Olen lapsena ollut todella ujo.Aloin itkemään kun muut lapset tulivat ihan nätisti hieromaan tuttavuutta,kuiskasin aina vastaukset jos minulta kysyttiin jotain ja tutustuin uusiin ihmisiin todella vaikeasti.
Nyt olen nuori aikuinen ja luulin jo päässeeni eroon ujoudestani kunnes aloitin uudet opinnot ja sain eteeni uuden luokan.Tuli itsellenikin aivan puun takaa miten sulkeutuneeksi ja ujoksi muutuin,tai tajusin että en olekkaan päässyt ujoudestani eroon.Paljon uusia ihmisia,asioita ja tilanteita -Kun pommi olisi heitetty päälleni.
Vastaan kyllä aina kun minulta kysytään ja ihan kuuluvalla äänelläkin,mutta en pysty itse aloittamaan keskustelua mistään,enkä halua puhua omasta yksityisestä elämästäni.En tiedä johtuuko tämä siitäkin että ole hetki sitten kokenut elämässäni yhtä sun toista,jotka ovat hajoittaneet mua ihmisenä aika pahasti...
Joskus mut varmaan ymmärretäänkin ihan väärin,että olen ylimielinen enkä sen takia puhu.Ehkä mä olen oppinut vaan puhumaan kuuluvalla äänellä,mutta en ole vielä oppinut rohkeaksi aloittaa ja ylläpitää keskustelua?
Inhottavaa tämmöinen.Tuntuu että pidän kokoajan jotain roolia päällä ja kuorta ylläni.Tuntuu että en mä oikeasti ole ujo,mulla on paljon sanottavaa ja puhuttavaa mutta en pysty olla avoin,en pysty luottaa kenenkään uuteen ihmiseen.Pelkään että mut tuomitaan ja mua pidetään hirveenä ihmisenä,vaikka en mä todellakaan hirveä ihminen ole,vaan todella ihana mutta kukaan ei vaan voi tietää sitä kun en tuo sitä oikeaa minää esille.
Ehkä mä mietin liikaa mitä pitäis puhua ja milloin suu avata.Välillä tuntuu etten saa puheenvuoroa kun muut puhuu niin paljon,en tiedä mihin väliin sanoa jotain etten keskeyttäis muita.Taidan ajatella liikaa.
Ei mulle tuota ongelmaa puhua tuntemattomille ketä en jatkossa enää näe.Kaupan kassalle,bussikuskille,ohikulkijalle...niille voin ihan rohkeasti puhua kun ajattelen että ihan sama vaikka kuulostan tyhmältä kun en mä tuohon enää koskaan varmaan törmää.Sitkun vastassa on ihmisiä ketä tapaan päivittäin esim luokkakaverit tai työkaverit niin sulkeudun ja menen siihen omaan kuplaan kun ajattelen että heidän kanssaan olen jatkuvasti tekemisissä ja mun on oltava "täydellinen"...mut just sillä että yritän olla täydellinen mä olenkin todella epätäydellinen.
Nyt olen nuori aikuinen ja luulin jo päässeeni eroon ujoudestani kunnes aloitin uudet opinnot ja sain eteeni uuden luokan.Tuli itsellenikin aivan puun takaa miten sulkeutuneeksi ja ujoksi muutuin,tai tajusin että en olekkaan päässyt ujoudestani eroon.Paljon uusia ihmisia,asioita ja tilanteita -Kun pommi olisi heitetty päälleni.
Vastaan kyllä aina kun minulta kysytään ja ihan kuuluvalla äänelläkin,mutta en pysty itse aloittamaan keskustelua mistään,enkä halua puhua omasta yksityisestä elämästäni.En tiedä johtuuko tämä siitäkin että ole hetki sitten kokenut elämässäni yhtä sun toista,jotka ovat hajoittaneet mua ihmisenä aika pahasti...
Joskus mut varmaan ymmärretäänkin ihan väärin,että olen ylimielinen enkä sen takia puhu.Ehkä mä olen oppinut vaan puhumaan kuuluvalla äänellä,mutta en ole vielä oppinut rohkeaksi aloittaa ja ylläpitää keskustelua?
Inhottavaa tämmöinen.Tuntuu että pidän kokoajan jotain roolia päällä ja kuorta ylläni.Tuntuu että en mä oikeasti ole ujo,mulla on paljon sanottavaa ja puhuttavaa mutta en pysty olla avoin,en pysty luottaa kenenkään uuteen ihmiseen.Pelkään että mut tuomitaan ja mua pidetään hirveenä ihmisenä,vaikka en mä todellakaan hirveä ihminen ole,vaan todella ihana mutta kukaan ei vaan voi tietää sitä kun en tuo sitä oikeaa minää esille.
Ehkä mä mietin liikaa mitä pitäis puhua ja milloin suu avata.Välillä tuntuu etten saa puheenvuoroa kun muut puhuu niin paljon,en tiedä mihin väliin sanoa jotain etten keskeyttäis muita.Taidan ajatella liikaa.
Ei mulle tuota ongelmaa puhua tuntemattomille ketä en jatkossa enää näe.Kaupan kassalle,bussikuskille,ohikulkijalle...niille voin ihan rohkeasti puhua kun ajattelen että ihan sama vaikka kuulostan tyhmältä kun en mä tuohon enää koskaan varmaan törmää.Sitkun vastassa on ihmisiä ketä tapaan päivittäin esim luokkakaverit tai työkaverit niin sulkeudun ja menen siihen omaan kuplaan kun ajattelen että heidän kanssaan olen jatkuvasti tekemisissä ja mun on oltava "täydellinen"...mut just sillä että yritän olla täydellinen mä olenkin todella epätäydellinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siis kuulostat ihan minulta. Täysin. Ei ole mitään lisättävää. Olen seiskaluokalla oleva tyttö ja kärsin samasta ongelmasta. Haluaisin tosi paljon kertoa jollekin hauskoja juttuja ja jakaa asioita jonkun kanssa, mutta ei. Olen pohjimmiltani sosiaalinen, tykkään puhua ja kertoa hauskoja juttuja. Koulussa menen kuitenkin ihan lukkoon, enkä voi rentoutua, jotta saisin puhuttua toisille ja siten saisin uusia ystäviä, joita minulla nykyään ei ole. Toki vastaan, jos minulta kysytään jotain, mutta en pysty aloittamaan keskustelua tai pitämään sitä yllä.