Ulkonäön häpeäminen osa masennusta?

Häpeättekö te muut masentuneet omaa ulkonäköänne? Minä olen hävennyt sitä teini-ikäisestä asti (olen nyt melkein 30). Teininä laihdutin itseni pullukasta todella hoikaksi, mutta kasvojani en pysty muuttamaan mitenkään. Pidän kasvonpiirteitäni todella rumina. Hoikkuudestakin huolimatta minulla on vatsassa ylimääräistä, joka ei lähde millään pois. Jos seurustelisin, minua hävettäisi näyttäytyä alasti seurustelukumppanille.
Olen muidenkin mielestä ruma tai epäviehättävä, koska minua ei ikinä lähestytä missään. Tuntuu että ulkonäölleni naureskellaan usein. Haluaisin vaan olla kaunis, ettei tarvitsisi olla yksin.
6163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On ollut kausia kun en ole vessassa käydessä halunnut katsoa itseäni peilistä.
Ei tosiaan auta että pari ihmistä on sanonut päin naamaa rumaksi, eli en vain luule että olisin. Kukaan ei ole koskaan sanonut mitään positiivista kasvoistani irl..

Itsevarmuus muodostuu aika pitkälti ympäristön palautteesta, ei ole ihme että olen epävarma ulkonäöstäni tuollaisella palautteella..
"itse olet itsesi pahoin arvostelija" sanoma ei voisi olla enempää väärässä, muuthan sitä tuntuu arvostelevan jopa asioista mistä et itse ole juuri edes tietoinen

Äänestä

Ulkonäköpaineet ovat yksi yleisimmistä masennuksen ja pahan mielen syistä. Niin se yhteiskunnassa tuntuu olevan. Yksinäisyys veikkasin, että on yleisin.

Kumpaankaan ongelmaan ei pillerit auta vaan, jos tuntuu, että ulkonäköpaineet saa kipsaantumaan tai, että ei uskalla tai meinaa pystyä elämään mielenrauhassa, on terapia jälleen hyvä idea harkittavaksi. Ulkonäköpaineissa voisi ehkäpä olla apua jostain pari- tai seksuaaliterapeutista. Ulkonäkön yleensä yhdistetään sosiaalipaineisiin jne., joten em. ammattilaisilla voisi olla hyvää näkemystä lähteä pohtimaan ja puntaroimaan asioita ja saada asiakkaassa aikaan vähän uusia ajatuksia ja ravistella asenteita. Kertomasi huolet voisin lyödä vetoa ovat todella usean nuoren ja aikuisemmankin ihmisen mielessä jatkuvasti, usein suotta. Koska yksikään meistä ei näytä siltä kuin lehdissä, edes ne mallit! koska nekin on photoshopattu. :D Ota vaan easysti ja käy juttelemassa huolistasi. tsemppiä.

Äänestä

Minunkin ulkonäköä on arvosteltu, vaikka en mielestäni ole edes ruma. Ne pahat loukkaukset kuitenkin kaikuvat päässäni toisinaan ja pahentavat hiukan masennusta. Tosiaan ei kannata miettiä niitä lehtien mallikuvia jne., koska ilman älytöntä laittautumista ym. nekin näyttävät ihan tavanpulliaisilta. Minua on helpottanut löytää kaltaisiani ihmisiä, jotka eivät ole niin ulkonäkökeskeisiä kuin jotkut ovat. Niitä ihmisiä, jotka eivät kuvittele olevansa jotenkin muita kauniimpia. Olen kuullut joskus kuinka tuttavani on arvostellut kaverinsa ulkonäköä, siinä tilanteessa hän on itse paljastanut oman sisäisen rumuutensa. Kyseessä oli ihan aikuinen ihminen, että olis tuota luullut, että olisi hiukan kasvanut ihmisenä, oppinut jotain elämänvarrella, mutta osa on pinnallista sakkia, ei mahda mitään, ei niistä kannata välittää.

Äänestä

Kyllä minulla ainakin masennukseen liittyy itsetunto-ongelmat ja sanoisin, että jopa jonkinasteinen ruumiinkuvanhäiriökin. En kehtaa laittaa mitään kovin naisellista päälle, kun ajattelen muiden miettivän, että mitä tuokin viitsii yrittää. Sama koskee meikkaamista. Pyrin olemaan mahdollisimman huomaamaton.

Inhoan suuresti omaa olemustani, en halua missään nimessä nähdä mitään kuvia itsestäni enkä mielelläni katso edes peiliin. Kampaajalla en enää halua käydä, koska en kestä koko sitä aikaa katsella itseäni peilistä. Muutenkin kuitenkin miettisin vain kampaajan ajattelevan, että luuleeko tuo tästä tukkaa laittamalla paremmaksi muuttuvansa.

Järjellä ajatellen olen kai ihan tavanomaisen näköinen, suomalainen peruspallinaama, mutta heti jos joku vilkaiseekin minua kadulla, ajattelen olevani huomiota herättävän omituisen tai ruman näköinen.

Minä olen saanut kuulla olevani sekä kaunis että ruma ja huonoitsetuntoisena sitten tietysti ajattelen olevani ruma.

En pystyisi enää parisuhteeseenkaan, koska häpeän niin paljon itseäni.

Äänestä

Lapsena haukuttiin läskiksi ja kiusattiin koska olin muita isompi. Tuntuu tosiaan ettei nämä traumat katoa ikinä, vaikka olen ihan normaalin näköinen ja painoinen nuori mies. En juuri uskalla tehdä aloitetta kiinnostaville naislle, koska en ole edes komea. Kun luonnekin on hiljainen, en tiedä mitä tästä elämästä tulee. Ei paljoa kavereita enää, työtkin loppuu.
Onneksi olen mieleltäni vahva: Katson elämän piruuttani loppuun kuin paskan elokuvan, vaikka ilman sitä "rakkautta". Vittu mikä paska vitsi tämä maailma :D

Äänestä
  • Oikeastaan ihan mukava kun ikää alkaa kertyä... Siinä prosessissa ei heikot, ulkonäkökeskeiset ihmiset pärjää. Oh my god, kun naama ei olekaan enää kaunis/komea! Kyllä, tunnen pientä vahingoniloa kun pinnallinen ihminen putoaa kanssani samalle tasolle, "rumien" sekaan :) Alkaa löytyä ne elämän realiteetit vihdoin.
    Etenkin nuorilla naisilla on varaa nipottaa ja valkata parhaat, se nyt on ymmärrättevää. Mutta ei kestä kauaa, kaikki me tulemme rumiksi joskus.... Joo tälläinen "ruman" vuodatus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


6456456 kirjoitti:

Häpeättekö te muut masentuneet omaa ulkonäköänne? Minä olen hävennyt sitä teini-ikäisestä asti (olen nyt melkein 30). Teininä laihdutin itseni pullukasta todella hoikaksi, mutta kasvojani en pysty muuttamaan mitenkään. Pidän kasvonpiirteitäni todella rumina. Hoikkuudestakin huolimatta minulla on vatsassa ylimääräistä, joka ei lähde millään pois. Jos seurustelisin, minua hävettäisi näyttäytyä alasti seurustelukumppanille.
Olen muidenkin mielestä ruma tai epäviehättävä, koska minua ei ikinä lähestytä missään. Tuntuu että ulkonäölleni naureskellaan usein. Haluaisin vaan olla kaunis, ettei tarvitsisi olla yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu