Ei mennyt kuin päivä, kaksi, niin jo kadutaan juuri tehtyjä päätöksiä. Ensin SDP sitten vihreät ja jälkijunassa hyppäsi KD ja Räsänenkin kelkkaan, liittyi kuoroon, vaatimaan lapsilisäpäätösten viilaamista.
Eikö ne taaskaan tienny mitä olivat päättämässä ja päättäneet?
Ei niin etteikö viilaamisen varaa saattasi ollakin.
Eikö ne taaskaan tienny mitä olivat päättämässä ja päättäneet?
Ei niin etteikö viilaamisen varaa saattasi ollakin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Paavo oli ajan tasalla tässäkin päätöksessä upiita.
Räsänen väittää että hallituksessa sovittiin että kaikkia lapsilisiä leikataan samassa suhteessa, muut Katainen, vihreätä demarit sanovat että yksityiskohdista vielä keskustelaan, mutta 110Me leikkaussumma on jo lyöty lukkoon.
Räsänen ajaa lestadiolaisten ja muiden syntyvyyden säännöstelyä vastustavien uskovaisten suurperheiden etua. Puhuu suurperheiden köyhyysloukusta. Jos ei ole varaa kymmeneen lapseen, niin voi laittaa putket tukkoon tai käyttää ehkäisyä.
Muutenkin voi vasektomia olla paikallaan jossain vaiheessa, että ei vaimon paikat repeä ja terveys mene.
Turha se on nyt jälkikäteen uikuttaa kun itse olivat päättämässä,
ääniä vaan kalastavat ja yrittävät hyötyä, että ei se meidän
puolue leikannut.
Pitäkööt nyt mölyt mahoisaan kun kerran jo hyväksyivät
hallituksen kanssa yhdessä asian.
kahdesta lapsesta vaan lapsilisä, pitäisi olla joku tolkku esim
somaleilla eivät elätä itseäänkään, niin urakalla painavat
lapsia, helppohan se on kun ei ole vastuuta, kaikki on
ilmaista.
Somalit kotimaahansa, niin ei suomalaisilta lapsilta tarvitse
lapsilisiä leikata. Muutenkin ne joudutaan elättämään, jokai-
sella isot uudet pyhelimet kädessä, tietysti kun sossu
maksaa.
Velaksi muutenkin joudutaan elättämään, se ei voi jatkua
ikuisesti.
Hallitus tekee siis päätöksiä selvittämättä ensin niiden vaikutuksia,
eikö tuo ole järjenvastaista toimintaa?
Tämä ei ole ainoa "nahkapäätös" perusturvaa nostettiin 100e,
vaikutukset selvitettiin vasta sitten, eli vain ne hyötyivät joilla on
oma asunto, ilman asumistukea.
Ne joilla tuo tuki oli menettivät sen,ja saivat tilalle paremman
perusturvan, monen kohdalla tuo oli - nolla tai jopa alle sen.
Ei olisi ollut vaikeaa tehdä erilaisia ehdotuksia ja laskea sitten
niiden vaikutukset ja vasta sitten tehdä päätökset.
Katainen taitaa hosua joka päätöksen kohdalla saadakseen
päätöksiä joita sitten jälkikäteen joudutaan preppaamaan,
useimmiten nuo päätökset tehdään yön pimeinä tunteina,
ja tulokset on senmukaiset.
Eikö edustajat voi sanoa että"nukutaan yön yli ja mietitään"
Eduskunnassa on melkoinen määrä virkailijoita, jokaisen pitäisi selvittää mitä mikin päätös vaikuttaa kenenkin hallintoalaan,
siitä he kai palkkansa saavat.
Millä ne miettii, kun ei ole työkaluja?
Miksi pitää tehdä päätöksiä myöhään yöhön, tulee hosuttua
ja sitten menee purkuhommiksi, ees ja taas ja taas.
Ottaa antaa kasin kakan kantaa.
Ei puhuneet hallituksessa mitään eläkeläisten ahdingosta. Nälkä iskee pintaan vai mitä Jutta ja muut päättäjät.
Suomi sosialisoidaan – Jo riittää
Kirjoittanut Pauli Vahtera
Kuinka tyhminä meitä kansalaisia pidetään? Mikä ihmeen älämölö lapsilisistä on saatu aikaan. Seitsemästä eurosta. Siihenkö loppuu lapsiperheen elämä.
Ei lopu. Työperäiset maahanmuuttajat voivat ostaa lapsilisillä kotimaassaan olevalle perheelleen asunnon. Seitsemän euron alennus tarkoittaa vain sitä, että lapsilisää pitää saada vähän pitempään asunnon maksamiseksi. Onko tämä reilua suomalaisia kohtaan.
Suomessa pienituloisimmat saavat enemmän toimeentulotukea koska lapsilisä alenee. He eivät menetä mitään. Ainoastaan opiskelijat menettävät, koska he eivät saa toimeentulotukea.
Suomi on katastrofin edessä. Mutta Suomea ei pelasteta veronkorotuksilla, eikä näpertämisellä eikä poliittisilla teattereilla. Pitää tehdä jotain todellista ja se sattuu.
Koska suomalainen keskiluokka saa tarpeekseen.
67 vuotta sitten SDP kävi määrätietoisen Jo riittää-kamppailun kommunisteja vastaan. Olisiko nyt aika ryhtyä kamppailuun kansalaisten puolesta.
Puolalainen omakotitalo suomalaisilla lapsilisillä
Todelliset lapsilisävoittajat ovat ulkomailta Suomeen tulleet työntekijät ja työnhakijat. Neljän kuukauden (jopa 4 viikon) työn jälkeen he ovat oikeutetut Suomen sosiaaliturvaan, mikä tarkoittaa myös oikeutta lapsilisään. Neljän kuukauden jälkeen puolalainen rakennusmies voi jäädä Suomessa työttömäksi ja muuttaa perheensä luo Puolaan (pimeästi, kuka huutaisi perään, ei kukaan). Hän saa työttömyyskorvauksen. Jos hänellä katolisena on viisi lasta, hän saa Suomen ja Puolan lapsilisän erotuksen.
Puolan elinkustannukset ovat vain puolet Suomen kustannustasosta. Kuka hullu on keksinyt tällaisen rahansiirtoautomaatin, jossa Suomi on aina häviäjä, mutta Puola (Viro jne) voittaa aina. Suomi maksaa suomalaisen kustannustason mukaan lapsilisän Puolaan, jossa rahan ostovoima on tuplasti Suomea suurempi.
Puolassa omakotitalot eivät maksa mitään kun niitä verrataan Suomen hintoihin. Virossa myydään 4 h k kerrostaloasuntoja 20.000 eurolla kun menee kauemmas Tallinnasta. Viisilapsinen perhe saa viidessä vuodessa lapsilisää 43.448 euroa. Jos saa lapsilisään yksinhuoltajalisän, saa viidessä vuodessa ylimääräistä 14.565 euroa.
Lapsilisän lisäksi maksetaan vanheimpain raha, kodinhoidon tuki ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha. Työntekijä voi tehdä kotimaassaan pimeitä keikkatöitä. Jotta sosiaaliturvan hyväksikäyttö onnistuisi helpommin, voidaan työttömyyteen liittyvät ilmoitukset tehdä netissä.
Ilmiön laajuudesta ei ole mitään tietoa. Suomeen yrittää tulla henkilöitä, joiden ainoa tarkoitus on saada lähtömaataan paremmat sosiaalituet.
Suomi maksaa sosiaalitukia ulkomaille henkilöille, jotka eivät ole koskaan Suomessa käyneetkään. Sosiaalituen arvo ulkomailla voi olla moninkertainen Suomeen verrattuna. Suomalainen työttömyysturva annetaan myös EU:n ulkopuolelta tulleelle, joka jää/hakeutuu työttömäksi muutaman työkuukauden jälkeen. Jos työntekijä tulee Suomeen Ukrainasta on yhden suomalaisen euron ostovoima Ukrainassa nelinkertainen.
Pakko kysyä, ovatko päättäjämme täydessä järjessä tällaisia turvaverkkoja tehdessään. Kuinka tyhmä pitää olla, että tällaisen lain osaa kehittää. Onko kyse jonkun maailmanhalaajan kepposesta, joka on mennyt läpi kaiken lainvalmistelun. Vai onko eduskunta päättänyt, että puolalainen lapsi on Suomelle tärkeämpi kuin suomalainen lapsi.
Korruptiolla voisi selittää monet tyhmyydet. Mutta Suomessa ei ole korruptiota, kai.
Kyse lienee liian nuorista ministereistä ja heidän avustajistaan, joilla on omat ympyränsä Brysselissä ja muissa EU-kaupungeissa. Käsitys rahasta ja siitä, mistä raha tulee, on nolla. Siksi on kivaa puuhastella samanhenkisten kanssa kaikkea taivaan ja maan välillä. Nämä eliittinuoret ovat saaneet kaiken ilmaiseksi, mitään ponnistelematta, minkä vuoksi he luulevat, että rahaa on, kunhan se vaan otetaan yhteiseen käyttöön.
Edellinen on pieni ote Pauli Vahteran Iltalehden kirjoituksesta . "Suomi sosialisoidaan – Jo riittää"
Kannattaa lukea koko avartava kirjoitus:
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/
säästöt tehtii että suomi sai pitää ne 3 AAA luokituksen.