Historiaa; "JUUTALAISTEN OIKEUDETON ASEMA SUOMESSA" osa 1-2

Venäjän keisari Nikolai I (1825-1855) pyrki sulattamaan juutalaiset muuhun väestöön voimakeinoin. Parhaana keinona hän piti pitkää sotapalvelusaikaa: juutalaisten oli palveltava varusmiehinä 25 vuotta ja asuttava se aika kasarmeissa

Jo 10-12 vuoden ikäisinä heidät riistettiin vanhempiensa kodeista, vietiin kasarmeihin ja annettiin kreikkalaiskatolisten opettajien huostaan, jotta nämä kasvattaisivat pojat sotilaiksi.
* Suuri osa Suomen juutalaisia polveutuu näistä miehistä, joista käytettiin nimitystä kanttonistit. aleksanteri II peruutti Nikoloi I:n sotapalvelusmääräyksen. Maaliskuun 29:ntenä 1858 annettiin asetus, jonka mukaan sotapalveluksesta kotiutetut Venäjän alamaiset saivat uskontoon katsomatta oleskella Suomessa venäläisten sotilasviranomaisten antaman passin tai kotiuttamiskirjan nojalla. Sama oikeus oli kotiutettujen vaimoilla ja lapsilla.

*** "Mutta jos je sittemmin havaittaisiin olevan laillisetta edesvastauksetta paitsi, taikka jos he tavataan kerjuulla, riettaudessa ja ilkivaltaisesti elämässä, tahi muissa rikoksissa; niin ei saada enään semmoisten ihmisten antaa Suomessa oleskella, vaan ovat he poliisin toimen kautta Venäelle lähetettävät".
Kun edes 17.6.1862 annettu passiasetus ei myöntänyt juutalaisille oikeutta asettua pysyvästi asumaan maahan, joutuivat juutalaiset oleskelulupaa anoessaan viranomaisten mielivallan alaisiksi.

Juutalaiset rekisteröitiin asuinkaupunkinsa poliisikamarissa. Niissä heistä pidettiin kirjaa, johon merkittiin kaikki hidän elämäänsä ja toimintaansa koskevat tiedot.

Heille annettiin ololippu, joka täytyi uudistaaneljännesvuosittain ja josta täytyi joka kerran suorittaa lunastusmaksu.
Ololupaa ei kuitenkkaan uusittu automaattisesti, vaan vasta sitten kun poliisiviranomaiset olivat tutkineet anojan elämästä hyvin tarkasti uistiinmerkityt tiedot, virheet ja erehdykset, joiden varjolla ololipun uudistaminen olisi voitu evätä ja asianomainen karkottaa maasta.
Juutalaisten ololippujen uudistamisen vahvisti maaherra poliisiviranomaisten antaman lausunnon perusteella.
Maaherran päätöksestä oli oikeus valittaa senaattiin, hallitukselle. Ilmeisesti juutalaiset kuitenkin kokivat tällaisen valituksen hyödyttömäksi ja kääntyivät mieluummin venäläisten sotilasviranomaisten puoleen.

Venäläiset auttoivatkin usein juutalaisväestöä selviytymään vaikeuksistaan. Esimerkiksi kun hallitus 1880-luvulla aikoi häätää pois Viipurista muutamia perheitä alaikäisine lapsineen, koska perheenhuoltajat olivat käyneet maaseutukaupungissa markkinoilla, jättivät häädettävät valitusanomuksen Suomen kenraalikuvernöörille kreivi Heidenille, joka saapui Viipuriin virkatehtävissä.

Tutustuttuaan asiaan kenraalikuvernööri ilmoitti Suomen hallitukselle, että maaherran toimenpide oli vuoden 1858 asetuksen vastainen, joten häätöpäätöstä ei saanut panna täytäntöön. Hallitus kumosikin sillä kertaa maaherran päätöksen.

30.6.1869 annettiin asetus Venäjän sotaväestä kotiutettujen elinkeino-oikeudesta. Asetus salli heidän "huokeata maksoa vastaan" harjoittaa kaupungeissa "kaupustusliikettä leivillä ja muilla leivoksilla, marjoilla ja hedelmillä, sigarreilla, papyrosseilla, tulitikuilla, pidetyillä vaatteilla ja jalkineilla sekä kaikenlaisilla pidetyillä parseeleilla" (2. pykälä).

Jos he taas halusivat harjoittaa "halvempain pito- ja liinavaatteiden, langan ja rihman, neulain, sukkatikkujen ja muun pienemmän rihkamakalun" kauppaa, olivat he saman verotuksen alaisia kuin suomen kansalaiset (3. pykälä).

Muunlainen kaupanteko ei ollut sallittua, ja verotusmääräys aiheutti sen, että juutalaiset aluksia eivät pystyneetkään harjoittamaan muunlaista kauppaa kuin ensiksi mainittua.
Siitäkin huolimatta, että jotkut juutalaiset saattoivat lupaa anottuaan ja sen saatuaan laajenttaa liiketoimintaansa, kuuluivat he kaupungin köyhimpään asujaimistoon, koska sallitut myyntitavarat parhaassakin tapauksessa tuottivat varsin vähäisen voiton.
Juutalaisten kaupankäynti rajoittuikin pääasiassa käytettyjen vaatteiden ostoon ja myyntiin.
Alussa juutalaiset harjoittivat liiketointa kodeissaan ja toreilla, mutta myöhemmin hekin vuokrasivat myymälöitä, jotka kaupunki oli rakentanut keskittääkseen rihkamatavaran myynnin niihin.
Kansa risti nämä rivipuodit "narinkoiksi". ( nyt esim. Hki Kamppi tori)
Nimitys juontuu venäläisestä sanasta rynok, joka merkitsee toria."

Kyllä kullä