ymmärtääkö narsisti oman käytöksensä?

mirja35

olen miettinyt paljon oman selviytymis ja irroittautumistieni aikana tätä kysymystä.
ymmärtääkö henkilö itse oman käytöksensä?

päällimmäisenä on noussut itselleni jatkuva ihailun ja huomatuksi tulemisen tarve!
miten se voi olla niin voimakas jollain persoonilla?
tekee siis mitä vaan suurinpiirtein ja missä vaan, että saa edes jonkunmoisen huomion vastakkaiselta sukupuolelta.
omassa suhteessani se oli häiritsevän hirveää!!!!!!!!
ja väsyin todella siihen.
se tapahtui ihan missä vaan,kaupassa,baarissa,ihan joka paikassa.
ja humalassa se oli niin kamalaa että hävetä sai ja meni yli ja ympäri todella.
myös omille ystävilleni teki sitä,jotta sai huomiota.
jopa sukulaisnaiselle!
onko se vaan siitä huonosta itsetunnosta johtuvaa?

tarina päättyi meillä siihen että teki viimeisen ajatusten harhajuoksun toisen naisen kanssa ja sain tietää siitä.
ja niinkuin osasin jo aavistaa,mitään ei myönnä tapahtuneen,syyttää tietenkin minua kaikesta ja rukoili takaisin ja paluuta.
ei on vastaus.
koska kuvio toistui lähes kymmenen kertaa.
onneksi sain tietää totuuden muuta kautta ja olinhan siitä varmakin ilman muiden puheita.
katumusta osaa hienosti nyt näytellä ja ylläripylläri osaa myös taitavasti ja patologisen hienosti tehdä itsestään uhrin.
silloin alussa kun tämän narskun tapasin,uhri hän oli silloinkin monelle ja itki vuolaasti kuinka häntä oli petetty jne.aina jätetty.
soihan ne hälytyskellot silloin juu monesti mutta 5 vuotta näytti kaikelle totuuden.
minkäs näille voi..
elämä onneksi jatkuu nyt helpottuneena ja kaikki kirkkaampana,ilman narskua ja narskun valheellista maailmaa

7

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pysy erossa

      valitettavasti narsismi on persoonahäiriö tila,josta ei paraanuta ja jota poteva ei tunnista ja tiedosta edes itsessäään.ei ole sairauden tuntemusta,koska ovat niin sairaita! heidän kanssaan on turha vääntää,riitaantuvat jokaisen kanssa,ei jaksa alati teeskennelläkään

      • eikö niin?

        Kun tarpeeksi muistaa lipoa ihmisten anuksia, niin pysyy väleissä. Muuna aikana kannattaa istua aivan hiljaa nurkassa.


    • ei tajua

      ei ymmärrä !!!!

    • Whitaly.

      Kyllä ymmärtää mielestäni, ei vain pysty _enään_ tuntemaan mitään. Tekee silti, vaikka päällinpuolisin jokainen ihminen ymmärtää mitkä asiat ovat perseestä tehdä toiselle. Hän tekee ne toiselle ja sitten kun toinen tekee ne hänelle, kostetaan. Kyllä narsistikin pystyy olemaan tekemättä näitä asioita, tosin sittentaas en voi ymmärtää että voiko se olla niin luonnollista muka kenellekään esim. heittää vettä toisen päälle useasti ns. huumorilla, ärsyttää kaikin mahdollisin tavoin jnee. Voiko olla niin tunnevammaista missään vai testaako hän vain ihmisten henkistä pinnaa? Mytologiaa on myös narsismin taso- Mistä voit tietää, ymmärtääkö narsisti kuitenkaan kaikkea vai juuri nimenomaan ymmärtää? Kun he osaavat teeskennelläkin ymmärtämättömiä jakautuneen kusetusempatian sekä positiivisilta vaikuttavien kaksoissidosten ohella olevansa viettomia, lapsensieluisia hyvällä tavalla, lämpimiä.. Lapsensieluisia he ovatkin, mutta negatiivisesti. Esim. ärsyttäminen.

      Sen on pakko olla niin, että jossakin pisteessä elämänsä vaiheessa narsistilla oli tunteita, kunnes ne vähäisimmätkin kariutuivat pois.

      Uskoisin narsistin olevan niin ylpeä itsestään sekä suurreellisuudestaan ja älykkyydestään, että hän yrittäisi kehittyä jokaisen uhrin jälkeen aina ''paremmaksi'' kusettajaksi, manipuloijaksi, vakuuttavemmaksi, tärkeämmäksi, viisaammaksi koska hän todistaa uhrinsa kautta viisauttaan mielipuolisessa mielessään, suositummaksi, tärkeämmäksi, arvostetummaksi joissakin piireissä, kunniakkaammaksi, auktoriteetimmäksi monesta eri kulmasta, vapaammaksi, paremmaksi, hänen läsnäolonsa tunteen kasvattaminen eli egon kasvatus sekä henkisen tuhovoiman kasvatus. -Hän on ylpeä jokaisesta tunteesta jonka saa, pitää mielessään kirjaa mielikuvien perusteella sekä muistaa kaiken päässään psyykkaamalla itseään siihen/kokemuksella yrittää teeskennellä ihmisten tunteita/empatiaa.

      Hän kehittyy siis hyvänä teeskentelijänä sekä manipulaatiossa että saa uutta ihmissuhdeverkostoa uhrinsa kautta kertomalla yksityiskohtia joista he ovat keskustelleet, laittamalla enemmän uhrinsa piikkiin, vaikka molemmat olisivatkin olleet samaa mieltä/ puhuneet samaan sävyyn asioita. Kaotiikka narsistin silmissä on kielletyn hedelmän nautinto. Kun uhri yrittää selvittää narsistin solmimat solmut uhrinsa elämästä ja uhri ei saa näitä auki. Narsisti on pohjimmiltaan varma, heti saatujen voimiensa perusteella ettei uhri saa solmuja auki. Kuitenkin hän luulee käyttävänsä jälleen kerran älykkyyttään tekemällä lisää solmuja, kun katselee vieressä uhrinsa avaavan vanhoja.

      Hän yleensä kategorisoi kaotiikan, sitä on oltava joka puolelta laajalti. Hän mm. tutustuttaa perheensä mahdollisesti uhriin sekä sukunsa jotka ovat myös narsistisia. Yleensä tämä on luontainen viesti narsistille siitä, että näytetään äidille oma taiteellinen luomus ja äitin tulisi olla ylpeä lapsestaan. Kuitenkaan näin ei käynyt, joten narsisti tuo uhrinsa näytille alkuaikoina, sitten loppuaikoina jotta kaikki voisivat nauttia tästä uhrauksesta henkisesti, jopa katse riittää.

      • Whitaly

        Olen kokenut tuon kaiken, spirituaalisesti olen ymmärtänyt missä mennään kehoni johdattelemien psyykeaaltojen vuoksi jokaisella hetkellä.

        En kuitenkaan ollut perillä narsismista edes tuolloin, kunnes aloin lukea siitä.

        Olen oppinut, etteivät narsistit parannu koskaan.


    • janna ei hullu

      itse puren hammasta parhaillaan ja yritän pitää tietyssä yhteisössä salaisuutena tuntemani tai paremminkin entisen narskun luonteen.
      ihan helvetin vaikeeta koska nyt kun olen kääntänyt suuntani enkä pidä enää häntä minään,surkimuksena suoraan sanottuna niin arvaatte mikä on narskun reaktio!!
      sairasta mutta asioiden ilmi tuomattomuus on tilaisuuteni hänelle

    • Whitaly

      Janna, jätä tuollasiset kusipäiset leikkivampyyrit.

      Todellisuudessa meidän tulee käsittää, että kaikki mitä narsisti tekee tai sanoo, ei ole niin voimakasta tiettyyn pisteeseen asti että se vaikuttaisi meihin psyykkisesti, kun mietitään uhria sekä narsistia, narsistihan pikkuhiljaa nostaa omaa vahingontuottamuksensa sekä psyykkeellisen tuhon rangea. Kun jäädään paikoilleen tyhjän kanssa ja mietitään oikein tarkkaan, realistisesti niin minua naurattaa.. Koska kaikki tällainen tapaus on tehnyt minulle jo, mitä hän enään pystyisi tekemään kun tiedän mikä on miehiään?

      Tiedän että häntä ärsyttää kaikki mikä on minussa ja hän ei kestä nähdä kasvojani, hän on kateellinen mutta hänen täytyy teeskennellä ja esittää vuokseni. Miksi siis ajatella, että hän ainoastaan vie minulta energiaa tai ylinpäätään, koska hän vihaa minua niin paljon että keskittää huomionsa sortaa minua sekä ruoskia. Hän todellisuudessa luulee kaiken vehkeilyn auttavan omien voimiensa kasvatuksessa.

      Tämä ihminen on kaikkea muuta, kuin viehättävä, uskokaa pois. Aina silti äänessä ja puhutaan puhelimeenkin kuin tiedettäisiin kaikki..SE ÄÄNI. Hyvä puhua ja näyttää henkinen epätasapaino, ihan yhtälailla kun narsisti katsoo uhriksi sopivakseen ns. heikon tai kateuden kohteen niin jokainen varmasti näkee ihmisestä, onko järki päässä ja onko mielisairauksia ja kuinka vakavasti asiat ottaa.

      Kävelkää itsemurhasillalta alas, jos ette osaa katsoa muutakuin peiliin joka on seinällänne. Minua ei kiinnosta, miltä sinä näytät hevon vittuakaan, koska tiedän että henkisesti olet aina rumempi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      106
      2679
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      111
      1968
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      69
      1586
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      28
      1294
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      25
      1129
    6. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      53
      1042
    7. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      85
      1034
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      127
      1022
    9. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      1008
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      345
      867
    Aihe