Hallitus hemmotteli metropoliseutua riihessään

Hallituksen ministeristö tuntee itsensä metropolilaisisksi? Se näkyy sekä sote-päätöksessä että nyt kehysriihessä. Samoin maan päämedia toitottaa kuinka kannustavia ja rohkaisevia tehdyt suuret päätökset - ainakn periaatessa - olivat.

Myös työnatajia ja pääomaa edustavat jäörjetsöt kehuvat kilpaa tehtyjä ratkaisuja, jotka kiristivät pääosiltaan vain tavallisten kansalaisten elämä, teollissu pääsi kuin koira veräjästä. Myös rakennusteollisuus riemuitsee: "Nyt asuntorakentamisen tuloppa puhkesi!"

Hallituksen yön pimeydessä tekemissä ratkaisuissa pääkaupunkiseutua tälläkin kertaa hemmoteltiin muun maan kustannuksella. Hajasijoitusidean epäonnistuttua totaalisesti, pääkaupunki on asetettu omaan erityisasemaansa, huolimatta siitä, että sen järkevä toiminta alkaa tukehtua omaan mahdottomuuteensa.

Niinpä tälläkin kertaa hallituksen oli tehtävä paakaupunkiseutua koskevia äärimmäisen kalliiksi käyviä erityisrakaisuja, joista mainittakoon mm:

- Asuntorakentamiseen suunnattava huomattava tuki juuri metropolialueelle.

- Hallittuksen asettuminen yli miljardin hintaiseksi arvioidun ns. pisara-metron taakse ("hankkeeseen sitoudutaan nyt täysillä"),

- Pääosiltaan juuri metropoliseudulle keskittyneen suuryritys- ja liiketoiminnan jättäminen kokonaan kiristysten ulkopuolelle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oliko joku uutinen`?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kehän takaa katsoen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu