APT 4:12

Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.
Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu.
14128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuo Herran nimen huutaminen on kohdassa: apt. 2:21

Miksi huutaminen? Olen itse saanut muutaman rukousvastauksen ja nimenomaan silloin, kun olen ollut hädässä ja sisäisesti "huutanut" tuskaani. Jokapäiväinen rukous on ainakin minun elämässäni vähän elotonta ja hengetöntä. Viitataanko tässä tuohon, että Herra auttaa, kun ihminen itse kokee voimattomuutensa ja heittäytyy Herran varaan?

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin on huutaminen herran puoleen apt. 2:21 kun ihmisellä on todellinen hätä,tottakait hän huutta apua siihen,hengelisen händän keskellä,on tuskallista.
    Jos on eloton ja hengetön,on jossain kohtta korjaamisen paikka uskon elämässä.
    Voimattomuutta siinä suhteessa,ettei osaa palvella Jeesusta kristusta niin kuin tulisi,ei uskalla luotta täydellisesti,oli itseni kohdalla.
    Sittenkun on täysin herran varassa,huole ihmeen kautta kaikoavat,luottamus on palautunut, sekös antaa ylistyksen aiheen,kiittämisee joka tilassa.

    Eipä vaikeudet ennä peoltoa,kun auttajan tuntee,huoli tulee kun toiset eivät sitä ymmärrä silloin alkaa kipulu kanssa inmisen puolesta, tuttavat lähimmäiset,kuinka heidän käy.

    a-nonyymi

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Niin tämä suomalainen käännös ap 2:21 kohdassa on " Huutaa " ! eli tämä huutaa on vain yksi käännösvaihtoehto !

    Mutta ulkomaiset käännökset kääntää kreikan sanan "epikalesētai" sanalla
    calls= soittaa,kutsuu,huutaa,hälyttää

    to call upon=vetoaa

    http://biblehub.com/lexicon/acts/2-21.htm

    Myös:
    Room. 10: 13 "Sillä jokainen, joka HUUTAA avuksi Herran nimeä, pelastuu."

    käyttää samaa alkukielen sanaa "epikalesētai" = will call = soittaa,kutsuu,huutaa !!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    otakops kirjoitti:

    Yksi kohta riitääkin,ukomaalaisillä on oma käänöksensä,me luemme oman äidinkielen käänöstä.

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Yksi kohta riitääkin,ukomaalaisillä on oma käänöksensä,me luemme oman äidinkielen käänöstä.

    Mistä sinä tiedät mikä on mikäkin oikea synonyymi asiasta !
    Suomen kieli on synonyymien suhteen usein aika köyhä ja meilläkin
    on 1938 vuoden käännös ja vuoden 1992 käännös ja jo näidenkin välillä
    on synonyymi vaihtelua...

    Kumpaakohan käännöstä sinä luet ?

    Äänestä

  • otakops kirjoitti:

    Otetaan nyt vaikka tästä lonkalta malliksi joku kohta...

    Vaikka 1 Kor 1:6

    v 1992 käännös: " Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin,"
    v 1938 käännös: "sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu"

    Kumpi näistä nyt sitten on sinusta "kuulija1" se oikeampi käännös ?
    Äidinkieltämme varmatenkin molemmat ?

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Yksi kohta riitääkin,ukomaalaisillä on oma käänöksensä,me luemme oman äidinkielen käänöstä.

    Kuulija1: "ukomaalaisillä on oma käänöksensä,me luemme oman äidinkielen käänöstä.
    __________________________

    Onko sinulla myös vain Suomalaisten Jumala ja ulkomaalaisilla omansa ? :O

    Äänestä

  • Aloittaja

    otakops kirjoitti:

    Otetaan nyt vaikka tästä lonkalta malliksi joku kohta...

    Vaikka 1 Kor 1:6

    v 1992 käännös: " Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin,"
    v 1938 käännös: "sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu"

    Kumpi näistä nyt sitten on sinusta "kuulija1" se oikeampi käännös ?
    Äidinkieltämme varmatenkin molemmat ?

    tällä hetkellä 92 käänöstä on eritavalla ilmaistu monessa kohtaa. joten kin on selkeämpi 92 käänös.

    otakops

    Äänestä

  • Aloittaja

    otakops kirjoitti:

    Kuulija1: "ukomaalaisillä on oma käänöksensä,me luemme oman äidinkielen käänöstä.
    __________________________

    Onko sinulla myös vain Suomalaisten Jumala ja ulkomaalaisilla omansa ? :O

    Sama Jumala on Suomalaisilla kuin ulkomaalaisilla,se ei muuttu,vaikka luulevat niin.Totuus on sanassa.

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Sama Jumala on Suomalaisilla kuin ulkomaalaisilla,se ei muuttu,vaikka luulevat niin.Totuus on sanassa.

    "Luulevatko ulkomaalaiset niin", että heillä on eri Jumala ?

    Äänestä

  • Aloittaja

    otakops kirjoitti:

    "Luulevatko ulkomaalaiset niin", että heillä on eri Jumala ?

    Ei pitäisi luulla että on eri jumala,sama Jumala on tehnyt kaiken.

    Äänestä

  • otakops kirjoitti:

    Otetaan nyt vaikka tästä lonkalta malliksi joku kohta...

    Vaikka 1 Kor 1:6

    v 1992 käännös: " Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin,"
    v 1938 käännös: "sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu"

    Kumpi näistä nyt sitten on sinusta "kuulija1" se oikeampi käännös ?
    Äidinkieltämme varmatenkin molemmat ?

    Sanasta sanaan käännös kreikasta (Novum 3 sivu 700): kuten todistus Kristuksen vahvistettiin teissä. Eli pitäisin 38 käännöstä oikeana.

    Äänestä

  • Aloittaja

    otakops kirjoitti:

    Kuulija1: "ukomaalaisillä on oma käänöksensä,me luemme oman äidinkielen käänöstä.
    __________________________

    Onko sinulla myös vain Suomalaisten Jumala ja ulkomaalaisilla omansa ? :O

    Minulla vimeisin käännös 92 käänös,käytän mys 33 käänöstä samatyylinen san ilmaistu eritavalla,tämä uudemipi on ekä helpompi tajuista kuin 33 käänös.
    On niitä josku pakko verrata keskenään,miten on ilmaistu.
    Perua asia on se hän muutu miksikään,uusi testamentti on on kirjoitettu vertaus kuvallisesti osittain.
    otakops

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_59210 kirjoitti:

Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.
Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu