Suomen tuhoisin liikenneonnettomuus

Tänään tulee kuluneeksi tasan 10 -vuotta Suomen tieliikennehistorian tuhoisimmasa onnetomuudesta, joka tapahtui Äänekosken Konginkankaalla n. Kello kahden aikaan yölla, kun paperirullalastissa ollut rekka ja nuoria laskettelijoita kuljettanur Linja-auto törmäsivät toisiinsa ja vaatien 23 nuoren ihmisen hengen. Kunnioitus menehtyneiden muistolle. Osanottoni niille omaisille, jota tragedia tulloin ja edelleekin koskettaa. Anteeksipyyntöni, jos tämä kirjoitus avartaa tragdiasta aiheutuneet haavat.
11150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä se tiedetään.

Äänestä

ihana muistutus, eihän tuosta kuule kuin yhtenään eri lähteistä.

Äänestä

Oli kieltämättä ankea 20 -vuotissyntymäpäivä.. Fiilikset oli maassa aikas pitkään.

Äänestä

Tämä onnettomuus toi esiin kuormaa kuljettavien välinpitämättömyyden ja/tai tietämättömyyden lastien kiinnittämisestä. Poliisin ratsioissa on em. onnettomuuden jälkeenkin tavattu paperirekkoja, joissa ne 800kg paalit ovat olleet täysin kiinnittämättömiä. Kuolonuhreista suurin osa tuli siitä, että ne paalit vyöryivät bussiin ja tappoivat matkustajat.

Äänestä
  • Et ole ehkä koskaan ajanutkaan rekkaa, tai edes nähnyt sisään :)

    Itsekin toin muutama vuosi sitten 16.000 kiloa sanomalehtiä autolla, eli 16 fin lavaa eikä niitä mitenkään voinut sitoa käytännössä.

    Lisäksi lavat oli autossa "pituus suunnassa" jolloin keskelle jäi noin 40cm tyhjää tilaa

    Hyvin tuli kuorma ehjänä perille, ketään ei kuollut, eikä edes loukkaantunut...

    Tai no, yks lehtinippu (30 lehteä) oli pudonnut kuromatilan lattialle, no nostin sen lavan päälle, ja tyhjäsin auton sähköpässillä

    Äänestä

  • Itse ajan merikontteja ja niissä on sinetti joten en yhtään tiedä miten kuorma on lastattu Singapooressa tai Puolassa! Pitää vaan luottaa että kaikki menee hyvin.

    Äänestä

Onneksi nämä tietämättömät/välinpitämättömät/taitamattomat kuskit karsiutuvat uuden asetuksen seurauksena vähitellen pois liikennettä vaarantamasta

Äänestä
  • Kyllä se niin taitaa olla, ettei mitkään asetukset poista virheitä,
    taikka välinpitämättömiä kuljettajia.
    Niitä riittää jokaisessa ajoneuvoluokassa.
    Kaikki on kiinni kuskin korvienvälissä ja siitä,
    että huvittaako häntä turvallisuus vai ei.

    Ja nykyäänkin on paljon kuormia minkä sitominen
    niin, että pysyisivät kärryn sisäpuolella onnetomuudessa
    on miltei mahdottomuus.
    Mutta sellaisten kuormien sidonnalla pyritään minimoimaan
    vahingot.

    Itse ajelin konginkankaan turman aikana vakituisesti
    ja kyllä se laittoi aina miettimään oman kuorman
    sidontaa niin, että se olisi mahdollisimman turvallinen.
    Kaikkea vaan ei voi aina saada...

    Äänestä

millähän saataisiin karsittua välinpitämättömät, ylinopeutta kaahaavat henkilöautonkuljettajat pois teiltämme? kovasti niitä sikiää jostain.

Äänestä
  • "saatanan kaaharit", väärä ketju.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


WooBer kirjoitti:

Tänään tulee kuluneeksi tasan 10 -vuotta Suomen tieliikennehistorian tuhoisimmasa onnetomuudesta, joka tapahtui Äänekosken Konginkankaalla n. Kello kahden aikaan yölla, kun paperirullalastissa ollut rekka ja nuoria laskettelijoita kuljettanur Linja-auto törmäsivät toisiinsa ja vaatien 23 nuoren ihmisen hengen. Kunnioitus menehtyneiden muistolle. Osanottoni niille omaisille, jota tragedia tulloin ja edelleekin koskettaa. Anteeksipyyntöni, jos tämä kirjoitus avartaa tragdiasta aiheutuneet haavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu