Koirankakkapussini matkailee Runosmäestä Tallinnaan

Hesari kertoo tänään koko aukeaman liikuttavan tarinan, joka voisi olla suoraan keertomus Runosmäen metsiköstä muovipussiin pakkaamani koirankikkaran risteilymatka Tallinnaan. Kuusen alta keräämäni kakan olen nimittäin kuuliaisesti aina pistänyt asuntoyhtiöni poltettaville jätteille varattuun roskikseen.

Hesarin jutussa ei kyseenalaisteta Turun kaupungin toimia oman, vasta uudistetun ja kunnostetun, polttolaitoksen lopettamispäätöstä.

Tapahtuman taustoja oli valmisteleltu valtuustossa jo vuosia. Asiantuntjiavirkamiehien kielloista huolimatta, kaupunki oli palvellut rakentajia höylisti jo vuosia päättämällä kaavoittaa asuintontteja liian lähelle polttolaitosta.

Oli kuulemma "pakko"!?

Nyt sitten todettiin, että polttolaitios oli "sijoitettu" liian lähelle asutusta ja sen kuorma-autoliikenne häiritsi alueen asukkaita! Kukahan koko jupakasta kantaa vastuun? Ei kukaan!

Muualle Suomeen ollaan kiireellä rakentamassa uusia uusioenergiaa tuottavia jätteenpolttolaitoksia, vaan ei Turkuun - ainakaan näillä kelein!
8136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun koirankakkapussisi on tuhkattu, se lähetetäänTallinnasta laivalla takaisin Suomeen, sinun tapauksessasi ilmeiseti Poriin, josta se viedään tuhkan jälleenkäsittelylaitokseen.

Toimenpiteet koirankakkapussukkasi tuhkaamiseen muun polttokelpoisen jätteen mukana maksavat Suomelle pelkästään Turun tuhkan palautuksen ja jälleenkäsittelyn osalta 7 miljoonaa euroa vuodessa - se on isohko raha meikäläiselle?

Äänestä

Tämä on juuri sitä demokratiaa parhaimmillaan, kun yksi häviää, toinen voittaa - vaikka yhdellä äänellä sadasta tuhannesta!

Äänestä

Siinäpä vasta hiilijalanjälki, tosi pitkä kun otetaan muovipussin valmistus mukaan!

Äänestä
  • Eipä tainnut EU pakottaa rakentamaan asutusta polttolaitoksen lähelle tai käymään toivotonta oikeustaistelua. Ilman EU:ta Suomessa tehtäisiin paljon hullumpiakin päätöksiä ja kohta olisi putin oligarkkeineen päättämässä. Kokkareet yrittää myydä kaiken Suomesta nytkin ryssille, jopa energiahuollon, mutta toivottavasti EU estää.

    Äänestä

  • jaa . . kirjoitti:

    Eipä tainnut EU pakottaa rakentamaan asutusta polttolaitoksen lähelle tai käymään toivotonta oikeustaistelua. Ilman EU:ta Suomessa tehtäisiin paljon hullumpiakin päätöksiä ja kohta olisi putin oligarkkeineen päättämässä. Kokkareet yrittää myydä kaiken Suomesta nytkin ryssille, jopa energiahuollon, mutta toivottavasti EU estää.

    Uusin eimerkki suunnittelemattomuudesta saatiin tänään: keskelle sikin sokin syntynyttä - ah niin maalaismaisemallista - asutusta tulee nyt kymenentuhannen tonnin kivilouhimo. Kuka käski lähteä haja-asutusalueelle vaatimaan rakennuslupaa kuin pyssyllä kuin käärmenttä uhaten? Mistäs sitä kansanviisauden mukaan taas sakotettiinkaan.

    Äänestä

  • P Olitiikko kirjoitti:

    Sis miksi kaupunki pakottaa minut lähettämään kakkapussini Talinnaan? Kysyn vaan, ketä vastaa? Vako eikö ketään? Käykö tässä niinku vanhainkoreis?

    Äänestä

  • Ketä tässki vastaa kirjoitti:

    Sis miksi kaupunki pakottaa minut lähettämään kakkapussini Talinnaan? Kysyn vaan, ketä vastaa? Vako eikö ketään? Käykö tässä niinku vanhainkoreis?

    Eräs puolue kaupunginvaltuustossa sai aikaan päätöksen, jolla polttolaitoksen käyttö lopetettiin, koska pelättiin kakka-autojen tuovan meteliä liian liki syntynyttä asutusta. Kuten tunnettua poliitikot eivät vastaa päätöksistään.

    EU on päättänyt kieltää kaatopaikat kokonaa. Päätöksen mukaan jätteitä ei saa syntyä tai ne on käsiteltävä muilla keinoin pois päiviltä. Moni muu Suomen kunta suunnitteleekin ja rakentaa jo polttolaitoksia omille roskilleen. Turussa sensijaan - kuten huomataan - asuu viisaus? Eikä se toki ole pelkkää turuntautia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Terv. Bembölestä! kirjoitti:

Hesari kertoo tänään koko aukeaman liikuttavan tarinan, joka voisi olla suoraan keertomus Runosmäen metsiköstä muovipussiin pakkaamani koirankikkaran risteilymatka Tallinnaan. Kuusen alta keräämäni kakan olen nimittäin kuuliaisesti aina pistänyt asuntoyhtiöni poltettaville jätteille varattuun roskikseen.

Hesarin jutussa ei kyseenalaisteta Turun kaupungin toimia oman, vasta uudistetun ja kunnostetun, polttolaitoksen lopettamispäätöstä.

Tapahtuman taustoja oli valmisteleltu valtuustossa jo vuosia. Asiantuntjiavirkamiehien kielloista huolimatta, kaupunki oli palvellut rakentajia höylisti jo vuosia päättämällä kaavoittaa asuintontteja liian lähelle polttolaitosta.

Oli kuulemma "pakko"!?

Nyt sitten todettiin, että polttolaitios oli "sijoitettu" liian lähelle asutusta ja sen kuorma-autoliikenne häiritsi alueen asukkaita! Kukahan koko jupakasta kantaa vastuun? Ei kukaan!

Muualle Suomeen ollaan kiireellä rakentamassa uusia uusioenergiaa tuottavia jätteenpolttolaitoksia, vaan ei Turkuun - ainakaan näillä kelein!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu