Työttömien verotusta lisättävä

verot nousee taas

Miksi pitää nostaa sellaisia veroja, jotka vahingoittavat työssäkäyvän elämää? Järkevintä olisi verottaa työttömiä niin, että "työttömyyspalkasta" menisi vaikka 50% veroa. Tämä olisi paljon järkevämpää ja kävisi samalla hyvänä rangaistuksena joutilaisuudesta.

8

111

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohhoijaa.

      On se tuokin mielipide.

    • kulurakenne

      Avaus on epärealistisen putkinäon omaan tulevaisuuteensa omaavan kynästä.

      Tai sitten hän on valtion, eli veronmaksajien kustantamassa turvatyöpaikassa uskoen voivansa pitää paikkansa ajan tappiin saakka.

      Riskeeraa ääni radikaalisti muuttua kellossa jos omalle kohdallen osuu vaikkapa yrityksen saneerausen myötä työttömyys ja / tai vakkapa lisäksi terveysongelmia, sekä vaikea ikähaarukka työmarkkinoilla.

      Kaikkien elämää vahingoittaa Suomen valiontalouden / julkisen sektorin kaikille erityisen kalliiksi tuleva yliläskiintyminen.

    • 12+8

      Et ole sitten ajatellut, että kuka tahansa voi olla joku päivä työtön. Myös sinä. Katsos kun elämää on hieman hankala ennustaa ja tuskinpa olet tuota mieltä, jos omalle kohdalle napsahtaa.

    • syylliset-tuomiolle

      Oletko koskaan kuullutkaan irtisanomisista tuotannollis-taloudellisin syin? Eivät kaikki ole työttömiä omasta syystä. Jos työnantaja sanoo irti perusteettomasti niin silloin pitää työnantajaa rangaista ei sitä työttöntä. Miksi työtöntä pitäisi rangaista siitä, että joku toinen sanoo hänet irti työstä? En tosiaan ymmärrä sinun logiikkaa.

    • kulurakenne

      "Työttömyys paheni 9,1 prosenttiin.......Nuorten työttömyysaste kohosi helmikuussa 22,9 prosenttiin eli 1,5 prosenttia korkeammaksi kuin vuosi sitten."

      "Työttömyys lisääntyi kaikkialla Suomessa. Eniten työttömyys kasvoi Uudellamaalla, Kainuussa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa."

      - http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2014/03/25/tyottomyys-paheni-91-prosenttiin/20144215/12

      Moni ammatisaan pätevä ja aktiivinen työnhakijakin voi löytää itsensä pitkäaikaistyötömänä. Mitä enempi ikävuosia, niin sitä haastavemmaksi kierteen katkaiseminen tulee. Samaan aikaan tulisi voida pitää huolta perheestään ja suunnitella tuleaisuuttaan.

      • OSAAVA duunari

        Jos osaa on töissä. Jos ei osaa, ei ole töissä.

        Voiko tämän yksinkertaisemmaksi logiikka mennä?


    • nero

      Koitappa tulla toimeen, sillä perhanan 500 puhu sitten moisia juttuja ja käyppä hakemassa sossun kautta lakki kourassa joka päiväisen leipäsi haet töihin 50 kertaa vuodessa. "valinta ei kohdistunut teihin". taitaa olla työttömyys eläke seuraava haave.

    • lpo

      Valtion ja kuntien työntekijöiden verotus pitää nostaa 50 prosenttiin koska niiden palkat maksetaan verorahoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2639
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      213
      2442
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2302
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1308
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe