Ensimmäinen seksikerta

larangel

Itse olen jo kahdeksantoista vuotta ja edelleen neitsyt. Olen ainoa neitsyt koko kaveripiiristäni ja heiltä kuulee kokoajan kuittailua siitä. Tosin hyvässä mielessä vaan. Koskaan ei ole kumppania ollut kun en ole itseni antanut uhrata sydäntä sellaiseen. En usko että mikään tuollainen kestäisi. Luonteeni ja suhtautumiseni sotivat täydellä tulella ulkonäköni kanssa. En siis ole mikään isän pieni tyttö. No, asiaan jo! Minkä ikäisenä te menetitte neitsyytenne? Minkälainen ensimmäinen kertanne oli?

5

985

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naisen ensikerta

      Olin silloin 17-vuotiaana ammattikoulussa ja samalle kurssille tuli rinnakkaisryhmäläinen hyvännäköinen nuori mies. Katseita vaihdettiin tiuhaan tahtiin tunneilla ja käytävillä, halusin tutustua.

      Lopulta rohkenin lisäämään hänet kaverikseni Facebookissa. Siellä juteltiin samana iltana 4 tuntia, kunnes hän pyysi kanssaan hänen lähikuppilaan parille.
      Lähdin yöbussilla ja taksilla sovittuun paikkaan, ja klo 02:50 oltiin jo kuppilassa (eikä papereita multa kysytty, hah).

      Hän oli hieman humalassa ja minä olin matkalla hörppinyt kermalikööriä, kuppilassa ehdin juomaan 4 lonkeroa todella tiuhaan tahtiin. Alkoholista vielä tottumattomana se nousi kivasti päähän.

      Suudeltiin siellä. Mua alkoi naurattaa, sillä en ollut suudellut ketään 3 vuoteen. Olin ihan unohtanut, miten hyvältä se voi tuntua.

      Pilkun aikoihin lähdetiin sitten miehen kotiin. Tiesin jo, että seksiä tultaisiin harrastamaan. Jätkä kävi vessassa, ja sillä aikaa riisuin itseni alusvaatteisiin ja odotin häntä peiton alla.

      Kun hän tuli viereen, aloimme suutelemaan ja koskettelemaan. Riisuin hänet ja hän riisui minut. Hän halusi suuseksiä, joten imin häntä. Hän kehui ja nautti, niin minäkin. Hän nuoli minua, mikä tuntui taivaalliselta.

      Lopulta hän nousi päälleni ja työntyi minuun. Ei sattunut, sillä jätkällä ei ollut kovin iso. Hän kuiskasi korviini ihania sanoja ja kehui maasta taivaisiin.
      Ratsastin hänellä, tuntui että olisin laukannut hevosella.
      Hän laukesi sisääni.

      Menimme suihkuun klo 05 aamuyöllä. Koskettelimme ja suutelimme toisiamme, kunnes hän pyysi minua istuutumaan vessanpytyn päälle. Hän tuli polvilteen eteeni ja työntyi minuun uudestaan. Kiedoin käteni ja jalkani hänen ympärilleen ja nautin suunnattomasti.

      Menimme takaisin sänkyyn ja jatkoimme. Hän tuli uudestaan sisääni. Nukahdimme, minulla oli kylmä sillä hän oli ominut peiton itselleen.

      En saanut nukutuksi, joten herätin hänet suudelmilla. Hän heräsi ja taas harrastimme ihanaa seksiä. Nukahdimme uudestaan.

      Heräsin ja puin vaatteet päälleni. Istuin sängyllä ja mietin, että nyt se neitsyys meni. Jätkä heräsi, alkoi suutelemaan ja riisumaan. Harrastimme vielä kerran upeaa seksiä.

      Lähdin kotiin noin klo 10 aamulla.

      Joululoma oli alkanut. Jätkä ei puhunut mitään Facebookissa ja huomasin hänen poistaneen minut kavereistaan. Jaaha, yhden yön juttu se vain olikin.

      Loman jälkeen oli koulussa kiusallista, olimme jätkän kanssa 5 samalla kurssilla ja näimme joka päivä. Olin ihastunut häneen.

      Lopulta menimme harjoitteluun, jonka jälkeen emme enää koulussa nähneet. Emmekä ole sen jälkeen nähneetkään.

      Oli ihana, vaikkakin raastava ensimmäinen kerta. Opin, ettei pidä ihastua yhden yön juttuihin tai panna heti ihastustaan.

      Tuosta on aikaa nyt 4 vuotta, olen nykyään 21-vuotias. Jätkä on minua 4 vuotta vanhempi.

      • bigg 563

        Voihan NENÄ mikä se semmoinen tyyppi on että käy vähän vaan kokeilemassa.? meilläpäin tuppaa MIEHILLÄ olemaan ISO kalu jola annettaan pimpille semmoista kyytiä että ei oo tossika.


    • bigg 563

      Onpa kiihottava tarina alkaa ihan pikkupiedro ottamaan eteen.Mikäpä olis sen herkullisempi saalis kuin täysikäinen naaras.Lol. Tuuppa käymään meijän kylässä niin kylä neitsyys LÄHTEE.

    • bigg 563

      Mulla on aina ollut kiimainen kalu.Osaan kylä pitää huolen siittä että Neitsyys on muisto vaan.

    • Kuittaa takas

      Aloittaja, olin 19. Kuittaileville kavereillesi voit heittää, että niiden faijat tais vetää käteen yhen kerran liian vähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1650
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      337
      962
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      691
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      644
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      611
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe