uskosta

Minulle minun uskoni on voimavara, josta voi ammentaa, ja voin kertoa kaikki asiat Jeesukselle.
Silloinkin kun en ollut uskossa, vaan elin maailman mukaisesti, minulla taisi olla jonkinlainen usko, jota en vain uskaltanut tunnustaa. Se usko on sellainen asia jota ei voi todistella samalla tavalla kuin auringon, joka voi sulattaa kylmyyden, ja jonka voi tunteakkin ihan kuka tahansa vaan, kun koskettaa.
Vaikka Jeesus kutsuu jokaista, ei kaikki voi ottaa kutsua vastaan siksi, koska heilla ei ole uskoa.
Turhaa on ateistien vaatia joltakin uskovaiselta todisteita, koska sellaisia tulee vain jos Jumala niin sallii.
Jumala on eri asia kuin ihminen, ja ajattelee omalla tavallansa, ei ihmisten tavoin!
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

muutamia otteita linkistä:
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm

Pelastava usko
Kun on kysymys aidosta elävästä uskosta, se on ja tulee olemaan mysteeri, jonka salaisuuksiin paraskin älyllinen pohdiskelu ei täysin pääse. Silti se on todellinen ja kaikille tarjolla. Usko ei ole uskottelua, se on Jumalan lahja. joka armosta annetaan nöyrille. Usko on LEPÄÄMISTÄ Jeesuksen sovitustyön varassa.
Seppä Högman sanoi kerran Paavo Ruotsalaiselle, jolla varmasti oli tietoa kristinuskosta : ”Sinulta puuttuu yksi asia ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisäinen tuntemus.”
Tätä tuntemusta ei saada älyllisillä ponnistuksilla. Se on ”usko, jonka Jeesus vaikuttaa”. Jotain tästä uskon salaisuudesta sain konkreettisesti kokea vakavan sairauden aikana vuosia sitten.
Pelastava usko on Jumalan lahja meille, kun me syntimme tunnustaen ja katuen otamme sen uskossa (hyväksymällä) vastaan turvautuen Jeesuksen sovitustyöhön
   
Uskontulon ”askeleet”
Joskus on tuotu esille, että uskoontulon vaiheiden tulisi olla selkeämmin lueteltu Raamatussa, esim. jokin ”10-askeleen ohjelma”. Tällöin ei ole ymmärretty, mikä pelastava usko on. Jos olisi tämänkaltainen ohjelma, niin koko asiasta tulisi vain ihmisen ponnistelu, joka olisi riippuvainen kunkin luonteesta ym. asioista. Silloin joutuisimme jonkinlaiseen ”pelastussääntöviidakkoon”. Raamattu ilmoittaa selkeästi : ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. 9. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef.2:8-9)
Pelastava usko ei ole siitä kiinni, että ymmärrämme koko Raamattua oikein tai että meillä on ”oikea oppi”. Ihmisillä saattaa olla asioista monenlaisia käsityksiä. Ratkaiseva on rehellinen, avoin ja nöyrä asenne Jumalan pelastuslahjan suhteen. Kun Jumala on päättänyt toteuttaa pelastussuunnitelmansa Jeesuksen sovitustyön kautta, minun on täysin turha pohtia esim., olisiko Jumala voinut sen tehdä toisella tavalla. Ei sellainen pohdinta pelasta minua synnin seurauksesta, erosta Jumalasta.
   
Uskontulon periaatteet
Vaikka eri ihmiset voivat kokea pelastuksen hyvin eri tavalla riippuen luonteesta, kokemuksista, perinteistä, ym. on kuitenkin olemassa "tietyt pääkohdat" :
- Myönnä tarpeesi. (Olen syntinen)
- Ole valmis kääntymään pois synneistäsi (katumaan) ja tarvittaessa sovittamaan rikoksesi.
- Usko, että Jeesus Kristus kuoli puolestasi ristillä ja nousi ylös haudasta.
- Kutsu rukouksen avulla Jeesus Kristus tulemaan elämääsi ja hallitsemaan sitä Pyhän Hengen kautta.
   
Vahva usko
Kristillisestä uskosta puheen ollen tulee usein esille sellainen vivahde, että uskon pitää olla vahva, jotta se vaikuttaisi. Tämä helposti vie siihen, että yritetään ”uskoa”. Mutta tämä ei ole pelastavaa uskoa, jos se perustuu ihmisen omiin ponnisteluihin. Jumalan pelastustyö Jeesuksen kautta on valmis ja täydellinen ihmiselle armosta vastaanotettavaksi. Pelastava usko on Jumalan lahja, kun ihminen hyväksyy itsensä sellaisena syntisenä, kuin hän on. Hän turvautuu siihen, mitä Jumala on tehnyt. Hän LEPÄÄ turvallisena siinä evankeliumin lupausten varassa. Pelastava usko ei ole ensisijaisesti tunnemaailmassa. Joku on sanonut, että tunteet vaihtelevat kuten lämpötila ulkona. Mutta Jumalan lupaukset eivät vaihtele, ne pysyvät. Ne muodostavat sen maaperän, johon uskomme voi juurtua. Jos ympärillämme myrskyää, juuret pysyvät ja tunkeutuvat yhä syvemmälle.
   
Kristillisen uskon kolme tasoa
Kristillistä uskoa voidaan tarkastella kolmella tasolla, joista taso 2 on nimenomaan elävän kristinuskon erikoistaso.
   
1. Järjen taso. Tämä ei merkitse, että ymmärrämme tai pystymme selittämään kaiken. Uskonasioissa on ja tulee olemaan asioita, joita rajoittuneet aivomme eivät käsitä täysin. Järkeämme käyttämällä tai olosuhteiden johdosta päädymme kuitenkin siihen vaihtoehtoon, joka kokonaisuuden kannalta vaikuttaa järkevimmältä. Näin me teemme jatkuvasti elämämme eri alueilla.
Tähän kuuluvat myös kristilliset oppirakennelmat, raamatuntuntemus, kristillistä elämää koskevat asiat ja perinteet. Näistä asioista voidaan käydä keskustelua tai jopa kiivasta väittelyä.
   
2. Sydämen usko. Tämä usko on pelastava usko. (Room.10:10-11) Tämä on se sisäinen salattu vakaumus, jota kukaan ulkopuolinen ei voi arvioida. Se on Jumalan ja yksilön välinen asia, mutta voi tulla esiin seuraavalla uskon tasolla. Tämä usko ei perustu tunteisiin, jotka ajoittain vaihtelevat. Se perustuu Jumalan Sanaan, evankeliumin sanomaan. Jeesuskin puhui uudestisyntymisestä, pelastuksesta. Tämä tapahtuu armosta ilman omaa ansiotamme (Ef.2:8-10) Tämä on hengellistä elämää, iankaikkista elämää, yhteyttä Jumalan kanssa tai millä nimikkeellä sitä halutaan nimittää. Mikä on tämä elämä ? Sitä ei kukaan voi tarkkaan määritellä. Mutta ei kukaan voi myöskään määritellä, mikä meidän fyysinen elämä on, vaikka tiedetään erittäin paljon elämän ja ruumiimme toiminnoista. Elämä ei voi syntyä kuolleesta aineesta. Se on Jumalan lahja. Elän, toimin ja teen monenlaisia asioita, vaikka en tiedä, miten se on mahdollista. Ymmärrykseni pohjalta tämä toiminta on "järjetön", johon en voi "uskoa". Mutta silti elän ja tiedän, että elän. Hengellinen elämä on mielestäni jotain samantapaista. Tärkein kysymyksemme : Elänkö tätä elämää ? Kukaan muu ei voi ratkaista tätä kysymystä puolestamme. Emme voi elää sitä, jos hylkäämme Jumalan pelastussuunnitelman Jeesuksen sovitustyön kautta.
Tästä sydämen uskosta on myös kysymys, kun jokin raamatunjae avautuu meille ihan uudella tavalla.
   
3. Käytännön uskon taso, eli miten tämä uskomme tulee näkyviin arkielämässämme. Eri ihmisten kohdalla tämä vaihtelee valtavasti riippuen luonteestamme, kokemuksistamme, ympäristötekijöistä, perinteistä jne. Tunteetkin muovaavat käyttäytymistämme usein luvattoman paljon ja saavat meidät joskus toimimaan hyvin itsekkäästi, kun meidän tulisi toimia Jumalan tahdon mukaisesti. Monet "hiljaiset" uskovaiset voivat tosin elää aika "näkymättömästi", mutta jos heidän "sydämen uskonsa" on aito, se heijastuu ilmapiiriin heidän ympärillään. Ihminen voi ilman sanojakin "todistaa" uskostaan. Tältä taustalta voimme paremmin ymmärtää Jaakobin sanat : "Usko ilman tekoja on kuollut". Teot eivät synnytä pelastavaa (sydämen) uskoa, mutta sydämen usko synnyttää tekoja. Ihminen voi tehdä hyviä tekoja ja osoittaa rakkautta myös ilman pelastavaa uskoa.
Todellinen kristillinen usko on yksilön kohdalla hänelle henkilönkohtaisesti sopiva, tasapainotettu yhdistelmä näistä kolmesta tasosta. Muissa uskonnoissa taso 2 puuttuu.

Linkistä voit lukea lisää kristinuskon asioista. Samoin siitä, miten ihminen tulee uskoon linkistä:
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastus.htm

Äänestä

"Turhaa on ateistien vaatia joltakin uskovaiselta todisteita, koska sellaisia tulee vain jos Jumala niin sallii."

Jumala myös haluaa, että ihmiset uskoisivat häneen. Missä ovat todisteet?

Hei, todista/perustele väitteesi jumalan olemassaolosta. Jos et voi, niin älä odota kenenkään uskovan väitettäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajatuksia kirjoitti:

Minulle minun uskoni on voimavara, josta voi ammentaa, ja voin kertoa kaikki asiat Jeesukselle.
Silloinkin kun en ollut uskossa, vaan elin maailman mukaisesti, minulla taisi olla jonkinlainen usko, jota en vain uskaltanut tunnustaa. Se usko on sellainen asia jota ei voi todistella samalla tavalla kuin auringon, joka voi sulattaa kylmyyden, ja jonka voi tunteakkin ihan kuka tahansa vaan, kun koskettaa.
Vaikka Jeesus kutsuu jokaista, ei kaikki voi ottaa kutsua vastaan siksi, koska heilla ei ole uskoa.
Turhaa on ateistien vaatia joltakin uskovaiselta todisteita, koska sellaisia tulee vain jos Jumala niin sallii.
Jumala on eri asia kuin ihminen, ja ajattelee omalla tavallansa, ei ihmisten tavoin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu