Onkohan Suomen hallitus syyllistynyt kansanmurhan peittelyyn Ukrainan kriisin aikana, jolloin yli 40 kymmentä ihmistä sai surmansa? Nyt hallitus jonka kanssa EU neuvottelee olivat tämän atakin tautalla saattamassa sekasorron aikaan, jotta vallanvaihdon tapahtuisi, jolloin voisi liittyä EU ja Natoon. Olikos sitten Nato kuinka vahvasti suoraan mukana atakissa. Olisi syytä selvittää mahdollinen Suomen päättäjien sekaantuminen peittelyyn.
Oikeusoppineet
kuulolla
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiovassa vallan kaappasi perustuslain vastainen fasistijuntta ja Venäjän toteuttaa koko Eurooppaa vakauttavaa rauhanturvaoperaatiota, on näkemys, jota Sanoma ei halua suomalaisten tietoon, koska Sanoman tärkein tavoite on sodanlietsonta Venäjää vastaan ja Venäjän vetäminen sotaan. Olihan jo talvisota Helsingin Sanomien sotakiihotuksen ja ulkoministeri Erkon aikaansaama "Erkon sota". Sama kopla oli aikanaan saanut aikaiseksi myös Borikovin murhan.
Kohtalon ivaa oli ainoastaan siinä, että viimeinen Erkko kuoli samana päivänä kun Krim vapautettiin. Ehtikö hän kuulla siitä, on epäselvää.
Tottakai Sanoma kunnioittaa Erkon perinettä.
Ei oikeusoppineet tohdi Suomessa ottaa tuollaisia asioita esille, mitä aloituksessa oli esillä,sillä he joutuvat mustalle listalle ja sitä myöten työt hupenee.Kuuluvat samaan Vapaamuurareiden klaaniin,,
Paavo Lipponen oli jutuissaan täysin oikeassa Ukrainan suhteen. Ei eu hoitanut asiallisesti hommiaan ja sitten kun tuli natolle laajentamispyrkimykset, niin koetettiin haukata kerralla se alamaiseksi.