Voi voi, Vladimir

anarksimi

Olet jo kaivanut oman hautasi ja sieltä ei ole enää nousemista. Tämä perseily viimeistään takaa, ettet pysty toteuttamaan valmiiksi epärealistista unelmaasi uudesta neuvostoliitosta, sillä kukaan ei ehdoin tahdoin halua siihen ryhtyä ja sinulla ei ole resursseja lähteä laajamittaiseen sodankäyntiin valloittaakseen "omasi takaisin".

Pakotteet eivät ole vielä edes voimassa, mutta pelkkä pakotteiden pelkokin vetää pian Venäjän talouden paskapytystä alas. Tähän ei edes tarvita tiukkoja pakotteita, vaan tiukkojen pakotteiden pelkokin on riittävästi. Yksityinen sektori suhtautuu Venäjän markkinoihin joka tapauksessa epäilevästi ja käyttäytyy ennalta ehkäisevästi, kuten pakotteet olisivat jo voimassa. Se tuhoaa Venäjän talouden.

Voit toki leikkiä vielä hetken vaikuvaltaista diktaattoria, mutta olet kuitenkin jo perseillyt pelin vastustajillesi ja kaivanut oman hautasi.

6

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bror-Erik

      Tuo nyt on sinun subjektiivinen näkemyksesi.Todellisuus
      vaikuttaa toisaalla ja sitä on uskominen ennemmin kuin
      venäjänpelkoisten synkkiä yksinpuheluja.
      Sanavarastostasi päättelen ettet ole koulunkäyntiä
      rakastanut tahi ainakaan oppi ei ole langennut he-
      delmälliseen maaperään!
      Parasta kun vaan jatkat ärripurri-katkerointiasi,pieni
      äänekäs vähemmistö kyllä hyväksyy laisesi ryssävihaker-
      hoonsa.Voitte siellä sitten mölytä toverihengessä.Da!

      • anarkismi

        Mitäs vittua tämä nyt tarkoittaa? Mä olen ihan tyytyväinen, että Putin on kaivanut oman hautansa.


      • Koroljov
        anarkismi kirjoitti:

        Mitäs vittua tämä nyt tarkoittaa? Mä olen ihan tyytyväinen, että Putin on kaivanut oman hautansa.

        Putinin viimeisimmän voiton jälkeen hänen kannatuksensa on ansaitusti kohonnut Venäjällä yli 75 prosenttiin, samaan aikaan kun Putinille kiukuttelevien länsijohtajien suosio on pohjamudissa, Ranskan huvittavan presidentti Hollanden tapauksessa jossakin 18 %:n tienoilla. Putinin arvostus on korkealla myös kansainvälisesti. Länsimaiden ulkopuolella häntä on jo jonkin aikaa kunnioitettu rauhanpoliitikkona ja atlanttisen imperialismin vastavoimana. Viimeisimmät sympatian ilmaisut tulivat Intiasta, josta on tulossa Kiinan ohella Venäjälle yhä tärkeämpi kumppani. Länsimaiden merkitys vähenee koko ajan, ja Venäjän onni on se, ettei se ole länsimaa.


    • PutinBotox

      Putin ja Botox takaa kaikille hyvän olo.Nuori leijonankesyrttäjä tietää että Botox nuorentaa....muttei aivoja....

    • Koroljov

      "Pakotteet eivät ole vielä edes voimassa, mutta pelkkä pakotteiden pelkokin vetää pian Venäjän talouden paskapytystä alas."

      Venäjällä, jolla on asiakkaita kaikkialla maailmassa, ei ole hätää, mutta toisin on laita Euroopan, joka tarvitsee Venäjää, vaikka Venäjä ei tarvitsekaan Eurooppaa.

      "Tähän ei edes tarvita tiukkoja pakotteita, vaan tiukkojen pakotteiden pelkokin on riittävästi."

      Putin on korjannut omansa pois Ukrainan konkurssipesästä ja voi nyt ottaa aivan rauhallisesti, onhan Venäjällä kaikki kortit käsissään, lännellä ei mitään. Maksakoot länsimaat tulevaisuudessa Ukrainan kaasulaskun Venäjälle. Venäjän ei enää tarvitse Ukrainaa tukea, ainakaan niin kauan kuin Kiovan vallankaappajien länsimielinen juntta leikki maassa hallitusta.

      "Yksityinen sektori suhtautuu Venäjän markkinoihin joka tapauksessa epäilevästi ja käyttäytyy ennalta ehkäisevästi, kuten pakotteet olisivat jo voimassa."

      Pakotteet kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Euroopalla ei ole niihin varaa. Kyllä EU-maat kohta myöntävät, etteivät niiden ja USA:n intressit käy asiassa yhteen.

      "Se tuhoaa Venäjän talouden."

      Venäjän talous ei ole lännen varassa. Ei Putin ole turhaan 2000-luvun alusta saakka kehittänyt yhteistyötä Kiinan ja muiden BRICS-maiden sekä kaikkien muidenkin ei-länsimaisten nousevien valtioiden kanssa. Länsihän tässä on sitä vastoin ollut kroonisissa vaikeuksissa v. 2007 alkaneesta finanssikriisistä saakka, eikä valoa näy vieläkään tunnelin päässä, vaikka propaganda muuta väittääkin.

    • daaa

      Eipä nuo ruplat näytä ainakaan nousussa olevan..?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5060
    2. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      54
      4562
    3. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      122
      4489
    4. Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?

      Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san
      Ikävä
      295
      1670
    5. 81
      1311
    6. Sulla on mies

      Aivan liikaa naisia.
      Ikävä
      228
      1308
    7. Kerro kaivattusi etunimi

      Miehille..
      Ikävä
      68
      1265
    8. 306
      1005
    9. Kadutko mitään?

      Minä kadun ikävässä kirjoittamista, mutta en saa sitä tekemättömäksi.
      Sinkut
      199
      930
    10. Pääsit koskettamaan

      Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.
      Ikävä
      50
      820
    Aihe