Elämältäni putosi pohja, unelmani särjettiin ja terveyteni riistettiin. Olen 24 vuotias nuori nainen, joka sai kihlatultaan hiv tartunnan.
En viitsi selittää koko tarinaa mutta lyhyesti: Kihlattuni tunnusti pettäneensä minua ja koska halusin olla varma, ettei minulla ole mitään tauteja (koska halusimme lapsen emme käyttäneet ehkäisyä) varasin ajan gynelle, mutta silti menin ensin punaisen ristin hiv testeihin, jonne pääsee nimettömänä ja ilman ajanvarausta. Pikatesti näytti positiivista.
Siitä on kohta kuukausi kun sain tietää, enemmänkin mietin mitä järkeä on aloittaa mitään lääkitystä? En voi enää koskaan luottaa kehenkään. En uskalla enää koskaan rakentaa uutta parisuhdetta, koska kuka tällaista tautista haluaisi rakastaa? En uskalla tehdä lapsia, jottei jälkikasvu joudu kärsimään sairaudesta.
Kaiken piti olla hyvin. Yhteinen elämä ja haaveet olikin vain oman pääni sisällä. Nyt olen yksin, koska en voi antaa tällaista asiaa anteeksi ex-kihlatulleni. Kuukausi on mennyt kuin sumussa ja pelkästään itkun valtaamana.
Onko kellään tällä palstalla samaa tautia? Oletteko aloittaneet lääkityksen? Tunnetteko elämäänne enää elämisen arvoiseksi? Itse ainakin tunnen olevani niin arvoton, leima otsassa oleva kulkutauti, vaikkei se minun syytäni ollut!
En viitsi selittää koko tarinaa mutta lyhyesti: Kihlattuni tunnusti pettäneensä minua ja koska halusin olla varma, ettei minulla ole mitään tauteja (koska halusimme lapsen emme käyttäneet ehkäisyä) varasin ajan gynelle, mutta silti menin ensin punaisen ristin hiv testeihin, jonne pääsee nimettömänä ja ilman ajanvarausta. Pikatesti näytti positiivista.
Siitä on kohta kuukausi kun sain tietää, enemmänkin mietin mitä järkeä on aloittaa mitään lääkitystä? En voi enää koskaan luottaa kehenkään. En uskalla enää koskaan rakentaa uutta parisuhdetta, koska kuka tällaista tautista haluaisi rakastaa? En uskalla tehdä lapsia, jottei jälkikasvu joudu kärsimään sairaudesta.
Kaiken piti olla hyvin. Yhteinen elämä ja haaveet olikin vain oman pääni sisällä. Nyt olen yksin, koska en voi antaa tällaista asiaa anteeksi ex-kihlatulleni. Kuukausi on mennyt kuin sumussa ja pelkästään itkun valtaamana.
Onko kellään tällä palstalla samaa tautia? Oletteko aloittaneet lääkityksen? Tunnetteko elämäänne enää elämisen arvoiseksi? Itse ainakin tunnen olevani niin arvoton, leima otsassa oleva kulkutauti, vaikkei se minun syytäni ollut!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuule, täällä eräs toinen positiivinen, sain tartunnan 2004 loppuvuodesta, eli kohta on 10v tämän kanssa eletty. Alku oli yhtä kaaosta ja helvettiäkin, mutta sittemmin asiat on loksahdelleet kohilleen. Olin tartuntatiedon saadessani suht tuoreessa suhteessa, joka ei kaatunut hiviin. Suhde jatkui vielä 5v, jonka jälkeen erosin, olin pari vuotta itsekseni ja nyt taas suhteessa, joka on jatkunut jo pari vuotta. Elämä ei ole itseasiassa sen erikoisempaa, tai hankalampaa. Lääkityksen alotin vasta tänä vuonna, koska sillon 10v sitten ne lääkejutut oli paljon hankalampia ja haitat pahempia. Nykyisin on jo niin simppeleitä nappeja, ettei siitä ole ollut tähän mennessä mitään haittaa, tai työläyttä. Sen verran muuten sanon kokemuksesta, että älä aloita lääkkeitä kenenkään painostuksesta, vaan ota ne vasta sitten, kun susta itsestä siltä alkaa tuntumaan. Yleensä hivin kanssa pärjää vuosia mainiosti ilman lääkkeitäkin, toki riski kaikkiin liitännäissairauksiin kasvaa vuosien aikana reippaasti. Anna siis itsellesi aikaa, käy juttelemassa tukarissa, soita jollekin tukihenkilölle jne (löytyy mm spr:ltä, positiiviset ry:ltä jne). Kaikkein hankalinta muuten mun muistin mukaan oli se, kun ei tuntenut ketään muuta, jolla oli hiv, tai siis ei ainakaan tiennyt kenelläkään olevan. Itseasiassa en tunne edelleenkään ketään toista hiv-positiivista, mutta en koe sitä enää nykyään edes niin tarpeelliseksikaan. Tietty voin hyvinkin auttaa jotain toista, joka kaipaa vaikkapa juttuseuraa. Positiiviset ry:llä on muuten keskustelupalsta, joka tosin on hyvin hiljainen nykyään, kun sinne tuli kirjautumispakko. Anonyymin kirjoittamisen aikaan se oli varsin vilkas keskustelupaikka.
Ai niin ja jos sillä nyt on merkitystä, niin olin tartunnan saadessani alle 30v nuori aikuinen, yhden lapsen vanhempi. Yhä edelleen mulla on yksi lapsi, ikää on nyt vaan 10 vuotta enemmän ;D
Sinulle Positiivista =) -nimimerkki..:
" Sen verran muuten sanon kokemuksesta, että älä aloita lääkkeitä kenenkään painostuksesta, vaan ota ne vasta sitten, kun susta itsestä siltä alkaa tuntumaan."
No huhhuh mitä sontaa! Kyllä se lääkitys kannattaa aloittaa välittömästi eikä kahden vuoden päästä. Vitun tampio idiootti!
Puhutkohan nyt kokemuksella, vai luulolla?
Mikähän sua oikein ahistaa? Ilmeisesti sulla ei itselläsi ole minkäänlaista kokemusta HIV:stä? Ellet tiennyt, niin ilman lääkitystäkin (useimmat) pärjää pitkään ja koska lääkityksen käyttäminen vaatii motivoituneisuutta, niin toisen painostamana sen alottaminen on riskitekijä koko lääkityksen toimivuudelle. Motivaation puuttuessa se voi jäädä huolimattomaksi, tms..
Iso kiitos vastauksestasi!!! Helpotti edes vähän..
Tässä ei ole kyllä paljoa nukuttu kun kaikki erilaiset asiat pyörii mielessä... mutta miten voin aloittaa koskaan mitään suhdetta? Tiedän että paljastamalla tämän taudin, antaa se mahdolliselle tulevalle kumppanille mielikuvia...
Tuntuu niin epäreilulta ja väärältä! Itku on koko ajan kurkussa ja epätoivo vaivaa jatkuvasti.
Tulenko olemaan aina yksin? Kuka voi vielä huolia minut koska en todellakaan tahdo tätä tautia viedä eteenpäin ja tartuttaa muita?
Parisuhde ei ole pitkään aikaaan mahdollinen mutta joskus se vielä varmasti on. Kaikki tuntuu vain niin merkityksettömältä... ja taas tulee itku :(((
Ehkä hiv ei pilannut suhdetta, vaan se petoksen verkko mikä minulle avautui.
Onko uudella kumppanillasi hiv? Miten pystyit kertomaan asiasta? Minusta tuntuu että olen täysin yksin tämän asian kanssa, enkä voi kertoa kellekään läheiselle.
Kumpikin, eli tuo vuosien takaisen suhteen ex ja tämä nykyinen on negatiivisia, eli toisin sanottuna negatiivinen ja positiivinen voi vallan mainiosti elää suhteessa, kunhan nyt ensin on päässyt sinuksi näiden asioiden kans. Tällä hetkellä toki pyörii päässä jos minkälaisia kauhuskenarioita, muistan kyllä, mutta usko taikka älä, kyllä ne jossain vaiheessa alkaa helpottamaan. Nukkumisen suhteen suosittelen kokeilemaan melatoniinia, tarpeeksi vahvaa (3mg) ja tuo aiheuttaa luonnollisen väsymystilan, mutta ei vie vielä tajua kankaalle. Melatoniinin lisäksi luet jotain aivotonta hömppää, kuten vaikka Aku Ankka taskareita, tms. Tuo väsymys ajatusrumban pysäyttäminen aivottomalla lukemisella toimii ja saat nukuttua. Kunnollisten unien jälkeen pääkin on taas selkeämpi ja olo muutenkin virkeämpi.
Vittu sä oot tyhmä nimimerkki Positiivista. Ihan oikein sinulle että olet sairas.
Sun kannattais varmaan käydä vähän jutteleen jollekin ammattilaiselle, tuntuu olevan aikalailla patoutumia ja ahdistusta...
Eikö tuosta voi nostaa syytteen exääsi vastaan? Joskus joku äijä ainakin tuomittiin tahallisesta hivin levittämisestä, joten mikä ero tuohon tilanteeseen, kun ei hän sinun antanut valita altistatko itsesi riskille. Ei sekään toki paranna, mutta oikeus tapahtuisi.
Mitähän iloa tuosta syytteen nostamisesta on? Se ei poista tartuntaa, mahdollinen oikeuskäsittely on raskas prosessi jne.
Muistelen että syytteen voi nostaa jos mies itse tietää olevansa positiivinen mutta silti tartuttaa.
Sama koskee naisia, ei nää kaikki hiv-tartuttajat (tietoisesti ja tahallaan siis) ole suinkaan miehiä, jostain syystä vaan miesten kodalla tehdään lööppejä, naisten kohdalla ehkä parin rivin huomaamaton uutismaininta...