Kukaan ei ole niin sokea, kuin se joka ei halua nähdä. Jonathan Swift
Länsimaissa on harjoitettu viimeisten kahdensadan vuoden ajan tieteellistä Raamattututkimusta. Suomessa tämä toiminta aloitettiin peräti jo runsaat kaksikymmentä vuotta sitten.Nag Hammadin koodeksit löydettiin vuonna 1945 ja Kuolleen meren kääröt vuosina 1947-1956. Keski-Euroopassa, Amerikassa ja Pohjoismaissa – Suomea lukuun ottamatta – näistä löydöistä voitiin kunkin maan omalla äidinkielellä lukea julkaisuja jo 50- ja viimeistään 60-luvulla.
Tietääkseni ensimmäinen lähes sensuroimaton suomenkielinen ja suomalaisten tutkijoiden julkaisema teos näistä aiheista on julkaistu 1990-luvun loppupuolella; ja ensimmäinen suomenkielinen, suomalaisten tutkijain kirjoittama – tosin vielä osittain sensuroitu – julkaisu Tuomaan evankeliumista on julkaistu peräti jo vuonna1994!
Kuten totesin, Raamattu- ja Jeesus-tutkimusta on maassamme saanut harrastaa runsaat kaksikymmentä vuotta. Tätä tutkimusta on tehty teologien toimesta kirkon sisällä. Ensimmäinen suuri ”nokkapokka” kirkon vanhakantaisten fundamentalistien ja kirkon valveutuneempien tutkijoiden välillä käytiin 80-luvun puolivälissä. Keskustelun laineet löivät myrskypäisnä. Olipa Raamatun selitysopin professori Heikki Räisänen menettää työpaikkansa tuon myrskyn ristiaallokoitten pärskeissä. Vanhakantaiset, kiihkomieliset papit näet agitoivat kirkon maallikkojäsenet kantelemaan Räisäsestä Tuomiokapituliin, halusivat hänet pois viralta, koska mies oli ryhtynyt tekemään hänelle kuuluvaa työtään.
Patavanhoilliset fundamentalistit näet eivät olisi sallineet Raamattua tutkittavan, sellainen kun heidän mielestään oli julkeaa jumalanpilkkaa.
Tilanne ei ole Suomen kristillisen kirkon sisällä vieläkään täysin rauhoittunut, mutta uudistusmielisempien piispojen virkaanastumisten myötä ovat alan suomalaiset tutkijat viime vuosina alkaneet uskaltaa kirjoittaa – tosin hyvin varovaisesti – ihan suomeksi aihepiiriä koskevia julkaisuja.
Jo kymmeniä vuosia ovat kansainväliset Raamattu-tutkijat olleet yhtä mieltä siitä, että Vanhan testamentin tekstejä, sen kutakin kirjaa, on kirjoitettu ja muunneltu useiden vuosisatojen ajan ja että profeettojen kirjat ovat jälkikäteen kirjoitettuja, jo aiemmin toteutuneita ennusteita. Samoin on tutkijajoukko jo vuosikymmeniä ollut yksimielinen siitä, ettei kukaan apostoli eikä kukaan silminnäkijä ole kirjoittanut Uuden testamentin evankeliumeja. Tekstit ovat parhaimmillaankin viidennen käden tietoa, jolloin ne ovat jo niin paljon muuntuneet, että niiden totuusarvo on olematon. Toisaalta evankeliumit ovatkin kirjoitettu uskonnollispoliittisiksi propagandateksteiksi, jolloin niiden kirjoittajat eivät ole juurikaan lähteittensä totuusarvosta välittäneet. Tärkeintä on ollut saada evankeliumeista mahdollisimman paljon kuulijakuntaan vetoavia (veriset kärsimys- ja uhrautumistarinat, jne.) sekä kilpailijoiden uskonnollispoliittisiin propagandateksteihin nähden ylivoimaisia markkinointivaltteja sisältäviä tarinoita.
Laaja yksimielisyys – harvoja patavanhoillisia fundamentalisteja lukuun ottamatta – on saavutettu myös siitä, että Raamatun kanoninen Johanneksen ilmestys on silkka kirjoituspöytäilmestys ja Johanneksen evankeliumi on sujuvaa, mutta täysin totuuspohjaa vailla olevaa fiktiota, Esim. dosentti Kari Kuula kirjassa Johdatus Raamattuun s. 164-168, 241-242, jne.
Tutkijat toteavat, että Johanneksen evankeliumi ja Johanneksen ilmestys ovat teologiskirjallisesti Raamatun Uuden testamentin kirkkaimpia helmiä, mutta valitettavasti silkkaa satua. Näistä tarinoista, kuten myös monista Paavalin nimissä kirjoitetuista kirjeistä suorastaan roihuaa lukijan silmille esikristillisen ajan gnostilainen uskontofilosofia, johon on vain lisätty Jeesuksen nimi. Epäilevä lukija voi aivan helposti tarkistaa asian dosenttien Ismo Dunderbergin ja Antti Marjasen vuonna 1999 julkaisemasta kirjasta Nag Hammadin kätketty viisaus; luvusta Johanneksen salainen kirja (NHK II, I). Mainitussa teoksessa esitetty Johanneksen salainen kirja on kristillisgnostilainen versio aiemmasta, esikristillisen ajan gnostilaisesta Johanneksen salaisesta kirjasta, jossa tietenkään ei mainita Jeesusta. Teos oli kirjoitettu jo paljon ennen Jeesuksen syntymää.
Raamatun Uuden testamentin synoptisissa – Markus, Matteus ja Luukas – evankeliumeissa ei Jeesuksen suuhun ole kertaakaan pantu sellaista väitettä, että hän olisi sanonut olevansa Jumalan Poika. Johanneksen evankeliumi sen sijaan pursuaa tällaisia väitteitä. Siksipä raamatun kanonisesta Johanneksen fiktioevankeliumista ja Johanneksen fiktioilmestyksestä ovatkin muodostetut kauneimmat pyhäkoulusadut ja tulikivenkatkuisimmat – monia mummoja itkettäneet – lahkosaarnaajien puheet. Nämä ovat olleet otollista materiaalia kristillisten epätotuuksien kylvämisessä ja julistamisessa.
Uskallan väittää, ettei yksikään kirkossa käyvä maallikkojäsen todellakaan tiedä, ettei Jeesus ole milloinkaan sanonut: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.”, Joh 8:12; ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”, Joh 11:25-26; ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. ”, Joh 14:6. Raamattu-tutkijoiden mukaan nämä kaikki ovat Johanneksen evankeliumin kirjoittajan Jeesuksen suuhun panemia valheellisen sanoja, kuten pääasiassa koko Johanneksen fiktiivinen evankeliumikin. Uskallan kohdistaa saman väitteen myös suurimpaan osaan maamme rajatiedon väestöä.
Tutkijat toteavat, että Johanneksen evankeliumin on kirjoittanut korkeasti oppinut henkilö, vieläpä erittäin hienolla kreikankielellä, koska hän tuntee niin hyvin Vanhan testamentin tekstit sekä kaikki muutkin jumaltarut ja -myytit. Esimerkiksi veden muuttaminen viiniksi Kaanaan häissä näyttäisi olevan suora lainaus Dionysoksen häissä tapahtuneesta veden viiniksi muuttamisesta; Räisänen, Tuhat ja yksi tulkintaa, luova näkökulma Raamattuun, s. 50.
Dionysos on yksi jumaltarujen kuvaama kuoleva, ylösnouseva ja jälleenruumiistuva lunastajajumala joka lienee ollut esikuvana Jeesus-kulttia rakennettaessa. Muut esikuvat näyttäisivät olleen fryygialaisten Sabazius ja zarathustralainen Mithra. Mithra on ilmeisesti vaikuttanut eniten Jeesus-kulttia rakennettaessa, sillä Awestassa ja sen lukuisissa selitysteoksissa Mithran sanotaan syntyneen joulukuun 25 päivänä paimenten valvoessa kedolla ja ihmetellessä taivaallista valoilmiötä sekä enkelten ylistyslaulua juuri syntyneelle Vapahtajajumalalle. Mithran sanotaan istuneen pöydän päässä viimeisellä aterialla, ristiinnaulitun ja ylösnousseen kolmantena päivänä kuolleista, astuneen ylös taivaisiin; ja että hän on tuleva viimeisellä tuomiolla tuomitsemaan sekä eläviä että kuolleita.
Nykytutkijat ovat varsin yksimielisiä myös siitä, että synoptisissa evankeliumeissa Jeesuksen sanomaksi väitetty ilmaus Ihmisen Poika ei ole alun perin sisältynyt synoptisiin evankeliumiteksteihin, vaan että se on teksteihin lisätty myöhempinä vuosisatoina, kuten niin monet muutkin lisäykset ja muutokset. Esim. Uro, R. ym. Nasaretilaisen historia, s. 175.
Raamattu-tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että Vanhan testamentin tekstit sisältävät aineksia vanhoista myyteistä ja jumaltaruista ja että kutakin Vt:n kirjaa on toimitettu useaan otteeseen vuosisatojen saatossa. Mikään Vt:n sisältämä profeettain kirja ei ole kyseessä olevan profeetan kirjoittama, vaan ne on jälkikäteen toimitettu ja yhä uudelleen toimitettu useiden kirjoittajain toimesta. Vt:n profeetojen ennustukset ovat Raamatulle tyypillisiä jälkikäteen kirjoitettuja ennustuksia jo toteutuneista tapahtumista. Mooseksen kirjat näyttäisivät pääosin pohjautuvan vanhoihin myyteihin ja jumaltaruihin. Esim. professori Martti Nissinen teoksessa Johdatus Raamattuun, 2003, s. 15-25, 63-65.
Raamattu-tutkijat toteavat, että Uudentestamentin, Ut:n, kirjoitukset pohjautuvat pääasiassa Vanhan testamentin, Vt:n, teksteihin. Vanhassa testamentissa ei viitata Jeesukseen. Vt toki tuntee Messias-kuninkaan odotuksen, joskin se on, ikään kuin ohimennen vain muutamassa kohdassa Vt:ssä mainittu. Niissä kohdissa mainittu Messias on poliittinen hallitsija, jonka aikana Israel vapautuisi valloittajien hallinnasta. Kristittyjen korostama kuvaus kärsivästä Jahven palvelijasta ei alun perin ole lainkaan ennustus, vaan tulkinta Israelin kansan kärsimyksistä. Muun muassa professori Räisänen sanoo: ”Tulkitessaan Jeesuksen Vt:n lupausten täyttymyksenä kristityt joutuvat selittämään myös lupaukset aivan uudelta kannalta. Vanhoja tekstejä tulkitaan radikaalisti uudelleen uusien kokemusten valossa. Jos ilmoitus on se, mikä todistaa Jeesuksesta Kristuksesta, Vt olisi siis loogisesti rajattava ilmoituksen ulkopuolelle. Vaikka tällainen ratkaisu olisi periaatteessa mahdollinen, se olisi käytännössä kiusallinen: alkukristityt pyrkivät Jeesuksesta todistaessaan liittymään Vt:iin, joka heille oli periaatteessa Jumalan ilmoitus.
Vt:n teksteistä ovat Ut:n, kirjoittajat irroittaneet sanoja ja lauseita niiden omista asiayhteyksistä ja muodostaneet väkivaltaiseti niistä uusia, omien tarkoitusperiensä mukaisia Ut:n tekstejä. Esim. professori Heikki Räisänen kirjassaan Tuhat ja yksi tukintaa, luova näkökulma Raamattuun, s. 43.
Nimitykset Sana, Kristus, hallitsijat ja vallat ovat tulleet ikivanhoista mysteeriouskonnoista esikristilliseen gnostilaisuuteen ja sieltä edelleen niin Johanneksen evankeliumiin kuin Paavalin jälkeen hänen nimissään kirjoittavien kristinuskon teologien kirjoituksiin.
Kristillisen kirkon teologipapit ovat sijoittaneet tavallisen ihmisen, rakkaudenopettaja Jeesuksen, näitten mystisten ja korkeiden olentojen – Kristus, Sana – paikalle, esim. Joh 1:1-5, jne.
Länsimaissa on harjoitettu viimeisten kahdensadan vuoden ajan tieteellistä Raamattututkimusta. Suomessa tämä toiminta aloitettiin peräti jo runsaat kaksikymmentä vuotta sitten.Nag Hammadin koodeksit löydettiin vuonna 1945 ja Kuolleen meren kääröt vuosina 1947-1956. Keski-Euroopassa, Amerikassa ja Pohjoismaissa – Suomea lukuun ottamatta – näistä löydöistä voitiin kunkin maan omalla äidinkielellä lukea julkaisuja jo 50- ja viimeistään 60-luvulla.
Tietääkseni ensimmäinen lähes sensuroimaton suomenkielinen ja suomalaisten tutkijoiden julkaisema teos näistä aiheista on julkaistu 1990-luvun loppupuolella; ja ensimmäinen suomenkielinen, suomalaisten tutkijain kirjoittama – tosin vielä osittain sensuroitu – julkaisu Tuomaan evankeliumista on julkaistu peräti jo vuonna1994!
Kuten totesin, Raamattu- ja Jeesus-tutkimusta on maassamme saanut harrastaa runsaat kaksikymmentä vuotta. Tätä tutkimusta on tehty teologien toimesta kirkon sisällä. Ensimmäinen suuri ”nokkapokka” kirkon vanhakantaisten fundamentalistien ja kirkon valveutuneempien tutkijoiden välillä käytiin 80-luvun puolivälissä. Keskustelun laineet löivät myrskypäisnä. Olipa Raamatun selitysopin professori Heikki Räisänen menettää työpaikkansa tuon myrskyn ristiaallokoitten pärskeissä. Vanhakantaiset, kiihkomieliset papit näet agitoivat kirkon maallikkojäsenet kantelemaan Räisäsestä Tuomiokapituliin, halusivat hänet pois viralta, koska mies oli ryhtynyt tekemään hänelle kuuluvaa työtään.
Patavanhoilliset fundamentalistit näet eivät olisi sallineet Raamattua tutkittavan, sellainen kun heidän mielestään oli julkeaa jumalanpilkkaa.
Tilanne ei ole Suomen kristillisen kirkon sisällä vieläkään täysin rauhoittunut, mutta uudistusmielisempien piispojen virkaanastumisten myötä ovat alan suomalaiset tutkijat viime vuosina alkaneet uskaltaa kirjoittaa – tosin hyvin varovaisesti – ihan suomeksi aihepiiriä koskevia julkaisuja.
Jo kymmeniä vuosia ovat kansainväliset Raamattu-tutkijat olleet yhtä mieltä siitä, että Vanhan testamentin tekstejä, sen kutakin kirjaa, on kirjoitettu ja muunneltu useiden vuosisatojen ajan ja että profeettojen kirjat ovat jälkikäteen kirjoitettuja, jo aiemmin toteutuneita ennusteita. Samoin on tutkijajoukko jo vuosikymmeniä ollut yksimielinen siitä, ettei kukaan apostoli eikä kukaan silminnäkijä ole kirjoittanut Uuden testamentin evankeliumeja. Tekstit ovat parhaimmillaankin viidennen käden tietoa, jolloin ne ovat jo niin paljon muuntuneet, että niiden totuusarvo on olematon. Toisaalta evankeliumit ovatkin kirjoitettu uskonnollispoliittisiksi propagandateksteiksi, jolloin niiden kirjoittajat eivät ole juurikaan lähteittensä totuusarvosta välittäneet. Tärkeintä on ollut saada evankeliumeista mahdollisimman paljon kuulijakuntaan vetoavia (veriset kärsimys- ja uhrautumistarinat, jne.) sekä kilpailijoiden uskonnollispoliittisiin propagandateksteihin nähden ylivoimaisia markkinointivaltteja sisältäviä tarinoita.
Laaja yksimielisyys – harvoja patavanhoillisia fundamentalisteja lukuun ottamatta – on saavutettu myös siitä, että Raamatun kanoninen Johanneksen ilmestys on silkka kirjoituspöytäilmestys ja Johanneksen evankeliumi on sujuvaa, mutta täysin totuuspohjaa vailla olevaa fiktiota, Esim. dosentti Kari Kuula kirjassa Johdatus Raamattuun s. 164-168, 241-242, jne.
Tutkijat toteavat, että Johanneksen evankeliumi ja Johanneksen ilmestys ovat teologiskirjallisesti Raamatun Uuden testamentin kirkkaimpia helmiä, mutta valitettavasti silkkaa satua. Näistä tarinoista, kuten myös monista Paavalin nimissä kirjoitetuista kirjeistä suorastaan roihuaa lukijan silmille esikristillisen ajan gnostilainen uskontofilosofia, johon on vain lisätty Jeesuksen nimi. Epäilevä lukija voi aivan helposti tarkistaa asian dosenttien Ismo Dunderbergin ja Antti Marjasen vuonna 1999 julkaisemasta kirjasta Nag Hammadin kätketty viisaus; luvusta Johanneksen salainen kirja (NHK II, I). Mainitussa teoksessa esitetty Johanneksen salainen kirja on kristillisgnostilainen versio aiemmasta, esikristillisen ajan gnostilaisesta Johanneksen salaisesta kirjasta, jossa tietenkään ei mainita Jeesusta. Teos oli kirjoitettu jo paljon ennen Jeesuksen syntymää.
Raamatun Uuden testamentin synoptisissa – Markus, Matteus ja Luukas – evankeliumeissa ei Jeesuksen suuhun ole kertaakaan pantu sellaista väitettä, että hän olisi sanonut olevansa Jumalan Poika. Johanneksen evankeliumi sen sijaan pursuaa tällaisia väitteitä. Siksipä raamatun kanonisesta Johanneksen fiktioevankeliumista ja Johanneksen fiktioilmestyksestä ovatkin muodostetut kauneimmat pyhäkoulusadut ja tulikivenkatkuisimmat – monia mummoja itkettäneet – lahkosaarnaajien puheet. Nämä ovat olleet otollista materiaalia kristillisten epätotuuksien kylvämisessä ja julistamisessa.
Uskallan väittää, ettei yksikään kirkossa käyvä maallikkojäsen todellakaan tiedä, ettei Jeesus ole milloinkaan sanonut: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.”, Joh 8:12; ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”, Joh 11:25-26; ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. ”, Joh 14:6. Raamattu-tutkijoiden mukaan nämä kaikki ovat Johanneksen evankeliumin kirjoittajan Jeesuksen suuhun panemia valheellisen sanoja, kuten pääasiassa koko Johanneksen fiktiivinen evankeliumikin. Uskallan kohdistaa saman väitteen myös suurimpaan osaan maamme rajatiedon väestöä.
Tutkijat toteavat, että Johanneksen evankeliumin on kirjoittanut korkeasti oppinut henkilö, vieläpä erittäin hienolla kreikankielellä, koska hän tuntee niin hyvin Vanhan testamentin tekstit sekä kaikki muutkin jumaltarut ja -myytit. Esimerkiksi veden muuttaminen viiniksi Kaanaan häissä näyttäisi olevan suora lainaus Dionysoksen häissä tapahtuneesta veden viiniksi muuttamisesta; Räisänen, Tuhat ja yksi tulkintaa, luova näkökulma Raamattuun, s. 50.
Dionysos on yksi jumaltarujen kuvaama kuoleva, ylösnouseva ja jälleenruumiistuva lunastajajumala joka lienee ollut esikuvana Jeesus-kulttia rakennettaessa. Muut esikuvat näyttäisivät olleen fryygialaisten Sabazius ja zarathustralainen Mithra. Mithra on ilmeisesti vaikuttanut eniten Jeesus-kulttia rakennettaessa, sillä Awestassa ja sen lukuisissa selitysteoksissa Mithran sanotaan syntyneen joulukuun 25 päivänä paimenten valvoessa kedolla ja ihmetellessä taivaallista valoilmiötä sekä enkelten ylistyslaulua juuri syntyneelle Vapahtajajumalalle. Mithran sanotaan istuneen pöydän päässä viimeisellä aterialla, ristiinnaulitun ja ylösnousseen kolmantena päivänä kuolleista, astuneen ylös taivaisiin; ja että hän on tuleva viimeisellä tuomiolla tuomitsemaan sekä eläviä että kuolleita.
Nykytutkijat ovat varsin yksimielisiä myös siitä, että synoptisissa evankeliumeissa Jeesuksen sanomaksi väitetty ilmaus Ihmisen Poika ei ole alun perin sisältynyt synoptisiin evankeliumiteksteihin, vaan että se on teksteihin lisätty myöhempinä vuosisatoina, kuten niin monet muutkin lisäykset ja muutokset. Esim. Uro, R. ym. Nasaretilaisen historia, s. 175.
Raamattu-tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että Vanhan testamentin tekstit sisältävät aineksia vanhoista myyteistä ja jumaltaruista ja että kutakin Vt:n kirjaa on toimitettu useaan otteeseen vuosisatojen saatossa. Mikään Vt:n sisältämä profeettain kirja ei ole kyseessä olevan profeetan kirjoittama, vaan ne on jälkikäteen toimitettu ja yhä uudelleen toimitettu useiden kirjoittajain toimesta. Vt:n profeetojen ennustukset ovat Raamatulle tyypillisiä jälkikäteen kirjoitettuja ennustuksia jo toteutuneista tapahtumista. Mooseksen kirjat näyttäisivät pääosin pohjautuvan vanhoihin myyteihin ja jumaltaruihin. Esim. professori Martti Nissinen teoksessa Johdatus Raamattuun, 2003, s. 15-25, 63-65.
Raamattu-tutkijat toteavat, että Uudentestamentin, Ut:n, kirjoitukset pohjautuvat pääasiassa Vanhan testamentin, Vt:n, teksteihin. Vanhassa testamentissa ei viitata Jeesukseen. Vt toki tuntee Messias-kuninkaan odotuksen, joskin se on, ikään kuin ohimennen vain muutamassa kohdassa Vt:ssä mainittu. Niissä kohdissa mainittu Messias on poliittinen hallitsija, jonka aikana Israel vapautuisi valloittajien hallinnasta. Kristittyjen korostama kuvaus kärsivästä Jahven palvelijasta ei alun perin ole lainkaan ennustus, vaan tulkinta Israelin kansan kärsimyksistä. Muun muassa professori Räisänen sanoo: ”Tulkitessaan Jeesuksen Vt:n lupausten täyttymyksenä kristityt joutuvat selittämään myös lupaukset aivan uudelta kannalta. Vanhoja tekstejä tulkitaan radikaalisti uudelleen uusien kokemusten valossa. Jos ilmoitus on se, mikä todistaa Jeesuksesta Kristuksesta, Vt olisi siis loogisesti rajattava ilmoituksen ulkopuolelle. Vaikka tällainen ratkaisu olisi periaatteessa mahdollinen, se olisi käytännössä kiusallinen: alkukristityt pyrkivät Jeesuksesta todistaessaan liittymään Vt:iin, joka heille oli periaatteessa Jumalan ilmoitus.
Vt:n teksteistä ovat Ut:n, kirjoittajat irroittaneet sanoja ja lauseita niiden omista asiayhteyksistä ja muodostaneet väkivaltaiseti niistä uusia, omien tarkoitusperiensä mukaisia Ut:n tekstejä. Esim. professori Heikki Räisänen kirjassaan Tuhat ja yksi tukintaa, luova näkökulma Raamattuun, s. 43.
Nimitykset Sana, Kristus, hallitsijat ja vallat ovat tulleet ikivanhoista mysteeriouskonnoista esikristilliseen gnostilaisuuteen ja sieltä edelleen niin Johanneksen evankeliumiin kuin Paavalin jälkeen hänen nimissään kirjoittavien kristinuskon teologien kirjoituksiin.
Kristillisen kirkon teologipapit ovat sijoittaneet tavallisen ihmisen, rakkaudenopettaja Jeesuksen, näitten mystisten ja korkeiden olentojen – Kristus, Sana – paikalle, esim. Joh 1:1-5, jne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lukijalle tahtoisin kirjoittaa seuraavaa:
Jeesus sanoi, ettei perkele ole tullut, kuin tappamaan ja tuhoamaan. Perkele on kaiken valheen isä.
Alusta asti on Perkele vihannut Jumalaa. Perkele vihaa myös ihmistä, joka on Jumalan kuvaksi luotu.
Saatana saattoi ihmisen lankeamaan syntiin, mutta meille annettiin lupaus, että "vaimon siemen on rikki polkeva käärmeen pään". Ihmiset kulkivat tästälähtien synnin ja Perkeleen orjuudessa.
Halki VT:n kulkee kertomus vaimon siemenen suvusta, josta "siemen" on syntyvä.
Kun lukee VT;tä eteenpäin, niin lukijalle selvenee, miten tämä on tapahtuva ja miten "siemenen" kantajia yritetään tuhota ja vaientaa.
Käärmeen pää murskattiin Golgatalla. Tämä riehuminen on sen loppukouristuksia. Kristus voitti synnin ja kuoleman vallan.
Perkele, tämä myös Saatanaksi ja Paholaiseksi kutsuttu tietää, että tuomio odottaa sitä.
Kuten saatana vihaa Jumalaa, niin vihaa se myös Jumalan Sanaa.
Tänä päivänä viha kulminoituu erityisesti Raamattuun, jossa ilmoitus, Jumalan Sana on.
Tässä kirjassa on Elämää tuottava Sana ja joka sen uskoo, pääsee pois Perkeleen orjuudesta.
Luonnollisesti Saatana yrittää hyökätä valheen kaikella voimalla tätä sanomaa vastaan.
Kuten Paholainen vihaa ihmistä , niin erityisesti se vihaa Kristuksen omaa ihmistä.
Sillä tälläinen uskova on pääsyt saatana valheen verkosta pois.
Luonnollisesti se yhä uudelleen virittelee meille ansoja, joihin lihan heikkouden tähden lankeamme.
Mutta kun näemme saatanan raivoavan, niin nostakaamme päämme ja muistakaa, että sen loppu on lähellä.
Meidän lunastajamme on Kristus, eikä mikään voi eroittaa meitä Kristuksen rakkaudesta!
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesus Kristus!
ja asiantuntemusta osoittava kirjoitus. Valitettavasti monetkaan ihmiset eivät pysty arvioimaan näitä asioita kiihkottoman objektiivisesti. Surullista kyllä, jopa akateemisesti koulutetussa väessä on sivistymättömiä yksilöitä, joissa herää sumea primitiivireaktio heti kun he kohtaavat ajatuksia, joiden pitäisi päinvastoin herättää miettimään, mille oma maailmankuva oikein pohjautuu.
Tässä yksi "primitiivireaktio" lisää:
Liberaaliteologiako "kiihkotonta" ja "objektiivista"? Lue sinäkin vähän laajemmin, jotta osaisit arvioida myös näitä etevien eksegeettiemme kirjoituksia kriittisemmin. Aika tulee näyttämään mille perustalle kukin meistä on talonsa rakentanut.
ei välttämättä näytä. Mikäli hypoteesi kuolemanjälkeisestä elämästä on väärä, niin eivät kuolleet tule huomaamaan sitä vääräksi.
Hypoteesi kuolemanjälkeisen elämän puuttumisesta taas voi periaatteessa falsifioitua.
Lue sinä laajemmin, ja ymmärrä myös. Minä olen jo tehnyt sen.
Bascalilaisittain ajateltuna sama juttu toimii tietenkin toisinkin: Mikäli klassinen kristillinen usko ja sen mukainen raamatuntulkinta ovat pelastuskäsityksessään oikeassa, kuolleet tulevat todella huomaamaan mikä on totuus. Minä laitan kaikki munani tähän klassisen kristinuskon koriin. Saas nähdä miten käy.
Olen huomannut jo aikaa sitten ettei lukeneille epäuskoisille kannata käydä "lukeneiden tavoin" keskustelemaan. Jos tälläinen lukenut epäuskoinen pystyy keskustelemaan kiihkottomasti, niin silloin asiaa kannattaa vakavasti harkita. Sillä evankeliumia on aina hyvä saarnata=)
Epäusko on ihmisellä aivan luontainen taipumus. Epäuskolle löytyy ja tulee löytymään aina tukea eri lähteistä.
Uskoa ei sen sijaan voi herättää mikään muu, kuin Jumalan Sana ja Pyhä Henki.
Tosin jo luonto saarnaa Luojastaan, mutta sitäkään emme näe, kuin Hengen silmin.
Henki herättää uskovissa parhaimmillaan, myös Hengen hedelmiä, pyhitystä, joka on sitä samaa Jumalan valtakunnan läheisyyttä ja esimakua, kuin kristuksessa aikoinaan. Sitä kutsutaankin joskus viidenneksi evankeliumiksi.
Tosin tämä jää monesti raadollisuutemme varjoon.
Ja uskovan epäonnistumiset huomioidaan herkemmin, kuin hyvät työt.
Kun ihminen syntyy uudelleen Pyhästä Hengestä, niin hän alkaa katselemaan aivan uudella lailla asioita. On, kuin uusi ikkuna olisi avautunut.
Ei usko ole järjen sulkemnista pois käytöstä (ehkä joillakin, valitettavasti), vaan järjen jatke, joka saa ihmisen katselemaan hengen silmin Jumalan ihmeellisiä asioita.
Ilman Jumalaa on kuin ihmisen henki olisi kuollut, vaikka ruumis elää ja psyyke toimii.
Tämän vuoksi on Elämän sana ja eläväksi tekevä Herran Henki.
Sokeat sokeita taluttavat. Tutkijat ovat hengellisesti sokeita, jos pitävät Raamatun sanaa halpana. Ovatko he koskaan miettineet sitä, kuinka monta miljoonaa ihmistä ovat eheytyneet rikkaampaan hengelliseen elämään, lukiessaan Raamatun pyhää tekstiä? Meillä oli hyvä mies asialla kauan aikaa, kehottaisin tutkia hänen tuotantoaan; Great Aapeli Saarisalo.