vanha jäähalli tulee säilyttää, ei parempaa paikaa järjästää kaikenlaisia tapahtumia, ei sade haitaa, tekonurmikenttä sisälle kylläpä olis mahtava.
uusi halli tulis rakentaa vastavapautuneelle TAKKUSEN tontille, Takkunen oli ihmetellyt kun ei olla edes kysytty tonttia jäähallipaikaksi 1.5Ha varmasti mahtuu vaikka mitenkä päin ja on kova kalliopohja, eikä ole maaperä saasteongelmia, erinomaiset kulkuyhteydet.
mielestäni persujen esitys on huijausta sillä tarkoitushakuisesti esittävät jäähallinpaikaksi lumimaata sillä se on liian kaukana ja ei hyväksyttävässä paikassa. olen heille kertonut Takkusen paikasta mutta ei olla otettu tuulta purjeisiin, joten en usko että he ajavat tosissaan uuden hallin puolesta edes tulevaisuudessa.
Lisään tähän viellä mielipiteeni.
Jäähalli tulisi rakentaa siten että se valmistuu 2016
jos valtionapu rahaa saadaan se 620000 niin silloin uuden jäähallin rakentaminen tulisi aloitaa välittömästi, edellä mainitun yrittäjän tontille.
Alkuvaiheessa vuoden 2014 aikana vois rakentaa itse rakennuksen, siten että saadaan lämmitys hallin sisälle (talven varalle). seuraavana vuona vuoden 2015 aikana, koneistuksen ja kentän.
seuraavana vuona vuoden 2016 aikana, kaikki muu mitä sisustukseen tulee ja muuta hienosäätöä niin että se on valmis, kun pelikausi alkaa 2016.
Mielestäni tämä on teknisesti hyvin onnistuva toteutusmalli. Rkentamisesta tulevat menot voidaan jakaa tällätavalla useammalle vuodelle.
Vanhaa jäähallia voi pienellä kunnostuksella käytää varsin hyvin senaikaa kun uusi valmistuu.
Kompresori huoneeseen uusi kiertovesi pumppu ja siihenliittyvät putkiston uusiminen, lämmönvaihtimen väliin. Kustannusarvio oli viimme syksynä, n.5000-6000 euroa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Eikai se ny kannata alakaa värkkäämään montaa vuotta yhen jäähallin kanssa, nyky rakentajat tekee hetkessä tuollasen homman, kustannukset jakaantuu kuitenkin ainakin kahellekymmenelle vuojelle lainarahalla!
Oisi varmaan lahjoittanut tontin, persuille tai kunnalle, kun oisivat pyytäneet.
Taitaa olla tutkintapyynnön paikka.
Mikä on takkusen tontti?
Haapasepän puusepät. sitäsanotaan takkusen tontiksi, omistajan mukaan.
Mitä pirskattia minä tuossa oikein kiireessä ja katsomatta olen kirjoittanut.
Tontin omistaa tietenkin Haapaveden puusepät, eikä (Haapasepän puusepät )
Haapaveden puuseppien tonttia sanotaan "takkusen tontiksi", omistajan mukaan.
Haapaveden kaupunki omistaa tuon kyseisen tontin.
Paska ehdotus, jäähalin tulee olla valmis viimeistään noin 10 KK PÄÄSTÄ! EI 2016 !!
Jussilla oikeata tietoa?.