Kuulemma Jeesuksen poiskumitaminen kirkossa menossa?

Kirjoitan tämän konservatiiveille, potentiaalisille viisaille neitsyeille, Jumalaa rakastaville, pelkääville ja totteleville ja totella haluaville ja siinä tahtomisessaan kilvoitteleville.

Minulle on sanottu että tulee olla seurakuntayhteys. En ole lähtenyt minnekään. Erakkona eli moni. Minä haluan vetäytyä loitommas ihmisistä, lähemmäs Jumalaa.

Sanotaan että välttele katsomasta maallisia tv-ohjelmia. Mutta jumalattomia ihmisiä tulisi katsella ja kuunnella?

Minulle liberaali on sama kuin eksyttäjä. Käyn keväällä tai kesällä seurakunnassa. Jos siellä on yksikin liberaali jota ei konservatiivit vaadi parannusta tekemään niin en toistamiseen sinne mene. Sanonpa vielä senkin etten naispapille sano sanaakaan vaikka kysyisi jotain. Olen melko varma etä kun jonnekin menen niin siellä on naispappi vastassa ja minä käännyn silloin kotimatkalle takaisin. Se on sitten lyhyt reissu seurakuntaan.

Näin olen asiaa uumoillut ja tuumaillut. Miten te olette asiaa ratkaiseet kun seurakunnissa näyttäisi olevan monenlaista " uskoa". Homoseksin siunaajia sun muita. Miten te kykenette olemaan paikassa, jossa on ihmisiä joilta puuttuu Jumalan kunnioitus ja elävät saatanallisen tahdon mukaan?

Otan vielä esimerkiksi että Raamattu kehottaa karttamaan pahaa. Jumalattomia karttelen elämässäni se on luontaista minulle, kavahtamalla kavahdan kun saastaa alkaa ihmisen suusta tulemaan.

Olen miettinyt mitä eroa on Jumalan silmissä agnostikolla ja liberaalilla. Itse en perustavaa eroa näe. Mutta eroja on mutta pelastuksen suhteen en eroja näe. Jumallisuuden ulkokuori ei tarkoita uskovaa, joka pelastuu. Entisenä agnostikkona voin todeta itsestäni että ainakin olin oikeasti tietämättömänä etsimässä totuutta. Nyt kun totuus on löytynyt Raamatusta enkä suurin surminkaan halua ketään eksyttää omiani puhumalla vaan Raamattua esiintuomalla niin sanon että etsikää tekin totuutta ja kertausharjoitelkaa sitä. Totuus on Raamatussa ja rukoukset toimivat. Suhde Jumalaan syveneeeläväksi jos olet Jumalan valitsema.

Tapahtukoon Jumalan tahto.Kiitos Herralle Päivin rohkeudesta.

" Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä."

apt.5:29
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta evl.kirkko ei kumita Jeesusta vaan päinvastoin tuo Jeesuksen oppien perussisältöä paremmin esille ja jättää vähemmälle huomiolle moniselitteisen mytologian.

Äänestä

Raamattu on ainoastaan elämänlähde ja tässä meidän tulee pysyä mikäli kiinnostaa totuus ja helevetiltä välttyminen.

Äänestä
  • Etpä vastannut mihinkään oleelliseen asiaan vaan lipeäkalan äänellä ilman sisältöä.Totuuskin on tuolla asenteella helppoa kun ei tarvitse vastata kysymykseen mitä se on.

    Äänestä

Naispappeus asia on helppo ratkaista, mikäli se on sinulle avainkysymys. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa ei ole naispappeutta.

Katolilaisena voin vain sanoa sen, että opetus on meillä perinteistä, ei laisinkaan liberaalia. Joka kirkossa jäsenet ovat tietysti kaikenlaisia. Näin saa ollakin, sillä valitsihan jo Jeesus myös petturi Juudaksen opetuslapsekseen.

Kirkko on minulle ehdoton asia, olenhan silloin sisällä Kristuksen ruumiissa ja saan osallistua sakramentteihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haloo Helsinki kirjoitti:

Kirjoitan tämän konservatiiveille, potentiaalisille viisaille neitsyeille, Jumalaa rakastaville, pelkääville ja totteleville ja totella haluaville ja siinä tahtomisessaan kilvoitteleville.

Minulle on sanottu että tulee olla seurakuntayhteys. En ole lähtenyt minnekään. Erakkona eli moni. Minä haluan vetäytyä loitommas ihmisistä, lähemmäs Jumalaa.

Sanotaan että välttele katsomasta maallisia tv-ohjelmia. Mutta jumalattomia ihmisiä tulisi katsella ja kuunnella?

Minulle liberaali on sama kuin eksyttäjä. Käyn keväällä tai kesällä seurakunnassa. Jos siellä on yksikin liberaali jota ei konservatiivit vaadi parannusta tekemään niin en toistamiseen sinne mene. Sanonpa vielä senkin etten naispapille sano sanaakaan vaikka kysyisi jotain. Olen melko varma etä kun jonnekin menen niin siellä on naispappi vastassa ja minä käännyn silloin kotimatkalle takaisin. Se on sitten lyhyt reissu seurakuntaan.

Näin olen asiaa uumoillut ja tuumaillut. Miten te olette asiaa ratkaiseet kun seurakunnissa näyttäisi olevan monenlaista " uskoa". Homoseksin siunaajia sun muita. Miten te kykenette olemaan paikassa, jossa on ihmisiä joilta puuttuu Jumalan kunnioitus ja elävät saatanallisen tahdon mukaan?

Otan vielä esimerkiksi että Raamattu kehottaa karttamaan pahaa. Jumalattomia karttelen elämässäni se on luontaista minulle, kavahtamalla kavahdan kun saastaa alkaa ihmisen suusta tulemaan.

Olen miettinyt mitä eroa on Jumalan silmissä agnostikolla ja liberaalilla. Itse en perustavaa eroa näe. Mutta eroja on mutta pelastuksen suhteen en eroja näe. Jumallisuuden ulkokuori ei tarkoita uskovaa, joka pelastuu. Entisenä agnostikkona voin todeta itsestäni että ainakin olin oikeasti tietämättömänä etsimässä totuutta. Nyt kun totuus on löytynyt Raamatusta enkä suurin surminkaan halua ketään eksyttää omiani puhumalla vaan Raamattua esiintuomalla niin sanon että etsikää tekin totuutta ja kertausharjoitelkaa sitä. Totuus on Raamatussa ja rukoukset toimivat. Suhde Jumalaan syveneeeläväksi jos olet Jumalan valitsema.

Tapahtukoon Jumalan tahto.Kiitos Herralle Päivin rohkeudesta.

" Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä."

apt.5:29

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu