Estääkö masennus ADD:n diagnosoimisen?

liianväsynyt

Haluaisin mahdollisesti ADD-lääkityksen, kun oireet ovat niin vahvat. Kuitenkin olen taas huomannut hiipivän masennuksen, joka pohjautuu ihan siitä omasta käytöksestä, tietynlaisesta impulsiivisuudesta ja toisaalta siitä, etta koko ajan tuntuu että on akut tyhjänä. Minkään asian, joka ei kiinnosta esim, opistelu ei suju ollenkaan, saatan vain tuijottaa kirjan sivua vartin tajuamatta siitä mitään jos se on mielestäni tylsää. Kotona rutiinit menee, koti on siisti jne., mutta joskus repsahtaa.

Koko elämäni mulle on toisteltu että olen huono ja laiska kun en saa ikinä mitään pysyvää aikaiseksi, ja se on jäänyt päälle. Pitäisi ennakkotehtäviä väsätä, maanantaihin aikaa, ja vaikka ne sinänsä kiinnostavat, niin olen niin lukossa että on vaikea edes hengittää, saatika nukkua. En tiedä pystyisinkö olemaan korkeakoulussa, mutta en myöskään siedä rutiinityötehtäviä vaan masennun. Olen päälle parikymppinen, lukion (hitaasti) käynyt ja jotenkuten kiinni työelämässä. Masennus on tahdonvoimalla pysynyt kurissa niin, että olen aina käynyt töissä (koulussa sitten aina en, mutta kävinkin aikuislukion).

Olen ensi viikolla menossa ensimmäistä kertaa lääkärille ADD-epäily takia. Nyt kuitenkin masennus on taas tullut hiipien, ja pelkään, että lääkäri keskittyy masenuksen hoitoon eikä siihen, mistä se aiheutuu, eli ADD:hen. Pitäisikö vaan huijata masennustestissä ja esittää positiivista? Kun ei tämä masennus niitä oireita aiheuta, vaan toisin päin. Kun en jaksa enää. On jonkinverran itsetuhoisia ajatuksia, mutta pahinta on, että ne ovat ihan pinnan alla vaanimassa silloinkin, kun elämässä menee näennäisen hyvin.

Ja ei tarvitse tulla sanomaan että ADD/ADHD ovat keksittyjä sairauksia, minulla ne ainakin vaikuttavat joka päivä.

4

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A:DH:D

      www.ADHDFraud.net

    • fj9+4

      Enpä tiedä, samassa veneessä olen mutta taidan itse kysäistä asiasta kouluni kuraattorilta, psykologilta tai terkkarilta riippuen siitä kuka on paikalla. Mikäli tulee lähete eteenpäin kerron kuinka meni ja mitä totesivat.

    • :DDDDDDDD
    • yhteistyö on tärkeää

      Mielenkiintonen keskustelunavaus. Mul on itellä myös paljon samoja oireita, koulut tuli alisuoritettuu aika rankasti ja ilman lääkitystä ympäril olevat kärsii sen tajuu jossain vaihees et lääkityksel aivot saa paremmin happee ja asiat menee tasasen hyvin ja ympäristö voi kanssa hyvin, jos sul on add se kannattaa käydä tutkituttaas ja sitten pitää pitää huoli et lääkeet tulee otettua tarpeeks usein muuten esim väkivaltaset tyypit alkaa oirehtimaan sun seuras se lääkitys on tärkee iha joka kannalta. Mul on käyny hyvä onni et pääsin kokeneel lääkäril nuorena koska ite sitä ei helpolla huomaa kun vasta nuoruuskynnyksen ylipäästyä, kun elää hektises ympäristös huomaa lääkityksen vaikutuksen sitä ei kannatta jättää ottamatta. kannattaa se käydä diagnisoimassa jos ei lääkitystä muuten saa, add on melkee päinvastanen kun adhd, add liittyy esim huono itsetuonto, vaikeus nähdä itseensä pidemmälle. Lääkitys ennalta ehkäsee virheet ja ympäristö ei kärsi se on tärkeet kaikilt kannoilt katottuna löytää add ihmiset jo nuorena. se on kuitenki vaikee diagnisoida kun add on usein kuoren alla ja add liityy usein masennusta, adhdsen luultavasti vähemmän. Lääkitys kun on kunnossa pystyy olee täysin oma ittensä. toivottavst lääkärit löytää mahollisimman monet add nuoret se on vaikee tehtävä. Mä olin nuorena tosi paljon lääkityst vastaa ei siit tullu kun pään särkyä mut söin niit jatkuvasti ja jotenki niit onnistuttii mul määrrää ja ja kyl voin kokemuksest sanoo et niit lääkeit kannattaa tunnollisesti syödä, add on aika musertava siin on huonolla asenteella työelämää kohtaa ja kaikkii muita vetää idiootimaisesti ja ei huomaa vikoja itessään ja vetää päätömästi ja välinpitämättömästi mun mielest kannattaa käydä puhumassa kokeneelle lääkärille. mul ois pitäny löytää add jo koulu iässä niin mulla menis varmasti paremmin mut nyt alan itekkin ymmärtää omaa ja muiden elämään liityvii asioita ja tilanteita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      144
      3206
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3012
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1473
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1227
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1067
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1027
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      843
    10. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      827
    Aihe