minkälaisia tuloksia on kun kumminkin sille maksetaan verovaroista aika muhkeaa palkkaa?
Alexander Stubb ja
ulkomaankaupat
2280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Viime vuonna Suomen viennin arvo oli joku vajaat 60 miljardia euroa. Eiköhän siis ole Stubbi palkkansa ansainnut.
Stubbin ansioista tosta 60 miljardista.
Ketjun aloittajalla on ilmeisesti sellainen käsitys että Suomen hallituksen yksittäinen ministeri hoitaa suomen ulkomaankaupat, joten tuossa on kerrottu, kuinka paljon suomen viennin arvo sitten on.
Kaikki aikuiset ihmiset kuitenkin käsittävät, että yksittäisillä yrityksillä on omat myyntiosastonsa, jotka hoitavat ulkomaankauppaa, eikä suomen hallituksen tehtävä ole tehdä tätä kauppaa niiden puolesta.
aika monille epäselväksi mistä hyvästä sille oikein maksetaan 16000 euroa kuukaudessa kaikkien etujen lisäksi kun sen saavutuksista ei ole nähtävissä muuta kuin Twitter viestit.
Etkö sinä muka tiedä, että minkä takia kaikilla maailman valtioilla on hallitukset vai?
kyse Stubbista eikä toisten maiden hallituksista.
No Stubbi teki siis tulosta 60 miljardia. Hänen vastuullaan on ulkomaankauppa-asiat. Ei paha.
faktoja Stubbin osallisuudesta asiaan.
Hän on ulkomaankauppaministeri, jolle ulkomaankauppa-asiat kuuluvat. Hänen piikkiinhän nuo kaikki menee.
että et pysty nimeämään yhtään asiaa joita Stubb olisi tehnyt palkkansa eteen, turha virka turhalla miehellä jolle Kokoomus järjesti jostain käsittämättömästä syystä paikan.
Et pysty nimeämään yhtään ulkomaankauppaa jonka Stubbi olisi sössinyt.
Ja yleensä niille henkilöille annetaan ministerinpaikat, jotka saavat eniten ääniä vaaleissa. Ei kai siinä mitään käsittämätöntä ole jos kokoomuksen ääniharava saa ministerinpaikan.
olemattomasta nimetä niitä joita se olis sössinyt kun niitä kauppoja ei ole ensimmäistäkään.
Onko ne 60 miljardia euroa sitten tippunut taivaasta vai?
niiden kanssa mitään tekemistä.
saavutuksia. http://iltalehti.fi/uutiset/2011110214688520_uu.shtml
Kuvasta paistaa ylimielisyys kilometrien päähän.
Tänä vuonna Stubbidon aikaansaannokset alkavat näkyä. Vienti Venäjälle nolla. Kiitos Obaman nuoleskelija Stubbidolle.
niin, Oy Suomen hallitus Ab ei vie mitään ulkomaille eikä tee kauppoja.
Kyllähän se on yrityksien tehtävä, ei ministerin.
Oletko oikeasti noin lapsellinen vaiko vaan typerys?
aika pahasti päälle toi "aikuisten oikeesti".
Mitäs me sitten tehdään koko ulkomaankauppaministerillä, jos yritykset hoitavat viennin?
kannattaisi ottaa selvää mitkä ovat ulkomaankauppaministerin TEHTÄVÄT,
ennenkuin täällä aukoo päätään
yritetty selvittää.
Ei ole pahemmin ollut puhetta idän-kaupasta aikaisemmin, lobbausta EU:n suuntaan ja brändäystä.
Turha valittaa kun pas,,t on jo housuissa.