Ihmiset kuvataan eläiminä. LOISTAVA AJATUS!!

Sefumme on ottanut esiin tekstin:

En ole rasisti, mutta hei - oikeesti - jotain ...
http://cheatingu.com/

Siinä mm näin:
"Perussuomalaiset harkitsee välikysymyksen tekemistä muuttolintujen hyysäämisestä ja ulkomailta saapuvien lajien pesimisestä valtion omistamissa metsissä."
(uutissirkus)

Totean:

Todella hyvä oivallus. Voimme myös laajentaa eläinvalikoimaa rottiin, koiriin, sikoihin ja muihin, tarpeen mukaan. Koirat ja siat ovat jo käytössä Koraanissa mutta voimme varmaan lainata kielikuvaa myös ei-juutalaisiin.

Nyt saamme uuta virtaa keskusteluun ja voimme kuvat ihmisiä eläimillä.
26114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

En minä vertaa mitään. Minä puhun muuttolinnuista.

Niistä tunkeilijoista.

Äänestä
  • Mover
    21.3.2014 21:49
    -1
    Sulje
    Mitä - eikö palstalla löydy suoraselkäisyyttä puolustaa Suomea Afrikasta tunkevaa pääsky-, kiuru- ja varpusinvaasiota vastaan?

    Varikset ja pulut on käyneet talvisodan muiden isänmaallisten rinnalla.

    Ja eiks noi tunkeilijat o ihan tyhmiäkin?

    MOVER:

    KIERTOLMAISUJEN KÄYTTÖ VAATII TAITOA!!

    ON PAKKO MUITA LUKIJOITA VARTEN TODETA, ETTÄ JOS KÄYTTÄÄ KIERTOILMAISUJA EI PIDÄ VÄITTÄÄ ETTÄ VARIKSET JA PULUT OVAT TALVISODAN VETERAANEJA.

    Kirjoita vain sellaista jota todella osaat!!!

    Äänestä

  • kissa kissa kirjoitti:

    Mover

    En minä kai väittänyt että ne veteraaneja olisivat.

    Mutta varikset olivat kyllä ihan etulinjassakin. Pulut enimmäkseen siistimässä toreja kotirintamalla.

    Sen sijaan pääskyt & kumppanit loisivat raukkamaisesti missä lie Afrikassa.

    Äänestä

  • muuttolinnut sentään etsii oman ruokansa itse.
    muuttolinnut tosin levittävät sairauksia mutta niinhän tekevät muualta tulleet muutkin loiset ja kuka maksaa?

    Äänestä

  • Mitä sinulla on muuttolintuja vastaan? Nehän matkustavat omalla kustannuksellaan Suomen ja Afrikan väliä, rakentavat itse pesänsä, hankkivat itse ruokansa, ruokkivat itse poikasensa, ja tekevät siinä sivussa arvokasta ympäristötyötä pitämällä hyönteiskannat kurissa.

    Toista ovat lokit, nuo lintumaailman somalit. Ne loisivat ihmisten riesana, sottaavat paikat, levittävät tautej, varastavat ruokansa, asuvat luvatta ihmisten taloissa, käyttäytyvät agressiivisesti varsinkin pesimisaikoina, ja pitävät järkyttävää mekkalaa päivät pitkät.

    Äänestä

  • Milloin ne saatanan sompanssit häipyvät kotiinsa?

    Äänestä

  • Wallinin Jaska kirjoitti:

    Milloin ne saatanan sompanssit häipyvät kotiinsa?

    Eivät milloinkaan. Nyt kun tässä ketjussa veratuskuvien kautta puhutaan, niin heitä voi verrata tulokaskasviin nimeltä jättiputki. Jokainen ken siihen on erehtynyt koskemaan tietää mitä tarkoitan. Mutta kun se tänne on juurtunut, niin eroonpääsy on vaikeaa.

    Äänestä

  • Z. Mäntyorava kirjoitti:

    Eivät milloinkaan. Nyt kun tässä ketjussa veratuskuvien kautta puhutaan, niin heitä voi verrata tulokaskasviin nimeltä jättiputki. Jokainen ken siihen on erehtynyt koskemaan tietää mitä tarkoitan. Mutta kun se tänne on juurtunut, niin eroonpääsy on vaikeaa.

    Jos tarvitaan lentävä tuholainen, niin Koloradonkuoriainen on parasta a-luokkaa.

    Äänestä

Moverista ja hän en kömpelöstä selityksestään huolimatta totean että hänen esimerkkinsä mukaan voimme siis toimia.

Äänestä
  • Te?

    Oletko sinä ehkä pulu?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Te?

    Oletko sinä ehkä pulu?

    Mitä jos nukkuisit pääsi selväksi?

    Lueppa sitten aamulla nämä viestisi, ja mieti uudelleen, mitä olet tekemässä.

    M'kay?

    Äänestä

  • höppötihöps kirjoitti:

    Mitä jos nukkuisit pääsi selväksi?

    Lueppa sitten aamulla nämä viestisi, ja mieti uudelleen, mitä olet tekemässä.

    M'kay?

    Loukkasinko puluja?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Loukkasinko puluja?

    Sinun pitää kysyä sitä puluilta itseltään. En nimittäin ole itse samalla aaltopituudella niiden kanssa, mutta hyysärinä sinä varmaan saat niistä itseäsi älykäämpää juttuseuraa.

    Kerro miten kävi.
    M'kay?

    Äänestä

  • höpsis kirjoitti:

    Sinun pitää kysyä sitä puluilta itseltään. En nimittäin ole itse samalla aaltopituudella niiden kanssa, mutta hyysärinä sinä varmaan saat niistä itseäsi älykäämpää juttuseuraa.

    Kerro miten kävi.
    M'kay?

    Tarkoitatko, höpsis, että yksilöä tulisi arvioida hänen omien ominaisuuksien perusteella ja hänen omista lähtökohdistaan käsin?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Tarkoitatko, höpsis, että yksilöä tulisi arvioida hänen omien ominaisuuksien perusteella ja hänen omista lähtökohdistaan käsin?

    Mitä jos kysyisit niiltä puluilta, joista jaksat jauhaa.

    Äänestä

  • höppötihöps kirjoitti:

    Mitä jos kysyisit niiltä puluilta, joista jaksat jauhaa.

    Ei ole kysymys puluista, vaan siitä kuinka niihin suhtaudutaan.

    Kuinka itse siis suhtaudut?

    Äänestä

onko kukaan tavannut juutalaista ns.ryskä töissä joissa kädetkin voivat likaantua.
meikä-manne tapasi yhden,hänkin osasi lukea ja kirjoittaa ja hän sai siirron yhtiön pääkonttorille heti kun hänen setänsä sai tietää veljenpoikansa alennustilasta.

Äänestä
  • Miksi kysyt tuollaista?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Miksi kysyt tuollaista?

    tuli vaan mieleen että toiset on tasa arvoisenpia kuin toiset.
    valittu kansa on aina pitänyt huolen asemastan muita parenpina esim. palestiinalaiset
    joita pidetään halpatyövoimana aparheitin otteella ja muutenkin alenpana rotuna.
    niin ja miksi sitä ei saisi kysyä...täh
    joo ja,joko somalin sanakirjasta löytyy sana TYÖ,joku kertoi että somalinkielessä ei semmosta sanaa ole.

    Äänestä

  • somi suomalaisille kirjoitti:

    "tuli vaan mieleen että toiset on tasa arvoisenpia kuin toiset."

    Minusta tuntuu että kysymyksesi osoittaa, että jotkut haluavat pitää toisia tasa-arvoisempina kuin toisia: Asemastaan kiinnipitämisessä ei liene sinänsä mitään huomautettavaa, jos se tapahtuu lain mukaisesti.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    "tuli vaan mieleen että toiset on tasa arvoisenpia kuin toiset."

    Minusta tuntuu että kysymyksesi osoittaa, että jotkut haluavat pitää toisia tasa-arvoisempina kuin toisia: Asemastaan kiinnipitämisessä ei liene sinänsä mitään huomautettavaa, jos se tapahtuu lain mukaisesti.

    saivartelet kuten tavallista.meitin betre volk on pitänyt ja tulee pitämään erikois asemansa hienovaraisesti heille säädettyjen lakien mukaan.
    tasa arvon nimissä kyllä siitä ny jotain huomautettavaa löytyy jos muukalaisten maahantuontia vastustavasta tehdään rasisti.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    saivartelet kuten tavallista.meitin betre volk on pitänyt ja tulee pitämään erikois asemansa hienovaraisesti heille säädettyjen lakien mukaan.
    tasa arvon nimissä kyllä siitä ny jotain huomautettavaa löytyy jos muukalaisten maahantuontia vastustavasta tehdään rasisti.

    Tuohan sinulta jäi vielä mainitsematta.

    Ja "bättre folk" noudattaa lakia vielä paremmin kuin muut.

    Mutta sehän ei sinulle mitään paina.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Tuohan sinulta jäi vielä mainitsematta.

    Ja "bättre folk" noudattaa lakia vielä paremmin kuin muut.

    Mutta sehän ei sinulle mitään paina.

    mikäs on noudattaessa kun lait on heille käsityönä tehty.
    kieli,maanomistus ym.lait niin mikäs on elää suomen niemellä vähän tasa arvoisempana kuin esim.sudeetti-savolaiset.

    Äänestä

Miksi ihmisen vertaaminen eläimeen on edes paha juttu? Tieteen mukaan ihminen on yksi apinalaji, Homo Sapiens, ihmisapinoiden heimoon kuuluva nisäkäs. Ihminen on eläin. Miksi sen toteaminen olisi väärin?

Äänestä
  • Aiva, määrittelykysymys. Uskomuksiin perustuvan määritelmän mukaan kaikki muut lajit paitsi Homo Sapiens ovat eläimiä. Itse sanoisin että Homo Sapiens on nisäkäslaji joka kuuluu kädellisiin.

    Äänestä

  • Gorilla gorilla kirjoitti:

    Aiva, määrittelykysymys. Uskomuksiin perustuvan määritelmän mukaan kaikki muut lajit paitsi Homo Sapiens ovat eläimiä. Itse sanoisin että Homo Sapiens on nisäkäslaji joka kuuluu kädellisiin.

    Moverin mielestä nee­kerin sanominen elukaksi kuuluu maahanmuuttopalstalle muuttolinnut osioon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kissa kissa kirjoitti:

Sefumme on ottanut esiin tekstin:

En ole rasisti, mutta hei - oikeesti - jotain ...
http://cheatingu.com/

Siinä mm näin:
"Perussuomalaiset harkitsee välikysymyksen tekemistä muuttolintujen hyysäämisestä ja ulkomailta saapuvien lajien pesimisestä valtion omistamissa metsissä."
(uutissirkus)

Totean:

Todella hyvä oivallus. Voimme myös laajentaa eläinvalikoimaa rottiin, koiriin, sikoihin ja muihin, tarpeen mukaan. Koirat ja siat ovat jo käytössä Koraanissa mutta voimme varmaan lainata kielikuvaa myös ei-juutalaisiin.

Nyt saamme uuta virtaa keskusteluun ja voimme kuvat ihmisiä eläimillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu