Miten ihminen voi vajota noin alas?

Höynäytetyn naisen epäillään kavaltaneen rahaa työpaikalta

28.03.2014 20:38



Ulkomaalaisen miehen höynäyttämäksi joutuneen naisen epäillään kavaltaneen 60 000 euroa työpaikaltaan, kertoo poliisi.

Tapahtumat alkoivat lähes vuosi sitten, kun eteläsavolainen nainen tapasi ulkomaalaisen miehen keskustelufoorumilla. Pian mies kertoi rakastuneensa naiseen, haluavansa muuttaa Suomeen ja lähettävänsä rahojaan Suomeen. Rahaa piti tulla miljoonia euroja.

Ongelmia kuitenkin ilmeni, kun yhdeksän kilon rahalähetyksen kerrottiin juuttuneen ensin Lontoon ja sen jälkeen Suomen tulliin. Todellisuudessa mitään rahoja ei poliisin mukaan ollut tulossa.

Nainen houkuteltiin lähettämään rahansiirtoyritys Western Unionin kautta ulkomaille yli 60 000 euroa väitettyjä tullimaksuja kesällä 2013. Naisen epäillään kavaltaneen rahat työpaikaltaan.

Rahojen poliisi epäilee päätyneen Afrikkaan.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuon varkauden nyt kyllä ymmärtää, mutta herkkäuskoisuus on aivan käsittämätöntä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhmyyden tonava kirjoitti:

Höynäytetyn naisen epäillään kavaltaneen rahaa työpaikalta

28.03.2014 20:38



Ulkomaalaisen miehen höynäyttämäksi joutuneen naisen epäillään kavaltaneen 60 000 euroa työpaikaltaan, kertoo poliisi.

Tapahtumat alkoivat lähes vuosi sitten, kun eteläsavolainen nainen tapasi ulkomaalaisen miehen keskustelufoorumilla. Pian mies kertoi rakastuneensa naiseen, haluavansa muuttaa Suomeen ja lähettävänsä rahojaan Suomeen. Rahaa piti tulla miljoonia euroja.

Ongelmia kuitenkin ilmeni, kun yhdeksän kilon rahalähetyksen kerrottiin juuttuneen ensin Lontoon ja sen jälkeen Suomen tulliin. Todellisuudessa mitään rahoja ei poliisin mukaan ollut tulossa.

Nainen houkuteltiin lähettämään rahansiirtoyritys Western Unionin kautta ulkomaille yli 60 000 euroa väitettyjä tullimaksuja kesällä 2013. Naisen epäillään kavaltaneen rahat työpaikaltaan.

Rahojen poliisi epäilee päätyneen Afrikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu