Ihmisen olemus tuntuu olevan tunteen (valon) ja logiikan (varjon) leikkiä. Nämä kaksi puolta ihmisessä pyrkivät keskinäiseen tasapainoon. Toisinaan tämä leikki on sellaista ihmispsyykelle, että siitä on todellisuudessa leikki kaukana. Silloin kun leikki on leikistä kaukana on jompikumpi puoli, tunne taikka logiikka ollut tilanteessa korostuneena. Olen viimeaikoina havainnut, että mitä korostuneempi ihmisen varjo puoli on, sitä suurempi potentiaali hänellä on todellisuudessa rakentaa hyvyyttä ja valoisuutta ja toisaalta, mitä enemmän ihminen korostaa valoaan, sitä suurempi tuho potentiaali ihmisessä on. Nämä toistensa vastakohdat ovat kuten sanottu matkalla kohti tasapainoa ja kummankaan ominaisuuden tasapainoton läsnäolo ihmisessä, kuin ihmisessä voi aiheuttaa itsellensä tai lähimmäisillensä suurta surua, tuhoa ja tuskaa.
Ihmisen varjo korostuu, kun maailmankuva muuttuu liian loogiseksi ja tunnekylmäksi. Tunnekylmyyttä aiheuttaa oikean, logiikkaa edustavan aivopuoliskon liiallinen aktiivisuus. Kun oikea aivopuolisko ylittää vasemman aivopuoliskon toiminnassaan ilmenee tämä tunneköyhyytenä ja laskelmointina. Vasen aivopuolisko sen sijaan edustaa tunnetta. Ihminen voi kokea olevansa voimakkaassa johdatuksessa tai jonkinlaisessa jumalallisessa ohjauksessa, kun vasen aivopuolisko ylittää aktiivisuudessaan oikean aivopuoliskon. Kehossa tuntuu mahtavalta ja ihminen kokee koko ajan jotenkin aina sattuvan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Voimakas tunne sekoitetaankin usein valitettavasti intuitioon.
Valon (tunne) ja taikka varjon (kylmä logiikka) pohjalta toimiminen voi tuntua kokijastaan oikealta tavalta toimia. Sinänsä ei ole olemassa oikeaa taikka väärää, sillä kummalta tahansa puolelta tehdyt ratkaisut vievät lopulta kohti näiden kahden ominaisuuden tasapainoa. On myös totta, että ihminen harvoin voi teoillensa tekojensa hetkellä yhtikäs mitään, joten jossain määrin kaikki teot niin hyvät kuin pahatkin ovat olleet lähes välttämättömiä ja osa niistä ehkä tarpeellisiakin. Yleensä ihmisen toimet ovat kuitenkin jonkinlainen näiden kahden ominaisuuden loogiselta tuntuva synteesi, sillä oikealla aivopuoliskolla on kuitenkin tapana analysoida tunteita. Tämä johtaa siihen, että ihminen ikään kuin istuttaa sitten analyysinsa henkilökohtaiseen uskomusjärjestelmäänsä ja käsitykseensä oikeasta ja väärästä.
Joko tunteen taikka järjen pohjalta tehtyjen päätösten laadun määritteleekin pääasiassa se, että keneen sattuu ja kuinka paljon. Mitä kirkkaammasta (tunne) tai vastaavasti mitä varjoisammasta (logiikka) lähtökohdasta on päädytty kulloiseenkin tekoon, sitä kivuliaampaa tämä on niille, joita tehdyt teot koskettavat. Tosin mitä kivuliaampi prosessi ihmiselle tulee vastaan, niin sitä suurempi potentiaali hänellä on tilanteessa henkiseen kasvuun. Liian loogiset päätökset tukkivat ja satuttavat tunnetta ja liialti tunteen pohjalta tehdyt päätökset rikkovat taas ihmisten välisiä logiikkaan perustuvia rajoja kuten erilaisia sopimuksia tai luottamuksen.
jatkuu...
Ihmisen varjo korostuu, kun maailmankuva muuttuu liian loogiseksi ja tunnekylmäksi. Tunnekylmyyttä aiheuttaa oikean, logiikkaa edustavan aivopuoliskon liiallinen aktiivisuus. Kun oikea aivopuolisko ylittää vasemman aivopuoliskon toiminnassaan ilmenee tämä tunneköyhyytenä ja laskelmointina. Vasen aivopuolisko sen sijaan edustaa tunnetta. Ihminen voi kokea olevansa voimakkaassa johdatuksessa tai jonkinlaisessa jumalallisessa ohjauksessa, kun vasen aivopuolisko ylittää aktiivisuudessaan oikean aivopuoliskon. Kehossa tuntuu mahtavalta ja ihminen kokee koko ajan jotenkin aina sattuvan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Voimakas tunne sekoitetaankin usein valitettavasti intuitioon.
Valon (tunne) ja taikka varjon (kylmä logiikka) pohjalta toimiminen voi tuntua kokijastaan oikealta tavalta toimia. Sinänsä ei ole olemassa oikeaa taikka väärää, sillä kummalta tahansa puolelta tehdyt ratkaisut vievät lopulta kohti näiden kahden ominaisuuden tasapainoa. On myös totta, että ihminen harvoin voi teoillensa tekojensa hetkellä yhtikäs mitään, joten jossain määrin kaikki teot niin hyvät kuin pahatkin ovat olleet lähes välttämättömiä ja osa niistä ehkä tarpeellisiakin. Yleensä ihmisen toimet ovat kuitenkin jonkinlainen näiden kahden ominaisuuden loogiselta tuntuva synteesi, sillä oikealla aivopuoliskolla on kuitenkin tapana analysoida tunteita. Tämä johtaa siihen, että ihminen ikään kuin istuttaa sitten analyysinsa henkilökohtaiseen uskomusjärjestelmäänsä ja käsitykseensä oikeasta ja väärästä.
Joko tunteen taikka järjen pohjalta tehtyjen päätösten laadun määritteleekin pääasiassa se, että keneen sattuu ja kuinka paljon. Mitä kirkkaammasta (tunne) tai vastaavasti mitä varjoisammasta (logiikka) lähtökohdasta on päädytty kulloiseenkin tekoon, sitä kivuliaampaa tämä on niille, joita tehdyt teot koskettavat. Tosin mitä kivuliaampi prosessi ihmiselle tulee vastaan, niin sitä suurempi potentiaali hänellä on tilanteessa henkiseen kasvuun. Liian loogiset päätökset tukkivat ja satuttavat tunnetta ja liialti tunteen pohjalta tehdyt päätökset rikkovat taas ihmisten välisiä logiikkaan perustuvia rajoja kuten erilaisia sopimuksia tai luottamuksen.
jatkuu...
Vastaukset 23
Vanhimmat
jatkuu...
Intuitio on järjen ja tunteen yhteistyötä. Kun olet kokenut elämässäsi riittävästi varjon ja valon leikkiä alat hiljalleen asettua olemuksessasi jatkuvan intuition tilaan, jossa pystyt käyttämään valoa ja varjoa rakentavina lempeinä ja pehmeinä työkaluina. Tulet tietoiseksi kummankin puolen läsnäolosta sisälläsi ja niiden potentiaalisesta tuhovoimasta, silloin kun ne eivät ole tasapainossa. Pääset siis lähemmäksi ja lähemmäksi tilaa jossa et voi satuttaa enää itseäsi tai ympärilläsi olevia, vaan pystyt luomaan ympärillesi aitoa harmoniaa, johon suurin osa meistä haluaa mukaan, sillä kipuilun ja tuhoamisen loppuminen tuntuu yksiselitteisesti hyvältä.
Intuitio kokemuksena ei synny pelkästään toisella aivopuoliskolla, vaan kummankin aivopuoliskon yhteistyönä. Tunteen ja intuition ero on se, että intuitio tuntuu kirkkaalta oivallukselta ja tunne ikään kuin ohjaukselta. Suden kuoppana voi olla se että looginen mieli voi voimakkaasta tunteesta huolimatta toimia sen verran voimakkaasti, että se pystyy huijaamaan ihmistä ja saada näyttämään itsensä intuitiolta. Valheellisen intuition tunnistat siitä, että sinun täytyy perustella tunteesi itsellesi tai toiselle. Silloin kun perustelut puuttuvat toimit puolestaan pelkän tunteen varassa eli kirkkauden varassa. Tällöin vaarana on siis se, että ylität ihmisten keskeisiä sopimuksia väkivaltaisesti pelkästään oman uskomusjärjestelmäsi pohjalta ja kohta johonkin sattuu. Empatia ikään kuin häviää tilanteessa.
Todellinen järjen valo eli intuitio syttyy siis silloin kun molemmat aivopuoliskot toimivat tasapainossa. Vasen aivopuoliskosi kerää tietoa tunnetasolla kehostasi ja ympäristöstäsi ja oikea aivopuolisko analysoi saamansa informaation alitajunnassa tietoisuuden ulottumattomissa. Aluksi oikea aivopuoliskosi on hieman hidas ja käsittelee liian suurta tietomäärää kerralla. Tämä ilmenee siten, että olet välillä liian tunteellinen tai liian järjellinen ja samanaikaisesti saat toisinaan voimallisia intuitiivisia oivalluksia. Suuret intuitiiviset oivallukset johtuvat siis siitä, että looginen mielesi ei ole vielä riittävän harjaantunut käsittelemään alitajunnasta kumpuavaa tietovirtaa jatkuvana syöttönä, vaan tieto ikään kuin pakkaantuu jonnekin ja ryöpsähtää kerralla pintaan suurena intuitiona.
Suuren oivalluksen eli intuition tunne on alussa koukuttava, mutta kertoo samalla siitä, että olet vielä epätasapainossa. Hyvät uutiset sen sijaan ovat ne, että olet jo matkalla kohti harmoniaa kun intuitiosi alkaa toimia. Mitä enemmän ja tiheämmin saat intuitiivisia kokemuksia, sitä tottuneemmaksi intuition käyttäjäksi jalostut. Toisin sanoen sitä suuremmaksi toleranssisi intuitiota kohtaan kasvaa, etkä enää jaksa hätkähtää suurista oivalluksista. Tai itse asiassa oivallukset eivät ole enää yhdellä kertaa niin suuria kuin ennen, sillä oikea aivopuoliskosi on harjaantumisen myötä oppinut työstämään alitajunnan virtaa jatkuvalla syötöllä. Tällöin olet siis tilanteessa, jossa järki ja tunteet kohtaavat.
Järjen ja tunteen kohtaamista pidän, sikäli tärkeänä, että se luo ihmiselle Havukka- Ahon ajattelijasta tuttua kaukoviisautta. Toisaalta kaukoviisaus ei ole mahdollista ennen, kuin on riittävän usein ollut maukkaalla tavalla jälkiviisas. Eli että on aiheuttanut niin paljon kipua itselleen ja läheisilleen, että ei enää välittäisi jatkaa perinnettä. Intuition tilassa oleminen antaa ihmiselle siis työkalut nähdä ja kokea tilanteet ennalta eli toisin sanoen se antaa työkalut todelliseen harkitsemiseen. Voit siis tilannearvion perusteella harkita mitkä tulevat tekosi sattuvat keneenkin ja kuinka paljon. Tai toisaalta näet myös ne tilanteet, joissa sinulle avautuu tilaisuus aitoon harmittomaan ihmissuhteita vaalivaan ja parantavaan leikkiin. Voit siis huviksesi päättää mitä teet ja mitä jätät tekemättä, koska olet vihdoin oppinut harkitsemaan, eikä sinulla enää ole tarvetta käyttäytyä impulsiivisesti pelkkien tunteittesi pohjalta. Impulsiivisuus on aina impulsiivisuutta riippumatta siitä oletko pieni lapsi taikka aikuinen. Impulsiivisuuden hallitseminen merkitsee siis harmonian tilan saavuttamista ja todellista aikuisuutta.
Annoit itsestäsi haluamattasi.
Mä olen impulsiivinen ja toimin tunteideni pohjaltta välittämättä siitä, onko kyse jostakin harmonian saavuttamisesta tai ei. Toisaalta ihmiset tuntevat minut ja osaavat olla sen kanssa. Minäkin tiedän sen. Uskottavuudesta ei ole kyse vaan mahdollisuudesta. Minulla on kokemusta näennäisestä harmoniasta että sen ylläpidosta, mikä voima sillä on ja mihin se johtaa, kuka sitä johtaa ja mitä vääristymiä se saa aikaan. Sä tulet aina olemaan riippuvainen minusta ja mun harmonia oikeastaan nauraa sinulle :)
Mä en halua olla tasapainoinen ja harmoninen. Mä olen tykätty ja pidetty juuri näin ristiriitaisena kuin olen. :) tämä on tosi. En kuitenkaan lepää valheellisen illuusion yllä.
Ja aikuisuus! Se on se todellinen illuusio, johon jokainen lopulta sortuu tuntematta itseään!
Nyt oli liian pitkä teksti, ei ehdi eikä jaksa lukea. Varmana jotain asiaa kuitenkin.
Hieno teksti.
Toisaalta kaikki liittyy kaikkeen, ja tämä aikuisuus=impulsiivien hallinta on nykyaikana vaikeaa, koska suurin osa meistä on unirytmit-ja-hormoni-toiminta-sekaisin-joten-synteettisiä-hormoneja-lisää-syötävä-tapletteina-ja-einesruokien-mukana- Homo-sapiensseja.
Hermosolujenkin tuhoutuminen aiheuttaa masennusta, ja lopulta synapsien heikkeneminen automaattisesti romuttaa aivotoimintaamme. Liikunta kuulemma auttaisi jo 2 viikossa korjaamaan näitä vaurioita.
Suomalainen yksinäisyys on vakava vaiva, ja koskettaa minuakin. Itselläni on tämä ''kaikki hyvin''-rooli päällä, vaikka todellisuudessa liikun kotonani todella syvissä vesissä. Musiikki auttaa yleensä, ja musiikki kuulemma aktivoi tätä oikeaa aivolohkoa.
Järki ja tunteet ovat sekaisin.
Jos elää toinen jalka menneisyydessä ja toinen tulevaisuudessa, kusee nykyhetken päälle. Mikä jarruttaa? Tietää että satuttaa samalla itseään että muita. Pitää pakon sanelemana perustella intuitiivista tunnettaan toiselle -sekä järjellisesti että tunnetasolla eikä tule ymmärretyksi.
Joo...
Ja kun elää riittävän skitsofreenisessä ympäristössä, jossa toinen käsi silittää poskea ja toinen lyö poskelle voi olla vaikea hallita impulssiivisuuttaan. Avun hakeminen on silloin oikea ratkaisu.
Mihin kaikkeen tätä alustusta voikaan soveltaa. Yhtä suurella tajunnanvirralla voisin sanoa tästä montakin poikkeamaa, mutta suurin kai niistä on millaisesta ihmissuhteesta on kyse ja mihin ap viittaa intuititiolla/impulssiivisuudella?
Lapsiin? Romanttiseen ihmissuhteesen?Työpaikan ihmissuhteisiin? Omiin ihmissuhteisiin, jotka on jättänyt liiallisten loukkausten takia ja on siksi voimallisena kasvun matkalla valojen ja varjojen maassa -ts. tutkailee itseään vapaasti ilman häiritsevää varjoa? Ei kovinkaan yksiselitteistä. Vaikuttaa viisaalta tekstiltä. Tai sitten ei.
Hänellä on vapaus tulkita menneitä ilman häiritsevää resonointia ja säröääniä?
Mikä on itsekästä? Kenen etu on edellä? Millaisesta ihmisestä on kyse?
Vitsit mikä tutkielma ihmismielen hienoudesta!
Mä tunnistan itsessäni juuri tuon prosessin, se käynnistyi viime kesän lopulla ja huipentui tän vuoden alussa. Se aika oli elämäni synkintä aikaa ja koin paljon pahaa lähinnä eri ihmissuhteissa.
Nyt moni ihminen on huomannut minussa muutoksia. Multa kysellään, että olenko rakastunut, kun vaikutan niin levolliselta ja onnelliselta kuulemma. Moni on myös todennut että mun seurassa on helppoa olla ja mulle voi puhua mistä vaan.
Kiinnostais vaan tietää mikä tuon prosessin käynnisti silloin? Siinä tapahtui niin paljon asioita, etten oikein osaa erottaa mikä oli syy ja mikä seuraus.
Erosin hankalasta suhteesta silloin, tapasin samassa rytäkässä uudella tavalla merkityksellisen ihmisen, veret seisauttava kokemus sekin. Eräs läheinen ihminen petti pahasti luottamukseni myös.
Voiko siis joku toinen ihminen käynnistää toisessa noinkin valtavan kasvuprosessin?!
Vielä on matkaa jäljellä, mutta tunnen jo nyt olevani täysin eri ihminen kuin vuosi sitten. Hyvällä tavalla. Fiilis on upea vaikka elämäni on täysin pois raiteiltaan. Jotenkin täysin absurdi tilanne...
Mut ne on väärinpäin
Ei muutakuin hyvää matkaa, aivan vilpittömästi. Opimme jokaisesta ihmissuhteesta. Tätähän se elämä on. Jos ei tiedä miltä toisesta tuntuu, ei voi koskaan tulla puolitiehen vastaan.
Vaikka olisi kuinka kirjallisuudesta oppinut, mutta vasta henkilökohtainen tunne ( jos on ylipäätään käynyt mitään tunneprosessia ja etsinyt niille vastauksia) Voi auttaa toista tulemaan puolitiehen vastaan.
Se on sitä sydämen viisautta silloin.
Omalla kohdallani kävi niin että luulin ja pidin toista vahvempana kuin hän todellisuudessa olikaan. Vaikka kaikki muu antoi muuta ymmrtää -myöhemmin ymmärsin, että toinen on ehk vielä heikoimmilla vesillä kuin itse. Yhtään sitä vähättelemättä, mutta se tunteen kautta koettu tilanne jäi puuttumaan.
Mitä siitä opin? Ulkokuoreen ei voi koskaan luottaa.
Tiedän vain sen että itse toimin tuolloin vain sen tunteen varassa joka minulla oli ja ajattelin vain kertoa hänelle kuinka hieno ihminen hän on.
Mutta osittain siksi , tämän ihmisen haluan haudata mielessäni jonnekin todella pimeään, enkä usko että koskaan minussa voi herätä muuta kuin anteeksi anto siten, että hän ei tiedä sitä.
Kuin pahin pahoinpitelijä, jolle aika antaa anteeksi avun varassa sekin. Jotta elämä jatkuu.
Kait se on niin että kun käy alhaalla niin voi saavuttaa rauhallisemman olotilan. Harmonian. Saada levollisuuden ja tunnistaa omatkin tarpeet. Mutta hetkelle ja tunteillekin on annettava tilansa ja oppia asioista. Kasvuahan tämä on. Tarvitaan siis tunteita ja uskallustakin ja rohkeutta kohdata haasteita. Luopumista ja rakentamista.
En jaksa edes lukea loppuun. Liikaa herkkää mieltä. Mikä mä sitten olen, jos uskallan sanoa, että elämä on ollut alussa vaikeaa, vuosia ja kymmeniä vuosia, suoranaista helvettiä välillä. Kaiken sen keskellä olen saanut ystävän, jonka vertaistuki on ollut korvaamaton, se positiivinen elämän asenne hänellä, vaikka helvetissä hänkin, nosti mut ylös elämään. Olen koko elämäni ajan kiitollinen hänelle, hänen kanssa opin nauramaan myös itselleni ja vaikeuksissa viljelin mustaa huumoria. Ilman häntä olisin luultavasti mielisairaalassa. Hän on edelleen mun ystävä, ja uskon että hänen ansiosta omaan positiivisen elämänasenteen.
Kyllä muistan sen myös hänelle toisinaan kertoa:)
Kukapa nyt ei tasapainoa kaipaisi, mutta joskus olosuhteet ovat sellaiset, että ihmisen on pakko toimia suunnitellusti voittaakseen ylitsepääsemättömät esteet. Se on vähän että valitse kahden pahan välillä. Kannattaa valita vähemmän paha vaihtoehto, vaikka tunne sanoisikin vastaan. Etenkin jos se tunne käskee tekemään asioita, jotka satuttavat muita ihmisiä. Silloin voi satuttaa itseään vain tullakseen joskus onnelliseksi ilman että kukaan muu joutuu kärsimään. Se ei ole helppoa, eikä sellaiseen pysty kukaan vailla edes keskinkertaista harkintaa. Tavoite on toki tässäkin tasapainoa, mutta olosuhteiden takia sen saavuttaminen täytyy siirtää jonnekin tulevaisuuteen. Kuvittele nyt sotilasta sodassa. Jos siellä lopettaa järkiperäisen toiminnan, on kohta raato ja viimeisetkin rahkeet onnellisuuteen tuhoutuvat lopullisesti. Muuten hyvä kirjoitus, mutta tämä oli pakko oikaista.
Kiitos kommentista. Katson että kyse on ehkä ennemminkin loistavasta tarkennuksesta ja näkökulman laajentamisesta kirjoitukseni kohtaan, jossa puhutaan päätöksen laadusta ja siitä, että keneen sattuu ja kuinka paljon. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että itsensä satuttaminen tilanteen niin vaatiessa on joskus välttämätöntä. Itsensä satuttaminen ei tosiaan käy niiltä, joilla harkintakyky on nk. keskinkertaisella tasolla. Tällaisissa tilanteissa voi helposti sortua lyhytnäköisyyteen ja päätyä pakenemaan tunteidensa järjellistä käsittelyä ulkopuolelle kohdistuvien tekojen maailmaan. Kyky tappaa tunne onkin mielestäni jaloa ja toisinaan välttämätöntä, jos vaihtoehtona on tosiaan se että satuttaa jotakin muuta kuin itseään. Mielummin satuttaa siis itseään. Tästä aasinsiltana päätelmään, että tunteen tappaminen voi toimia käsittämättömän hyvänä itsensä kehittämismenetelmänä ja hyvän tuomisena ympäristöön, koska logiikkaan perustuvat ihmisten väliset sopimukset jäävät eheiksi.
Joskus vaan asiat kuitenkin menee niin, että niitä toisia sattuu. Joskus totuus tarkoittaa sitä. Olisiko parempi sitten elää valheessa jottei satuta toisia?
Tunteen tappamisesta kuulisin mielelläni lisää. Miten se onnistuu? Olen yrittänyt, ei ole onnistunut. Ja aikaa on takana todella kiitettävästi.
Tarkennuksena tosiaan sen verran että kipua tuskin koskaan saa täysin loppumaan. Sitä sanotaan, että no pain no gain, joten jokseenkin välttämätöntähän se on. Itse olen tänään pohdiskellut suhtautumistani kipuun, sillä prosessi jota juuri nyt käyn läpi sattuu kuitenkin toisinaan aika tavalla. Kirjoitukseni saattoi antoi sen kuvan, että kivun saisi jotenkin kokonaan loppumaan, mutta näin asia ei ehkä kuitenkaan ole. Mene ja tiedä. Nyt kun pohdin asiaa tarkemmin, kiitos teidän, kyse voi olla enemmänkin kivun määrän hallitsemisesta. Esim. parisuhteesta sanoisin, että se joka aiheuttaa toiselle nk. makeaa kipua voi hyvinkin olla se oikea. Toisin sanoen sopivalla tavalla annosteltu kipu toiselle henkilölle voi olla mieluisa kokemus. Tämä riippuu varmaan osittain myös siitä millaista kipua kukin on tottunut käsittelemään. Ehkäpä harmonian pohjalta toiselle aiheutuva kipu voi olla laatuaan sellaista, jonka kaikki pystyvät ottamaan vastaan juuri sopivassa määrin ja käsittelemään sen itsellensä juuri sopivassa tahdissa. Suhteellisen harmonian tila näin ollen ikään kuin aukaisisi toiselle vähemmän harmonisessa tilassa olevalle tien käsitellä omia tunteen ja järjen ristiriioja juuri siten kuin hän on itse valmis ottamaan vastaan. Kun olet tasapainossa osaat myös kunnioittaa toisen tunteita ja uskomusjärjestelmää siinä määrin, että ymmärrät milloin toisen ihmisen kohtaaminen on luisumassa tilaan, jossa rajat alkavat ylittyä. Nämä rajan ylitykset ovat niitä kun reagoit liian tunteellisesti toisen sanomaan tai mitätöit toisen tunteet liiaan loogisella ja omasta näkökulmasta totuutena nähtynä päätelmänä.
Tunteen tappaminen onkin sitten ihan oma lukunsa ja nyt kyllä täytyy sanoa, että naisten kohdalla en tästä asiasta tiedä juuri mitään, mutta ehkä omalta kokemuspohjalta löytyy esimerkki. Sopinee, että vetäydyn pohtimaan tätä hetkeksi kammiooni.
No se on sulle oikein että kipusi jatkuu! Jatkukoon se elämäsi loppuun asti. Toivon sitä!
Tutki itseäsi väsymiseen asti, mutta sellaista tilannetta tuskin tulee!
Ja harmonia jota koet, olkoon sekin oleva joku valheellinen tila, jossa taistelet hyvän ja pahan välillä! AINA!
Kyllähän se tasapaino kivun kautta monesti löytyy, mutta eiköhän elämässä voi oppia toimimaan vähemmälläkin kivulla. Komppaan Tessaa tuossa rehellisyydessä tunteiden kanssa ja jos hätiköidysti ei toimi voi ratkaisu löytyä soljuvasti. Mitä kipuun ja satuttamiseen tulee niin ainahan ei voi toimia niin että ei satuta muita. Ketä sitten satuttaa? Valintoja tehdessä olisi hyvä katsoa eteenpäin vähän pidemmällä aikajänteellä. Jos Tessan mainitsemassa tapauksessa elät valheessa niin pidemmän päälle satuttaa muitakin ihmisiä ja tilanteesta riippuen niitä saattaa olla useita. Ja jos tunteensa kieltää niin siinä satuttaa itsensä lisäksi sitä tunteiden kohdettakin. Ja vastaavsiti tunteiden kohde satuttaa itsensä ja sinua kieltäessään tunteensa. Eli ei ole vaihtoehtoja missä et satuttaisi muita, ja itseäsi satutat varmasti. Näin simppelisti se menee, no pain no gain. Toivottavasti sulle puhaltaa raikkaat tuulet sinne kammioosi. Ei näitä kannattaisi pohtia kuitenkaan liikaa.
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä keskustelu kaiken kaikkiaan.
Kaksi asiaa tässä lyö ylitse muiden: tunteet ja kipu. Tuntuu, että kaikki pyörii nyt aivan liiaksi tunteiden ympärillä; eritoten niiden tappamisessa.
Tunteet ovat tarpeen, monenlaisetkin, kipuakin aiheuttavat, mutta jos mieli on kahliutunut jatkuvaan tunnevatvontaan, jo se itsessään voi saada aikaan ongelmia. Jos tästä kahleesta vapautuu ja antautuu tietoiseen läsnäoloon ja nykyhetkeen, voi saavuttaa rauhan ja eheyden joka vapauttaa elämäniloon ja murheettomuuteen, kivuttomuuteen.
Mahtavaa nähdä miten asiallista keskustelua on herännyt. Nyt just minun elämässäni on vaihe jossa tulee kelattua asioita välillä melko intensiivisestikin. Olen huomannut että kelaaminen toimii sikäli hyvänä tasapainoittajana, että siinä mietitään juuri että miltä itsestä tuntuu, jolloin päästään jälleen kerran kohti hieman tyynenpää olotilaa.
Tuo tunteiden "tappamis"-asiaa voisi kommentoida sen verran, että aina tosiaan tunteiden pohjalta toimiminen ei välttämättä ole "oikein" siinämielessä, että johonkin voi sattua pahasti. Katson että tunteet syntyvät monen tekijän summasta, jossa aistikanavat ja keho on yllättäen pääosassa. Toisinaan kehossamme oleville tunteille löytyy heijastepinta asioihin joiden toteuttaminen aiheuttaa siis suuressa määrin kipua, joko itselle tai muille. Tällä kertaa kyse on siitä itsen pitää tappaa tunne, koska loogiset hälytys kellot alkavat soida syystä että tuleva teko aiheuttaisi liikaa kipua kanssa ihmisille. Tällöin on mahdollista matkalaisen kommentin mukaan yhtyä nykyhetkeen vaikkapa istumalla alas alkaa katsoa tunnetta juuri sellaisena kuin se on. Ikäänkuin tehdään periaatepäätös, että en toimi tällä tavalla, vaan käytän tähän työkalua jonka koen kehittävämpänä vaihtoehtona, kuin impulsiivisuuden. Tämä ei tosin välttämättä onnistu, jos ei ole tehnyt entuudestaan riittävästi virheitä, että olisi kertynyt sitä kuuluisaa kaukoviisautta.
Taidankin ottaa elämän nälän kommentista vaarin ja leputtaa loppupäivän hermoja vaikkas ystävien seurassa kevyesti jutustellen. Tarkkailen taas huomenna asteen verran terävämpänä, notta mitä kommentteja tänne on sadellut. Kiitos ja hyvää päivän ja illan jatkoa kaikille.
Loistava kirjoitus.
Ei tunne ole välttämättä impulsiivisuutta, toiminta kyllä. Mieti ja tutkiskele tunteitasi. Jos pidemmällä aikajaksolla tunteet säilyy niin kieltämällä ne saatat loukata lukuisia ihmisiä. Omia läheisiä, tunteiden kohdetta ja ennenkaikkea itseäsi. Ratkaisu voi olla silmiesi edessä, mutta se ei välttämättä riipu vain sinusta. Mutta jokainenhan tekee ratkaisunsa ja tilanteita on niin erilaisia. Hyvää illan jatkoa sinullekin.