Antikristus Kauhajoella,keltaisen vaaran varoitus kaikille seurakunnille!

Johannes Kastaja

spammaaminen on kielletty mutta näin tärkeässä asiassa se tulee sallia, muuten valvojat potkivat varsin huomattavaa tahoa vastaan.Levittäkää tätä tehokkaasti FB ssa ja Twitterissa ja muissa verkostoissanne. Loppu on nyt käsillä ja meidän on varauduttava suureen muutokseen. Osallistukaa isoon kulkueeseen,joka alkaa 15.8 Helsingistä ja päättyy 12.10 tabernakkelin aikaan Golgatalle.Lautalla Ateenasta HAIFAAN.Varatkaa lomanne tuoksi ajaksi.Edullisia kimppakyytejä ja majoituksia köyhille
Noin 7 vuotta sitten lapualainen profeetta Outi Jalava väitti näkevänsä miten Kauhajoki on omistettu saatanalle. Pari viikkoa senjälkeen,repesi helvetti.Eräässä koulussa tapettiin suuri määrä nuoria ihmisiä,kun vetelä poliisi ei ollut ottanut tosisaan erään toisen tyypin´´elokuva-suunnitelmia´´eikä varsinkaan isoa automaattiasetta.

Minä olen valmistunut Helsingin taideteollisesta korkeakoulusta ja aihetta koskevan elokuvaproduktioni Exodus Today on tilannut Puolan Klodzkon käräjäoikeuden syyttäjä Beata Jelinska 2008. Se perustuu 50 % Raamattuun, 50 % tämän päivän reaalitapahtumiin, kertoo mitä tapahtuu kun ex paavi John Paul II ja 55 % puolan väestöstä olivat valinneet näkymättömän miehen presidentiksi, nimeltään Jeesus Kristus
Kertomuksessani antiKristus löytyi Floridasta,Jeesus Miranda oli tosissaan väittänyt olevansa Jumala ja hän on tatuoinut itsensä numeroilla 666. Mutta kuten juttujani seuranneet tietävät,tuo oli jo montavuotta sitten,ja Raamatun mukaan antikristuksen ilmestymisen ja KELTAISEN VAARAN VAROITUKSEN jälkeen oikea Kristus tulee erittäin nopeasti,ikäänkuin ´´seuraavana päivänä.

Tuona aikana ilmenee suuria luonnonmullistuksia,kuten Japanissa on nähty,ja kaikki kansakunnat haluavat sotia,jopa Saksa lähettelee joukkoja maansa rajojen ulkopuolelle unohtaen 1945 antamansa pyhän lupauksen.

kulttuurijärjestön Keltaiset Ry, Les Jaunes keltaisen vaaran varoitus lähti Markosta Agadirin postitoimistosta klo 12.00,25.3.2014 johtajille Obama,Putin, Niinistö, Merkele, Tusk, myös Ukrainan, Ruotsin ja IRANIN johdolle.
Saman päivän 25.3.2014 illalla,järisi maa jälleen saatana-pitäjän Kauhajoen suunnalla. seppo_myllis tänään 19:55 OLEN JUMALA, PALVOKAA MINUA.

tähän VASTASI Hannu Hietikko,alias Santikko huutavan ääni saharasta tänään 20:07 . Nyt menet liian pitkälle . Minä sanon irti ystävyyteni ihan vakavasti sanoen,kirjoittajatiimin Yrjö Hahtion / Seppo Korpi Filppulan kanssa.

Koska mielestäni ns ´´vittuilu´´ on parasta kulttuurityötä konservatiivisessa ympäristössä, olen ollut tähän asti tukijanne ja hengenveljenne, mutta en ole enää. On tiettyjä asioita joilla ei pelleillä.Jos tämmöisenä aikana joku alkaa puhella olevansa JUMALA kyseessä on ennustettu antikristus saatana.Olenkin jo ihmetellyt voiko Jesus Miranda Floridassa olla todellinen antikritus koska hänen juttunsa esiintuli jo 10 vuotta sitten, eikä silloin vielä näitä muita ennusmerkkejä ollut? Antikristuksen ja keltaisen vaaran varoituksen piti olla niistä VIIMEINEN.

Mutta nyt asia selkisi,kauhajokinen homopari Seppo ja YRjö tekevät paljastuksen jonka vakavuutta eivät nuo ylpeät ´´yli-älykkäät´´ ateistit ehkä itsekkään ymmärrä. Nyt katsotaan miten kauhajoen väki jakautuu, jos keskuudessanne on saatana. Kuka ottaa henkiset asiat tosissaan, vaatii Sepon ja Yrjön karkoittamista Saharaan minun sijalleni,ja minun kansalaisoikeuksieni ja taloni palauttamista ?Koko paikkakunta voi saastua heidän takiaan ja maasta karkoittaminen on minun tapauksessani ollut ihan laillista,sitä se on oltava muissakin tapauksissa

Porukka vastasi näin, 25.3.2014 20:36 YRJÖ HAHTO ----- heitä jo pyyhe kehään!se on JUMALAN loppu nyt ----AAAMEN kristitty tänään 21:14 loppu ei ole ihan vielä , mutta pian . Raamatussa sanotaan että kun Saatana antikristus on paljastettu alkaa suuri viimeinen taistelu , jossa itsekukin valitsee puolensa

seppo_myllis tänään 22:05 Santikko voi mennä kotiinsa ja pysyä hiljaa. Minä olen jumala, sillä selvä!

pankaapas talteen tänään 22:26 Missä on Santikon koti, se oli Kauhajoella Pihlajatie 4 mutten voinut siellä olla kuin tällä Suomi 24 palstalla julkisesti uhattiin tappaa. Seppo Myllis tuossa toistamiseen vahvistaa että kauhajokisilla todella on keskuudessaan saatana , koska mikään oikea Jumala Yrjö Hahto / Seppo Korpi -Filppula ei taatusti ole. Ehkä tässä on myös syy Kauhajoen kuihtumiseen, sillä Herra ei jätä rankaisematta niitä, jotka hänen nimeään pilkkaavat. Porvoon hiippakunta on pastori Paul von Martensin antaman todistuksen mukaan syyllistynyt PYHÄN HENGEN PILKKAAN, ja Porvoon vanha kirkko on valittu kansainväliseksi gehennaksi,johon kaikki saatanalliset negaatiot kohdennetaan. Muita kuin satanisteja varoitetaan menemästä tuon kirkon lähelle tai sen sisään.
Kirje seurakunnille kokonaan www.unianova.eu/ossi.poikonen.htm

1

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joukkopsykoosi iski?

      Taas joillakin hihna luistaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe