Kokomus lapsilisien kimpussa

On niillä otsaa

J Käteinen vaatii aluksi lapsilisien leikkamista ja sitten poistamista kokonaan. Kokomuksen kova politikka alkaa paljastua työväenpresin pullanleivonnan takaa.

54

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tasaveron kannattaja

      Lasteni ollessa alle 16v, he saivat 50 markkaa lapsilisää neljä kertaa vuodessa kukin, vaikka heitä ol si ollut enempikin kuin kaksi tai neljä. Vuoden aikana rahaa siis kertyi yhteensä 200 markkaa lasta kohden!

      Nykyään lapsilisä kuuluu oleva vähnitäin 100 euroa kuukaudessa(!). On siinä varaa jo miettiä lisän saamista samalle lähtöviivalle muiden valtiontukien kanssa - joista aina maksetaan veroa. Eläkeläiset maksavat jo keryaalleen verotetuista eläkelaitoksillle, jokaisen maksukyvyn mukaan, kertyneistä "henkilökohtaisista" säästöistään lisäksi rylimääräista raippaveroa.

      Olen kuullut kerta toisensa jälkeen kerrottavan, että nykyään lapsilisät pannaan erityiselle tuottotilille odottamaan aikaa, jolloin lapsukainen pääsee ylioppilaaksi ja vanhemmat ostavat häenelle vuosien varrella karttuneilla lapsilisillä hyvän auton lahjaksi .

    • Kurjuutta perheille

      Lapsilisät ovat eurooppalaisen mittapuun mukaan Suomessa "keskitasoa" (en nyt tarkoita Viroa tai muita Itä-Blokin maita ,jotka liittyneet EU:n), siis kun vertaamme Tanskaan, Ruotsiin tai Norjaan...

      Lapsilisien verotus olisi taas yksi epäoikeudenmukainen ratkaisu lapsiperheitä kohtaan. Palautetaan mielummin varallisuusvero ja nostetaan suurituloisten verotusta. Sieltä saadaan tuo sata miljoonaa euroa kasaan alta aikayksikön.

      Kun vielä kajotaan matkakustannusten verovähennyksiin, niin kurjistamisen tavoite on kurjistaa omillaan toimeentulevan keskiluokan (asuntovelkaisen) elämää. Äänestäkää kokoomusta, kyllä siellä ajetaan enemmän miljoonamiesten etuja.

      Sama koskee työttömien etuuksien kuristamista. Pitäisihän jokaisen terveellä järjellä varustetun ihmisen ymmärtää, että nykyinen todelliseen lukuun perustuva "työttömien" määrä on lähempänä puolta miljoonaa ja töitä ei vain ole tarjota. Niin, siis maisterin pitäisi jatkossa 3 kk:n työttömyyden jälkeen mennä vaikka karjakoksi?

      Ihan sama miten asiat oli ennen, nyt elämä on kallista, asunnot kalliita ja palkkataso todellisuudessa laskenut.

    • kurillaan

      Kokomus kurittaa

    • kävöö ja ienoo

      On se

    • mehän leikataan

      Hei

    • Hirveen kauheen kama

      Noh

    • nyt kirpo

      Kyllä

    • vaan kokjallii

      otetaan

    • 0tin nekun lapseltas

      Hej

    • Meil on baulinger

      Heil

    • SINÄ PÄÄTÄT

      SUOMALAINEN, SINÄ PÄÄTÄT

      Tervetuloa! Salvete! Welcome! Välkommen! Tere tulemast! Willkommen!
      Bonjour! Benvenuti! !Bienvenidos! Bienvenues! Dobro pozhalovat!

      http://toimi-kankaanniemi.blogspot.fi/
      http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/toimikankaanniemi

      Toimi Kankaanniemi EUROPARLAMENTTIIN
      Ent. ministeri / kansanedustaja

      Tässä arvomaailmani - kaikessa lyhykäisyydessään ja kaikessa yksinkertaisuudessaan.

      - perusänkyrä
      - se on jämpti niin
      - Suomiko liittovaltioon? Et kai oo tosissas? No, sitähän minäkin.
      - ei mikään jees - jees -mies vaan lahjomaton

      Koti, uskonto, isänmaa. Talvisodan henkeä tarvitaan

      Ja sinä päätät.

      http://toimi-kankaanniemi.blogspot.fi/
      http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/toimikankaan

    • aika huhtikuun

      On

    • toivorintamaan työlä

      Nyt

    • jykänlissee

      Saadaan

    • jyrkiltäkkii

      Menee

    • n ymmärrys

      Kuullu

    • Raa raa

      Raa

    • onnetonta on

      On onnetonta

    • on niin kaunis

      Maa

    • Kirkas LUOJAn taivas

      Hei

    • ihanaa ganfilf

      Hei

    • osasin kohalle

      Hei

    • Yksin kimppuilet

      Hei eihän tässä kukaan muu ole lapsilisien kimpussa kuin sinä.

    • kuin vaalikampanja

      ASneeminen

    • ihanan fantastinen u

      Hei

    • fNTASTINEN KOK

      Tosi

    • rienu resesi

      hei

    • mwe nauretaan

      Nyt

      • me säästelemme

        Hei


    • Kokemusta on kok

      Hei

    • näilä menän

      Hei

      • kaunis kuvustaan

        Vuokko


    • miittaa kok

      Otetaan

    • nousi esille

      Iso

      • me ilahdutaan

        Heil


    • lapsilt ja elakelais

      Otetan

    • lekanleka

      Kallenkale

    • nollat hieroo

      Hei

      • nollilla töitä

        On


    • pallaa nillaa

      Lappaa

    • fdasiliopoillinen

      Jasdser

    • ollaan samalla reiäl

      Hei

    • Onko tuttua

      Hei

    • lirki pirki

      hhi

    • reiänottajia

      On

    • li mi li

      mi

    • Nu stupii

      Hi

      • taas stupii23

        Hi


      • yh ftupii
        taas stupii23 kirjoitti:

        Hi

        Yhyh stupii


    • jees stupii

      Jess

    • Hais stupii

      Hi

      • haistele stuupia

        Hi


    • liä stupiako

      Hi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1952
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      148
      1558
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe