Ylekö muka manipuloi

Uutiset käsitteli Japanin taloutta,ja sitä,kuinka tavallisilla ihmisillä
eivät rahat riitä,ja 70 haluisivat osa-aikatöitä,jos niitä olisi.

No sokerina pohjalla,heillä ei ole ylen mukaan pääministeriä,
joka USKALTAISI tehdä kipeitä rakenneuudistuksia..

Hallituksen kehysriiheen tässä vertailtiin,ja meillä on kyllä
pääministeri joka osaa leikata(ja pelkää tulevia vaaleja)

Onnea sikspask.alle leikkauksissa ja veronkorotuksissa,siilä
sehän on se ainut,mitä ollaan teiltä totuttu saamaan.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta onneksi meillä on pääministeri joka uskalsi tuhota koko suomen talouden.

Äänestä

Eikö ihmisille ole tullut mieleen, että Suomi velkaantuu ihan muista syistä kuin nykyisen hallituksen kokoonpanon seikoista?
Keskustan mukana olo hallituksessa oli voinut hiukan muuttaa velanoton määrää, mutta ei merkittävästi.
Meillä en terveempi kansantalouden malli kuin vaikkapa Espanjalla tai Irlannilla. Noissa maissa mm. verotuloja ei kerry. Veroja kierretään hulvattomasti.
Niin tietysti meilläkin veroparatiisien kautta, mutta Suomessa kuitenkin edetään kuin nuoralla kuilun yli.
Ellei Ukrainan asia vaikeuta heikkoa vientiteollisuutta, voimme nippa nappa selvitä.

Äänestä

Joo,mutta Yle käänsi suurinpiirtein Venäjän meidän
talouskasvun syyksi,vaikka ei sitä kasvua ollut tänääkään vuonna,
ei kahtena edellisenäkään,eikä tulevallakaan 2015.

Eurosta eroaminen on edessä,ketä siitä tulee päättämään.

Katainenko päkkeineen,tuskin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


waler. kirjoitti:

Uutiset käsitteli Japanin taloutta,ja sitä,kuinka tavallisilla ihmisillä
eivät rahat riitä,ja 70 haluisivat osa-aikatöitä,jos niitä olisi.

No sokerina pohjalla,heillä ei ole ylen mukaan pääministeriä,
joka USKALTAISI tehdä kipeitä rakenneuudistuksia..

Hallituksen kehysriiheen tässä vertailtiin,ja meillä on kyllä
pääministeri joka osaa leikata(ja pelkää tulevia vaaleja)

Onnea sikspask.alle leikkauksissa ja veronkorotuksissa,siilä
sehän on se ainut,mitä ollaan teiltä totuttu saamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu