Minua on masentanut jo ala-asteelta lähtien (Nyt olen lukiossa). Aluksi oli alakuloisuutta, mutta ei mitään vakavaa. Kun ensinmäistä kertaa aloin toivomaan kuolemaa, tavallaan lupasin itselleni, että oman käden kautta en tästä maailmasta lähde. Minähän en luovuta! Nykyään itken itseni uneen melkein joka ilta, ja viiltelen. Ja nyt kaikille tiedoksi: viiltely ei ole (välttämättä) huomion kerjäämistä. Ainakin minulle se on keino saada kipu ja tuska konkreettiseksi. Kun veri valuu ulos tuntuu, kuin osa tuskasta valuisi mukaan.
Nyt en enää tiedä, voiko itsemurhaa edes kutsua luovuttamiseksi. Elämä on juuttunut paikoilleen. Ihan kuin joku olisi vain käskenyt istumaan tuoliin, jota myös Elämäksi kutsutaan. Merkityksetöntä. Miksei vain voisi nousta ylös? Monet kieltää; "Älä luovuta, kaikki tulee olemaan hyvin." Kenelläkään ei kuitenkaan tunnu olevan järkevää perustelua.
Vaikka haluaisin vain kuolla pois, en sitä tee. Ainakaan näillä näkymin. Minähän lupasin. Mutta mitä väliäkään silläkään loppujen lopuksi on?
Nyt en enää tiedä, voiko itsemurhaa edes kutsua luovuttamiseksi. Elämä on juuttunut paikoilleen. Ihan kuin joku olisi vain käskenyt istumaan tuoliin, jota myös Elämäksi kutsutaan. Merkityksetöntä. Miksei vain voisi nousta ylös? Monet kieltää; "Älä luovuta, kaikki tulee olemaan hyvin." Kenelläkään ei kuitenkaan tunnu olevan järkevää perustelua.
Vaikka haluaisin vain kuolla pois, en sitä tee. Ainakaan näillä näkymin. Minähän lupasin. Mutta mitä väliäkään silläkään loppujen lopuksi on?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä itsemurha on luovuttamista ainakin minusta. Itse myös haluis vaan välil kuolla, mutta toisaaltaa en nää itsemurhaa tarpeellisena ratkaisuna. Kaikki me joskus kuollaa ja elämä on loppujen lopuks lyhyt aika. Kerran, kun on tänne syntynyt niin pelataa sit tää peli loppuu ja kattoo mitä elämä viel tuo tullessaan vai tuoko mitään..
En minäkään en pidä itsemurhaa ratkaisuna. Se on tavallaan vaihtoehto. Tai siltä se ainakin tuntuu. Ja miksi peli pitäisi pelata loppuun? Toki se on ainutlaatuinen tilaisuus, mutta entä sitten? Onhan itsemurhaankin ainutlaatuinen tilaisuus. Usein sanotaan, että lähde huonosta pari- tai ystävyyssuhteesta. Elämän rinnastaminen näihin voi olla kaukaa haettua, mutta eikö se silti ole vähän sama asia? Mitä järkeä jatkaa, jos se ei saa mitään hyvää aikaan, vain kipua ja tuskaa?
Miksi peli pitäis pelata loppuun? Niin kauan, kun elos on ainakin toivoo jostai paremmast. Sitä ei voi tietää tuleeks sun elämäst tost paremmaks muuttuu, mutta toivoo on. Moni on parantunut masennuksesta ja sinäkin voit parantua.
Ainahan sitä voi parantua. Itselläni on tullut parempia aikoja. Aikoja, jolloin ei tarvi itkeä itseään uneen. Aikoja, jolloin jokainen hymy ei ollu feikki. Mutta nyt on taas näin. Melkein paeannuin, mutta en ihan. Nyt vain miettii, että onko parantuminen tän kärsimyksen arvosta.
*parannuin
Aika nuorta meininkiä päiviä lopettaa, jos kovin tympii voihan sitä vaikka heittää ainakin väliaikaisesti hanskat tiskiin ja rueta vaikka rakentamaan kehoa tai mitä lie jossa on helppo seurata kehitystä, siihen jää meinaa koukkuun toisin kun työhön ja opiskeluun jossa tulosta rakennetaan kauas eteen, ihan hirveetä stressi meininkiä koko yhteiskunta kelpois elämä.
Mitä väliä jos se on luovuttamista, siinä vaiheessa mitätön sana kun henki lähtee. Toinen klisee että onko se ratkaisu, no totta hitossa, isolla ärrällä. En tiedä suurempaa ratkaisua kuin kuolema.
Jos tommosia edes miettii niin ei ole valmis lähtemään vaan pyörittelemään sanoja.
Takaisin elämään siitä!
Itelläni kävi vähän samalla tavalla. Eka ajattelin et olen vahva enkä luovuta, mut nyt tuntuu siltä että pitäiskö vaan lopettaa...
Hei,
vaikeassa elämäntilanteessa voi hakea keskusteluapua myös auttavilta tahoilta.
Alla muutama vaihtoehto.
Valtakunnallinen kriisipuhelin, jonka numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä 15-07. Puhelut maksavat vain operaattorin veloittaman puhelumaksun.
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset
Käynnit eivät maksa mitään.
Jos koet, että haluat kertoa olostasi kirjoittamalla voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net).
Tukinet päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, joilla on samankaltaisia kokemuksia.
Ystävällisin terveisin,
SOS-kriisikeskus
No ompas söpöä avustusta :3