"Muuttolinnut" ovat palanneet

"Parkkipaikoilla tullaan kevään myötä jo iholle - "Toivomme että näissä tapauksissa soitettaisiin hätäkeskukseen

Ulkomaalaiset turistiseurueet saattavat tarttua aggressiivisesti kiinni autoilijoiden ja ohikulkijoiden vaatteisiin, kirjoittaa Yle. Tyypilliset ongelmakohtaamiset tapahtuvat pysäköintialueilla ja tienvarsilla.
Komisario Kai Loukkaanhuhta Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo Ylelle, että poliisi on saanut tänä keväänä lukuisia ilmoituksia aggressiivisesta kerjäämisestä ja kaupustelusta. Niin sanotusti iholle tuleminen ei ole enää harvinaista.

Suurin osa tilanteista on tapahtunut kauppojen parkkipaikoilla sekä valtateiden ja moottoriteiden varsilla. Poliisi toivoo Ylen jutussa, että ihmiset ottaisivat kaikissa turvallisuutta vaarantavissa tapauksissa yhteyttä viranomaisiin.

- Näistä tapauksista pitäisi ilmoittaa aina hätäkeskukseen, sillä ne vaarantavat liikenneturvallisuutta." ->

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288666777607.html?ref=hs-tf-promo2

Miten voit soittaa hädissäsi hälytyskeskukseen kun sinut on ensin pahimmillaan hakattu ja puhelin viety. Nykyään nämä kerjäläiset on niin röyhkeitä että ulkona liikkumista on vanhemman ihmisen pakko vähentää. Mutta mitäs heistä pääasia että rosvoilla on kaikki hyvin, eikä tarvitse rangaistuksia pelätä. Kenen käsissä tämä maamme nykyään on? Miksi te vasurit hyväksytte näiden rikollisten teot?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...kuu Krista Kiurusta kesään, viher-rakeista vähäsen, romaneista ei rahtuakaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläkeläinen kirjoitti:

"Parkkipaikoilla tullaan kevään myötä jo iholle - "Toivomme että näissä tapauksissa soitettaisiin hätäkeskukseen

Ulkomaalaiset turistiseurueet saattavat tarttua aggressiivisesti kiinni autoilijoiden ja ohikulkijoiden vaatteisiin, kirjoittaa Yle. Tyypilliset ongelmakohtaamiset tapahtuvat pysäköintialueilla ja tienvarsilla.
Komisario Kai Loukkaanhuhta Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo Ylelle, että poliisi on saanut tänä keväänä lukuisia ilmoituksia aggressiivisesta kerjäämisestä ja kaupustelusta. Niin sanotusti iholle tuleminen ei ole enää harvinaista.

Suurin osa tilanteista on tapahtunut kauppojen parkkipaikoilla sekä valtateiden ja moottoriteiden varsilla. Poliisi toivoo Ylen jutussa, että ihmiset ottaisivat kaikissa turvallisuutta vaarantavissa tapauksissa yhteyttä viranomaisiin.

- Näistä tapauksista pitäisi ilmoittaa aina hätäkeskukseen, sillä ne vaarantavat liikenneturvallisuutta." ->

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288666777607.html?ref=hs-tf-promo2

Miten voit soittaa hädissäsi hälytyskeskukseen kun sinut on ensin pahimmillaan hakattu ja puhelin viety. Nykyään nämä kerjäläiset on niin röyhkeitä että ulkona liikkumista on vanhemman ihmisen pakko vähentää. Mutta mitäs heistä pääasia että rosvoilla on kaikki hyvin, eikä tarvitse rangaistuksia pelätä. Kenen käsissä tämä maamme nykyään on? Miksi te vasurit hyväksytte näiden rikollisten teot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu