Itsemurha luovuttamista?

tear

Minua on masentanut jo ala-asteelta lähtien (Nyt olen lukiossa). Aluksi oli alakuloisuutta, mutta ei mitään vakavaa. Kun ensinmäistä kertaa aloin toivomaan kuolemaa, tavallaan lupasin itselleni, että oman käden kautta en tästä maailmasta lähde. Minähän en luovuta! Nykyään itken itseni uneen melkein joka ilta, ja viiltelen. Ja nyt kaikille tiedoksi: viiltely ei ole (välttämättä) huomion kerjäämistä. Ainakin minulle se on keino saada kipu ja tuska konkreettiseksi. Kun veri valuu ulos tuntuu, kuin osa tuskasta valuisi mukaan.
Nyt en enää tiedä, voiko itsemurhaa edes kutsua luovuttamiseksi. Elämä on juuttunut paikoilleen. Ihan kuin joku olisi vain käskenyt istumaan tuoliin, jota myös Elämäksi kutsutaan. Merkityksetöntä. Miksei vain voisi nousta ylös? Monet kieltää; "Älä luovuta, kaikki tulee olemaan hyvin." Kenelläkään ei kuitenkaan tunnu olevan järkevää perustelua.
Vaikka haluaisin vain kuolla pois, en sitä tee. Ainakaan näillä näkymin. Minähän lupasin. Mutta mitä väliäkään silläkään loppujen lopuksi on?

10

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masentunutnuori

      Kyllä itsemurha on luovuttamista ainakin minusta. Itse myös haluis vaan välil kuolla, mutta toisaaltaa en nää itsemurhaa tarpeellisena ratkaisuna. Kaikki me joskus kuollaa ja elämä on loppujen lopuks lyhyt aika. Kerran, kun on tänne syntynyt niin pelataa sit tää peli loppuu ja kattoo mitä elämä viel tuo tullessaan vai tuoko mitään..

      • tear

        En minäkään en pidä itsemurhaa ratkaisuna. Se on tavallaan vaihtoehto. Tai siltä se ainakin tuntuu. Ja miksi peli pitäisi pelata loppuun? Toki se on ainutlaatuinen tilaisuus, mutta entä sitten? Onhan itsemurhaankin ainutlaatuinen tilaisuus. Usein sanotaan, että lähde huonosta pari- tai ystävyyssuhteesta. Elämän rinnastaminen näihin voi olla kaukaa haettua, mutta eikö se silti ole vähän sama asia? Mitä järkeä jatkaa, jos se ei saa mitään hyvää aikaan, vain kipua ja tuskaa?


      • masentunutnuori
        tear kirjoitti:

        En minäkään en pidä itsemurhaa ratkaisuna. Se on tavallaan vaihtoehto. Tai siltä se ainakin tuntuu. Ja miksi peli pitäisi pelata loppuun? Toki se on ainutlaatuinen tilaisuus, mutta entä sitten? Onhan itsemurhaankin ainutlaatuinen tilaisuus. Usein sanotaan, että lähde huonosta pari- tai ystävyyssuhteesta. Elämän rinnastaminen näihin voi olla kaukaa haettua, mutta eikö se silti ole vähän sama asia? Mitä järkeä jatkaa, jos se ei saa mitään hyvää aikaan, vain kipua ja tuskaa?

        Miksi peli pitäis pelata loppuun? Niin kauan, kun elos on ainakin toivoo jostai paremmast. Sitä ei voi tietää tuleeks sun elämäst tost paremmaks muuttuu, mutta toivoo on. Moni on parantunut masennuksesta ja sinäkin voit parantua.


      • tear
        masentunutnuori kirjoitti:

        Miksi peli pitäis pelata loppuun? Niin kauan, kun elos on ainakin toivoo jostai paremmast. Sitä ei voi tietää tuleeks sun elämäst tost paremmaks muuttuu, mutta toivoo on. Moni on parantunut masennuksesta ja sinäkin voit parantua.

        Ainahan sitä voi parantua. Itselläni on tullut parempia aikoja. Aikoja, jolloin ei tarvi itkeä itseään uneen. Aikoja, jolloin jokainen hymy ei ollu feikki. Mutta nyt on taas näin. Melkein paeannuin, mutta en ihan. Nyt vain miettii, että onko parantuminen tän kärsimyksen arvosta.


      • tear
        tear kirjoitti:

        Ainahan sitä voi parantua. Itselläni on tullut parempia aikoja. Aikoja, jolloin ei tarvi itkeä itseään uneen. Aikoja, jolloin jokainen hymy ei ollu feikki. Mutta nyt on taas näin. Melkein paeannuin, mutta en ihan. Nyt vain miettii, että onko parantuminen tän kärsimyksen arvosta.

        *parannuin


    • pääjäätää

      Aika nuorta meininkiä päiviä lopettaa, jos kovin tympii voihan sitä vaikka heittää ainakin väliaikaisesti hanskat tiskiin ja rueta vaikka rakentamaan kehoa tai mitä lie jossa on helppo seurata kehitystä, siihen jää meinaa koukkuun toisin kun työhön ja opiskeluun jossa tulosta rakennetaan kauas eteen, ihan hirveetä stressi meininkiä koko yhteiskunta kelpois elämä.

      • hakekaa apua

        Mitä väliä jos se on luovuttamista, siinä vaiheessa mitätön sana kun henki lähtee. Toinen klisee että onko se ratkaisu, no totta hitossa, isolla ärrällä. En tiedä suurempaa ratkaisua kuin kuolema.
        Jos tommosia edes miettii niin ei ole valmis lähtemään vaan pyörittelemään sanoja.

        Takaisin elämään siitä!


    • ei luovuttamista

      Itelläni kävi vähän samalla tavalla. Eka ajattelin et olen vahva enkä luovuta, mut nyt tuntuu siltä että pitäiskö vaan lopettaa...

    • Hei,
      vaikeassa elämäntilanteessa voi hakea keskusteluapua myös auttavilta tahoilta.
      Alla muutama vaihtoehto.

      Valtakunnallinen kriisipuhelin, jonka numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä 15-07. Puhelut maksavat vain operaattorin veloittaman puhelumaksun.

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset
      Käynnit eivät maksa mitään.

      Jos koet, että haluat kertoa olostasi kirjoittamalla voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net).
      Tukinet päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, joilla on samankaltaisia kokemuksia.

      Ystävällisin terveisin,
      SOS-kriisikeskus

      • #muhammedi

        No ompas söpöä avustusta :3


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1154
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      830
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      517
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      514
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe