Timon kampaus kaikille persuille - sekä miehille

Puolueen sisäisen eheyden lisäämiseksi (on ollut havaittavissa rakoilua, viimeksi Espoossa) edellytetään kaikkien persujen leikkaavan tukkansa kesäksi (kyseessä kokeilu) Puheenjohtaja Timo Soinin mallin mukaan. Määräys koskee molempia sukupuolia.

Määräyksen noudattamisella testataan uskollisuutta ja lojaalisuutta puolueelle ja Puheenjohtajalle. Mädät omenat on helppo noukkia pois korista.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kerrassaan mainio juttu - otettava heti käyttöön persupuolueessa!

"...Pohjois-Koreassa kaikki miehet on määrätty leikkaamaan hiuksensa samalla tavalla kuin maan diktaattori, "rakas johtaja", Kim Jong-un, kertoo Radio Free Asia eteläkorealaisen The Korea Times -lehden mukaan.

Lehden mukaan määräys on annettu noin kaksi viikkoa sitten, ja se on aiheuttanut vastalauseita, joskaan ei näkyviä mielenilmauksia.

"Johtajamme hiustyyli on, voisiko sanoa, hyvin erikoislaatuinen. Se ei aina sovi kaikille, koska ihmisillä on erilaiset kasvot ja pään muodot", lehden nimettömänä pysytellyt lähde kertoi.

Lähteen mukaan sääntö otettiin käyttöön ensin pääkaupungissa Pjongjangissa ja myöhemmin ympäri maata.

Lähteen mukaan Kimin hiustyyliä on karsastettu, koska se tuo mieleen kiinalaisten salakuljettajien kampaukset.

Tähän asti Pohjois-Koreassa on ollut 18 virallista kampausta naisille ja kymmenen miehille, taiwanilainen Want China Times kertoi vuonna 2013...." (HS)

Äänestä

HESARI ON KOKO TOIMINTANSA AJAN SENSUROINUT TAI SIIS TUKENUT TOISIA JA HILJENTÄNYT TOISIA UUTISIA, KERTONUT EHKÄ JOTAIN MUTTA MANIPULOINNUT JA SÖSSÖTTÄNYT TOIMITTAJIEN MIELIPITEITÄ JOUKKOON

NYKYISIN PÄÄPAINO ON ERILAISISSA MAMUISSA JOIDEN KIELTEISIÄ UUTISIA SENSUROIDAAN MUTTA JOIDEN JÄTTIKUVIA PAINETAAN LEHTEEN, VAIKKA ASIA KOSKISI MITÄ SUOMALAISTA MÄMMISTÄ
VAPPUUN, NIIN KUVASSA HAASTELLAAN MAMUA

MUTTA JOSKUS MAMUSTA TAI VASTAAVASTA VAIETAAN JA SENSUROIDAAN.

KUINKA ARVIOIDAAN VENÄLÄISTEN TAPPAMAT SUOMALAISET MENONA VENÄJÄNKAUPASSA?

HESARI RYSSITTELI KESKIVIIKKONA 26.3. 2014 ELI SENSUROI RYSSÄNUUTISEN NETISTÄ
KUULEMMA HESARIN PAPERILEHTI EHTI MENNÄ PAINOON EIKÄ HESARI HUOMANNUT SENSUROIDA ETTÄ VENÄLÄINEN TAPPOI SUOMALAISEN IKAALISSA
PAPERILEHTI ILMESTYI TORSTAINA 27.3.

Hesari kirjoittaa netissä: Rekkaa kuljettanut mies selvisi vammoitta.
Paperilehdessä: Rekkaa kuljettanut venäläismies selvisi vammoitta.

Turun Sanomat esimerkiksi kirjoittaa suoraan STT-uutisen
Rekkaa kuljettanut venäläismies selvisi vammoitta.

SENSUROITU UUTINEN HESARISSA
Rekkaa kuljettanut mies selvisi vammoitta.

http://www.hs.fi/kotimaa/Mies kuoli rekkakolarissa Ikaalisissa/a1395804900364








Mies kuoli rekkakolarissa Ikaalisissa

26.3.2014 16:05 STT

Henkilöautoa kuljettanut mies kuoli keskiviikkona rekkakolarissa Ikaalisissa Pirkanmaalla. Mies oli paikkakuntalainen ja syntynyt vuonna 1993. Rekkaa kuljettanut mies selvisi vammoitta.

Onnettomuus sattui hieman ennen puoltapäivää Mansoniemessä, noin 13 kilometrin päässä Ikaalisten keskustasta. Poliisin mukaan henkilöauto törmäsi vastaan tulleen rekan etuosaan. Onnettomuuden syytä ei tuoreeltaan tiedetty.

Valtatie 3 oli pari tuntia suljettuna onnettomuuden raivaustöiden vuoksi.

SENSUROIMATON STT -UUTINEN TURUN SANOMISSA
Rekkaa kuljettanut venäläismies selvisi vammoitta.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/611286/Henkiloauton kuljettaja kuoli tormattyaan rekkaan Ikaalisissa
Web of Trust











Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään rekkaan Ikaalisissa

Kotimaa | Turun Sanomat 26.3.2014 12:32 | 0
Päivitetty 26.3.2014 13:13

Henkilöautoa kuljettanut mies kuoli keskiviikkona rekkakolarissa Ikaalisissa Pirkanmaalla. Vainaja oli paikkakuntalainen ja syntynyt vuonna 1993. Rekkaa kuljettanut venäläismies selvisi vammoitta.

Onnettomuus sattui hieman ennen puoltapäivää Mansoniemessä, noin 13 kilometrin päässä Ikaalisten keskustasta. Poliisin mukaan henkilöauto törmäsi vastaan tulleen rekan etuosaan. Onnettomuuden syytä ei tuoreeltaan tiedetty.

Valtatie 3 oli pari tuntia suljettuna onnettomuuden raivaustöiden vuoksi.

0

Äänestä
  • ...vastausHUUTOSI meni vähän sivuun ja polveili....mitä mieltä avauksen aiheesta, eli määräyksestä leikata persujen tukat Timo-lookiin?

    Äänestä

Aivan niin, todellakin. Soinin suosima körttijakaus on nyt pakollinen koko puolueessa, ja jos perussuomalainen puolue pärjää EU-vaaleissa, kyseistä kampausta voidaan ehdottaa jo kaikkia EU:n kansalaisia koskevaksi direktiiviksi.

Tällä tavalla me voimme niin kauniisti muistaa isä-Soinin hengellistä kotia elikkä körttilahkoa.

Äänestä
  • Tuollainen pöyheä "päällystukka" antaa pienelle miehelle lisämittaa monta senttiä - jos oikein pöyhöttää föönaamalla, jopa 10 cm. Ajatelkaapa lyhyet ja pulleat karvaperseäijät, uudelle Timo-lookilla teistä tulee pitkiä ja komeita.

    Äänestä

Vaan mitä Timon kampauksista mahdat tarkoittaa? Soinihan stailataan jokaista erillistä kohdeyleisöä varten aina uuteen identiteettiin.

Jos tavoitteellinen viiteyleisö on Suomen äärioikeisto, siis nationalistinen tärähteneistö, Soini puetaan mustaan kauluspaitaan ja siniseen solmioon, hiukset sliipataan italialaisella hiusvahalla Mussolinin fasistiseen tyyliin taakse. Vrt. AKS-historiikin kirjoittaneen Valkoisen Rintaman Jussi Niinistön perushiustyyliä. Äänialaksi valitaan kiihtyvä, lopulta jopa suoranaiseksi kiljumiseksi yltyvä aggressio.

Jos kohdeyleisö on työväestö, Soinille puetaan punainen solmio ja hiukset sommitellaan rennosti, mutta siististi. Ääni on vakaa ja rauhallinen.

Jos Soinin on määrä haistatella eliitille kosiskellen siten syrjäytyneiden ja katkeroituneiden suomalaisten ääniä, Soini nähdään ilman solmiota, kuraisisssa bootseissa ja parta sängellä, hiukset sojottaen milloin minnekin kuin viikon ryyppyputken jäljiltä.

Jos Soinin odotetaan uskottelevan hallitsevalle eliitille, että hän puolueineen on yhteistyökykyinen, eikä siten uhkaa vallitsevia valtarakenteita, Soini sonnustautuu hienoimpaan lontoolaisen räätälin mittatilauspukuun ja on aivan yhtä siisti ulkoasultaan ja puheiltaan huoliteltu kuin kuka tahansa eurooppalainen huippupolitikko.

Äänestä

Pääasia, että Timpan megapitkä solmio yltää kusiränniin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että naisille kirjoitti:

Puolueen sisäisen eheyden lisäämiseksi (on ollut havaittavissa rakoilua, viimeksi Espoossa) edellytetään kaikkien persujen leikkaavan tukkansa kesäksi (kyseessä kokeilu) Puheenjohtaja Timo Soinin mallin mukaan. Määräys koskee molempia sukupuolia.

Määräyksen noudattamisella testataan uskollisuutta ja lojaalisuutta puolueelle ja Puheenjohtajalle. Mädät omenat on helppo noukkia pois korista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu