Nastarenkaiden korvaaminen hiekalla ja suolalla

Kustannukset

Kuinka paljon pitäisi korottaa vuotuista auton käyttömaksua, jos siirryttäisiin nykyisestä hajautetusta nastarenkailla tapahtuvasta liukkaudentorjunnasta keskitettyyn malliin, jossa tienpinnan kitkaa parannettaisiin ulkopuoliselta urakoitsijalta hankittuna ostopalveluna?

Tiestöähän Suomessa riittää, koska mukaan on laskettava jokainen autolla ajettava tie - siis myös pihatiet.

Kokoluokka lienee jossain tuhannen euron tietämillä, jos mukaan ei lasketa tiestön nopeammasta kulumisesta johtuvia menoja. Ne mukaan lukien ollaankin varmaan jossain parissa tonnissa per auto.

Mallia voisi kuitenkin kokeilla joillakin alueilla eri puolilla Suomea.

6

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korvattu jo

      Koska kuorma- ja linja-autot käyttävät ympäri vuoden kesärenkaita, niin hiekkaa ja suolaa käytetään liukkaudentorjuntaan. Lisäksi suolaa tarvitaan nastarengaspölyn sitomiseksi keväisin parin kuukauden ajan. Eli suolaa ja hiekkaa laitetaan jo, eikä sitä tarvitse lisätä kuten yllä olevasta huomaat.

      • 15+19

        Mutta nyt tiet karhennetaan turvallisiksi nastarenkaita käyttäviä hyödyntämällä. Raskas kalusto ja kitkarenkailla ajavat käyttävät tätä härskisti hyväkseen. Olisi reilua, että kaikki joutuisivat ajamaan nastarenkailla.


    • ihmishengen hinta?

      Kyse on siitä halutaanko liikenneturvallisuuden tasoa nostaa vai laskea.

      Nastarenkaat nostavat kiistattomasti autoilijoiden ja muidenkin tielläliikkujien elinikää, koska nastarenkaiden ansiosta tapahtuu vähemmän liikenneonnettomuuksia.

      Toinen keskustelu voidaan käydä siitä kenellä on oikeus käyttää julkisin varoin rakennettuja teitä.

      Autoilu on nykyään jo aika yleistä "kansahuvia", joten tietkin kuluvat kovasta käytöstä enemmän kuin 60-luvulla. Toisaalta nykyisin autoilijoilta kerätään entisaikoihin verrattuna huomattavasti enemmän rahaa mitä palautuu tieverkoston kunnossapitoon.

      Kokoomuslaiseen herrayhteiskuntaan sopisi hyvin, että autoilun kulut nostettaisiin sille tasolle, "ettei vastaan tulisi enää kuin tuttuja".

    • leikataan-pois

      Unohtakaa kumipyörät ja tieverkoston ylläpito. Nyt olisi aika siirtyä teleketjuajoneuvoihin koska nämä eivät tarvitse edes tieverkkoa, ne kulkevat hyvin maastossakin. Mihin Suomi edes tarvitsee tieverkostoa? Sehän on valtiovallalle pelkää budjettirasite jota pitää leikata.

    • Tiet poistuvat

      Jo nyt monet käyttävät telaketjujen kaltaisia kovametallipaloin vahvistettuja renkaita, jotka ovat rikkoneet teiden pinnoitteet ja teiden kunnossapidon ammattilaset ovat alkaneet poistaa päällysteitä kokonaan.

      • NaCl

        Tien pinnan kuopat ovat seurausta tiesuolan käytöstä johtuvasta päällysteen rapautumisesta. Saa nähdä jatkuuko suolanlevityshullutus enää soratiekaudella. Kesällähän sitä levitetään joskus pölynsidontaa varten, joten oikein käytettynä suolastakin voi toisinaan olla jotain hyötyä. Talvella sitä ei pitäisi missään nimessä kuitenkaan käyttää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe