Taas tänään kemikaalivanoja turun yllä

Aamulla (8.00) oli aivan sininen taivas. Sitten päivällä kolmen aikaan kun ulos astuin niin suoraan yläpuolellani oli helvetin iso pilvi, joka näytti levinneen vanoista. Sitten taivaalla oli myös kolme erinäistä vanaa, helvetin paksuja ja isoja vanoja.

Nyt olen eri paikassa, taas tuossa yläpuolella on paksu kemikaalivana, ainakin pari tuntia sitten huomasin sen ja vieläkin on siinä, jonkin verran levinnyt kylläkin. Näyttää tosiaan koostuvan kahdesta vanasta niinkuin aina. Näin kerran aamulla kun lentokone veti normaalia helvetisti paksumpi vanaa, joka tuntien aikana vain näytti levittyvän.

Nämä eivät tosiaan ole mitään normaaleja tiivistysvanoja. Eivät todellakaan ole. Nehän katoaa puolen tunnin aikana kokonaan eivätkä levity isoksi pilveksi taivaan ylle...
17230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Säätyyppi oli otollinen harsopilvien muodostumiselle ainakin puolen päivän tienoilla. Panin itsekin merkille pitkään pysyneet jättövanat ja samanaikaisen cirruksen muodostumisen. Kyse on täysin luonnollisesta ilmiöstä.

Äänestä

"Panin itsekin merkille pitkään pysyneet jättövanat ja samanaikaisen cirruksen muodostumisen. Kyse on täysin luonnollisesta ilmiöstä. "

Hei onko se nyt ihan reilua ampua alas jonkun paranoidinen harha sivistyksellä? Niinku! Jotain rajaa siihen typeryyden torjumiseen!

Äänestä
  • No saattaahan se olla epäreilua. En tullut ajatelleeksi tuolta kantilta. Vähän kyllä ihmetyttää, miten joku saa tuollaisesta jotain kiksejä?

    Äänestä

http://imageshack.com/a/img833/7822/tjqh.jpg

Tuossa kuvaa yhdestä vanasta Turun yltä klo 18.00 mikä on normaali. Konekin pääsi kuvaan mukaan. Kemikaalivana syntyi jo 17.45. Koneet saman kokoisia suurinpiirtein ja molemmilla määränpää Tokio.

Äänestä
  • Nyt vana on edelleen taivaalla, mutta on muuttunut pitkäksi leveäksi pilviharsoksi. Ei todellakaan selity millään muulla kuin kemikaalivanalla tämä.

    Äänestä

  • Hiukan outo? kirjoitti:

    Nyt vana on edelleen taivaalla, mutta on muuttunut pitkäksi leveäksi pilviharsoksi. Ei todellakaan selity millään muulla kuin kemikaalivanalla tämä.

    Noin ne pilvet muodostuu luonnossa. Lämpimämmän ilman suurempi kosteus tiivistyy näkyväksi sumuksi kylmässä ilmassa.

    Ei siinä kummempaa selitystä tarvitakkaan.

    Äänestä

  • Contrail-tiki kirjoitti:

    Noin ne pilvet muodostuu luonnossa. Lämpimämmän ilman suurempi kosteus tiivistyy näkyväksi sumuksi kylmässä ilmassa.

    Ei siinä kummempaa selitystä tarvitakkaan.

    Lisäksi tiivistysvanassa olevat pienhiukkaset lisäävät pilvimuodostusta olosuhteiden ollessa sopivat. Siksi tiivistysvana näyttää joskus leviävän kapekasi pilveksi.

    Äänestä

Sama juttu täällä Etelä-Savossakin myös,sillä täälläkin näkyi tänään useampi vana myös,jotka lisäksi menivät kahteen eri suuntaan taivaalla myös. Ja ne säilyivät taivaalla näkyvissä useammankin tunnin häipymättä sieltä minnekään.Ja minunkin mielestäni ne olivat varmasti kyllä niitä kemikaalivanoja enkä usko mihinkään muihin selittelyihin.Sillä jos ne olisivat olleet ihan tavallisia lentokoneen päästöistä tulleita vanoja, niin ne olisivat kyllä aika piankin jo siitä hajonneet ja kadonneet näkyvistä pois.

Ja näitä vanoja siinä sitten tarkkaillessani ensin yhdestä suunnasta kuulin samalla lentokoneen äänen pörisevän jossain,mutta en vaan nähnyt sitä.Mutta sitten käännyttyäni ympäri ja katsottuani taivaalle taas toiseen suuntaan olikin sinne sillä välin ilmestynytkin jo kaksi uutta tuoretta vanaa vierekkäin lisää taas sillä välin kun olin ollut selin siihen suuntaan ja katsellut niitä toisia vanoja siellä vastakkaisessa suunnassa.

Ja täytyy vaan sanoa,että olen sen verran paljon tullut elämäni varrella nähneeksi lentokoneiden jättämiä vanoja ja ei ne tosiaankaan ennen vanhaan koskaan kovin kauaa taivaalla näkyvissä pysyneet samalla tavoin niin kuin kuin nyt viimeaikoina ovat alkaneet ihmeellisesti viipyä taivaalla tosiaan ihan mielettömänkin kauan, ,joten taatusti ne ovat juuri näitä hemmetin kirottuja kemikaalivanoja.Joten samaa mieltä olen nimimerkki Chemtrailsin kanssa.

Äänestä

Jaa,a,ne voivat ehkä näyttää kyllä samanlaisilta,mutta vissi ero onkin juuri siinä,että lentokoneen omat päästövanat häviävät jo muutamissa minuuteissa, kun taas kemikaalivanat viipyvät taivaalla tuntimääriä. Ja ne siitä sitten pikkuhiljaa leviävät vaan laajemmalle alalle,,jotta tuho olisi täydellisempää, kun sieltä lopulta alas niskaamme sitten laskeutuvat.

Äänestä
  • No se vanojen säilyminen ei todellakaan johdu muusta kuin lentokorkeudella olevan ilman ominaisuuksista. Eivät cirruspilvetkään, joita usein esiintyy samaan aikaan kuin pitkään kestäviä tiivistysvanoja, niskaamme putoa.

    Äänestä

Jos ylhäällä tuulee, ei ne kemikaalivanatkaan pysyisi sen pidempään näkyvissä.

Kukaan meistä ei tiedä miltä kemikaalivanat näyttää.

Äänestä

että ensimmäinen palkattu trolli tai hyödyllinen alkoi kumoamaan havaintoasi. Perään sama jannu kirjoitti vielä toisen viestin.

Äänestä
  • Palkattu trolli? Kuka maksaisi?
    Olisi kiva CVssä tittelinä. Saa tarjota paikkaa.

    Heheheheh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


chemtrails kirjoitti:

Aamulla (8.00) oli aivan sininen taivas. Sitten päivällä kolmen aikaan kun ulos astuin niin suoraan yläpuolellani oli helvetin iso pilvi, joka näytti levinneen vanoista. Sitten taivaalla oli myös kolme erinäistä vanaa, helvetin paksuja ja isoja vanoja.

Nyt olen eri paikassa, taas tuossa yläpuolella on paksu kemikaalivana, ainakin pari tuntia sitten huomasin sen ja vieläkin on siinä, jonkin verran levinnyt kylläkin. Näyttää tosiaan koostuvan kahdesta vanasta niinkuin aina. Näin kerran aamulla kun lentokone veti normaalia helvetisti paksumpi vanaa, joka tuntien aikana vain näytti levittyvän.

Nämä eivät tosiaan ole mitään normaaleja tiivistysvanoja. Eivät todellakaan ole. Nehän katoaa puolen tunnin aikana kokonaan eivätkä levity isoksi pilveksi taivaan ylle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu