Putin on muuten ainoa tässä jupakassa

..ei ole puheissaan sortunut vertaamaan lännen hallitsijoita johonkin hirmuhallitsijoihin eikä ole haukkunut ketään hulluksi, vaan on puhunut asiallisesti.

Lännestä ei voi sanoa samaa ja länsi sortuu puheissaan asiattomuuksiin, kun jenkkejä hiertää se, ettei sillä olekaan yksipuolista oikeutta imperialismiin.

Putin lisäksi onnistui tässä ilman kymmeniä tuhansia kuolonuhreja.
854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"jenkkejä hiertää se, ettei sillä olekaan yksipuolista oikeutta imperialismiin."

Niinpä niin, tavoitteena pitää olla että päästäisiin eroon paitsi jenkkien myös venäläisestä imperialismista. Imperialismit ja geopolitiikat sun muut eurasianismit huis helvattiin, niin päästään lähemmäs valtioiden aitoa itsemääräämiskykyä.

Äänestä
  • Eiköhän se ole itsemääräämisoikeutta, että Krim vaihtui Venäjän vallan alaisuuteen krimiläisten tahdon mukaisesti. Äänestys oli farssi, mutta se ei muuta sitä miksikään, että krimiläiset ihan oikeasti halusivat liittyä Venäjään.

    Äänestä

  • ap=anaalipena kirjoitti:

    Eiköhän se ole itsemääräämisoikeutta, että Krim vaihtui Venäjän vallan alaisuuteen krimiläisten tahdon mukaisesti. Äänestys oli farssi, mutta se ei muuta sitä miksikään, että krimiläiset ihan oikeasti halusivat liittyä Venäjään.

    On tässä anti-imperialistien kannalta se hyvä puoli, että Putin pilasi oman maineensa lopullisesti ja samalla Venäjän maineen pitkäksi aikaa. Länsi tulee jatkossa suhtaumaan Venäjään harvinaisen epäluuloisesti ja tällaiset aluevaltaukset eivät todellakaan onnistu Euroopassa toista kertaa.

    Länsi tulee varmasti vähentämään riippuvuuttaan Venäjän kaasuun ja öljyyn, koska Venäjä osoitti, ettei siihen voi sittenkään luottaa. Se puolestaan vaikuttaa Venäjän talouteen todella negatiivisesti, sillä Venäjältä puuttuu infrastruktuuri myydä öljyä ja kaasua Euroopan ulkopuolelle riittäviä määriä. Gazpromin omistajia varmasti vituttaa tämä kehityssuunta.

    "On tässä anti-imperialistien kannalta se hyvä puoli, että Putin pilasi oman maineensa lopullisesti ja samalla Venäjän maineen pitkäksi aikaa."

    Paljon tärkeämpi kuin se mitä länsipropagandassa julistetaan, on se mitä muualla maailmassa ajatellaan. Länsimaiden ulkopuolella iloitaan siitä, että Putin tuotti jälleen tappion lännen imperialisteille nopealla toiminnallaan. Kiina ei missään tapauksessa tuomitse Venäjän toimia, ja Intia on suorastaan sympatisoinut niitä. Samoilla linjoilla ovat muutkin ei-länsimaiset nousevat suurvallat.

    "Länsi tulee jatkossa suhtaumaan Venäjään harvinaisen epäluuloisesti ja tällaiset aluevaltaukset eivät todellakaan onnistu Euroopassa toista kertaa."

    Länsi eli USA:n johtama atlanttinen yhteisö suhtautuu Venäjään epäluuloisesti ja vihamielisesti niin kauan kuin Venäjä on ylipäänsä olemassa eikä antaudu lännen edessä nlampaan lailla teurastettavaksi, joten mitäpä olennaista tässä on muuttunut tai menetetty.

    "Länsi tulee varmasti vähentämään riippuvuuttaan Venäjän kaasuun ja öljyyn, koska Venäjä osoitti, ettei siihen voi sittenkään luottaa."

    Vähentää voi aina haluta. Eri asia on se, onko se mahdollista. Ei ainakaan lähivuosina.

    "Se puolestaan vaikuttaa Venäjän talouteen todella negatiivisesti, sillä Venäjältä puuttuu infrastruktuuri myydä öljyä ja kaasua Euroopan ulkopuolelle riittäviä määriä."

    Kiinan talous tulee olemaan suuressa kasvussa vielä kauan, ja siellä on valtava kysyntä venäläiselle energialle. Ja mitä Eurooppaan tulee, kyllä silläkin suunnalla routa porsaat kotiin ajaa... Venäjällä on kaikki kortit käsissään. Putin on rauhallinen tietäessään sen, ja hymyilee halveksivasti länsimaiden lapselliselle elämöinnille. Kiukku kyllä laantuu aikanaan. Lännen on nieltävä viimeisin tappionsa. Kuvitteliko USA-NATO-EU tosiaan voivansa päihittää Putinin Kiovan vallankaappauksen myötä? Eivät raukat vieläkään ymmärrä, kenen kanssa ovat tekemisissä, mistä puusta Putin on veistetty...

    Äänestä

aika sentään:

"...ainoa, joka ei ole puheissaan sortunut..."
- mistähän tuo mahtaa johtua?
- oisko hän itse ainut jota noilla sanoilla voi kuvailla?
- ei kai se nyt itseään ala haukkumaan

"Putin lisäksi onnistui tässä ilman kymmeniä tuhansia kuolonuhreja."
- onko tämä sinusta jotenkin Putinin ansiota?
- eiköhän se ole niiden ansiota, jotka osasivat reagoida Putinin invaasioon rauhanomaisin liikkein, Putin lienee ollut teurastukseen valmis

Äänestä
  • "eiköhän se ole niiden ansiota, jotka osasivat reagoida Putinin invaasioon rauhanomaisin liikkein, Putin lienee ollut teurastukseen valmis"

    Ei sen enempää Kiovan juntta kuin sen länsimaiset tukijatkaan ehtinyt reagoida yhtään mitenkään, niin nopea ja tehokas oli Putin toimissaan estäessään Kiovan vallankaappajia ottamasta Krimia haltuunsa.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    "eiköhän se ole niiden ansiota, jotka osasivat reagoida Putinin invaasioon rauhanomaisin liikkein, Putin lienee ollut teurastukseen valmis"

    Ei sen enempää Kiovan juntta kuin sen länsimaiset tukijatkaan ehtinyt reagoida yhtään mitenkään, niin nopea ja tehokas oli Putin toimissaan estäessään Kiovan vallankaappajia ottamasta Krimia haltuunsa.

    Mistään ehtimisestä ei ollut kysymys. Lienet tietoinen montako "minuuttia" NATO:lta menee jos jokin isku halutaan oikeasti tehdä. Ukrainan joukothan oli jo siellä tukikohdissaa. Kyse oli tilannearvioinnista, joka oli ainoa järkevä, eli rauhanomainen vetäytyminen agressiivisen invaasion tieltä.

    Hyvä näin, ihmisuhreilta on toistaiseksi vältytty lähes kokonaan.

    Kuvailusi Putinista jonkinlaisena "supermiehenä" sopii paremmin sarjakuvalehtiin. Oikeat sankarit pyrkivät suojelemaan kansalaisia.

    Äänestä

Ukrainan fasistit eivät ainakaan halunneet suojella Ukrainan kansalaisia. Onneksi edes krimiläiset ovat turvassa EUn ja USAn ahneudelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ainoa, joka kirjoitti:

..ei ole puheissaan sortunut vertaamaan lännen hallitsijoita johonkin hirmuhallitsijoihin eikä ole haukkunut ketään hulluksi, vaan on puhunut asiallisesti.

Lännestä ei voi sanoa samaa ja länsi sortuu puheissaan asiattomuuksiin, kun jenkkejä hiertää se, ettei sillä olekaan yksipuolista oikeutta imperialismiin.

Putin lisäksi onnistui tässä ilman kymmeniä tuhansia kuolonuhreja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu