http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=5&t=5158
Vl-foorumilla on kiintoisa kuva kuinka suunnttomasti ihmisten luku on kasvanut , melkein 10 miljardiin. Eli hyvin olemme noudattaneet vl-käskyä lisääntyä. Ainakin siinä olemem noudattaneet oppia.
Vl-foorumilla on kiintoisa kuva kuinka suunnttomasti ihmisten luku on kasvanut , melkein 10 miljardiin. Eli hyvin olemme noudattaneet vl-käskyä lisääntyä. Ainakin siinä olemem noudattaneet oppia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siitä käyrästä näkyy että maailman väestönkasvu olisi ollut nopeimmillaan noin vuosina 1960-2000.
Suunnilleen vuodesta 2000 olisi tuon käyrän mukaan alkanut ihan vähän kasvu taittumaan, mutta kasvu jatkuisi käyrän mukaan erittäin jyrkkänä verrattuna aikaan ennen 1950 lukua, ja varsinki verrattuna aikaan ennen 1800 lukua.