Putinin tomppeli

Rupla romahtaa vuoden 1998 malliin. Oli todella järkevää pistää rupla valuutaksi ihmisille joiden ostovoima on isovenäläisiä puolta heikompi.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Länsi lätkäisi hirmuiset pakotteet. Kyllä nyt jo Putinia pelottaa, aivan varmasti. Hampaitten kalina kuuluu jo tänne asti. Antoi heti kun hampaitten kalinalta kykeni puhumaan sotajoukoilleen käskyn perääntyä Krimiltä. Joukot heittävät aseensakin jälkeensä ja koettavat tulla juosten, niin suuri on länttä kohtaan pelko.

Äänestä

Kai se laskee öljyn hinnan korjaavan kaikki mahdolliset vahingot. Putinhan oli tuolloin FSB:n johtaja, joten muistaa vuoden varmasti hyvin. Putinin opettajan ison Boriksen aikana Suomessakin sai litran bensaa neljällä markalla, vaikka tietysti palkkojen ja hintojen suhteet olivat tuohon aikaan sekä Venäjällä että Suomessa erilaiset.

Äänestä

Luovutetaan Pohjois-Karjala, niin Putin pärjää paremmin.

Äänestä
  • Maataloustet sitten sinun pirttiin maksaisi.

    Äänestä

  • no kuka ne kirjoitti:

    Maataloustet sitten sinun pirttiin maksaisi.

    Kyllä se on niin että V.Putin pärjää aina!
    Niin kuin Venäjäkin.Eller hur tror ni?

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Kyllä se on niin että V.Putin pärjää aina!
    Niin kuin Venäjäkin.Eller hur tror ni?

    Ätisi taisi aika paljon hörppiä miestä väkevämpää sinua odottaessaan.

    Äänestä

Joko sitten ryssien vuoden 1998 sankari Pavel Bure on vararikossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


historia toistuu kirjoitti:

Rupla romahtaa vuoden 1998 malliin. Oli todella järkevää pistää rupla valuutaksi ihmisille joiden ostovoima on isovenäläisiä puolta heikompi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu