Tajusinpa juuri,että tämä peli ei olekkaan vielä loppunut entisen narsisti mieheni kanssa.
Hänellä on edelleen joitain pieniä tavaroitaan minun luonani.Sellaisia jotka eivät ole tärkeitä,mutta mitä en kuitenkaan viitsi heittää roskiin sillä silloin hän saisi aiheen alkaa huutaa,raivota ja syyttää minua miten kamala ihminen olen kun heitän hänen kamojaan roskikseen.
Luulin näiden tavaroiden unohtuneen "vaihingossa" mun luo,mutta olen tajunnut että hän on jättänyt ne tänne tahalteen,jotta hänellä on milloin vain syy tulla luokseni.
Viimeksi kuin puhuin hänen kanssaan,halusi hän kovasti nähdä minua pitkästä aikaa ja kun sanoin että tule toki hakemaan tavarasi täältä pois,niin mies hiljeni kuin seinään.
Eihän hän halua tulla hakemaan täältä pois sitä mikä antaa hänelle luvan tulla luokseni milloin vain.Silloin viimeinenkin naru olisi leikattu minusta irti.
En ole itsekään kun vasta nyt tajunnut,että nuo tavarat ovat todella vaikuttaneet mun elämään ja eroprosessiin.Niistä on päästävä eroon nyt heti.
Onko väärin heittää hänen kamansa roskiin,mikäli hän ei niitä pyynnöstäni huolimatta tule hakemaan?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaapa tutulta...Kyllä,sun todellakin on päästävä niistä kamoista nyt eroon! Itseasiassa olisi pitänyt jo heti silloin kun erositte.Onko erostanne kuinka kauan aikaa?
Ei ole väärin heittää hänen kamojaan roskiin,jos hän ei niitä pyynnöstä huolimatta tule hakemaan(ja jos pyyntöjä on enemmän kuin useampi),mutta narsistin tuntien se on SYNTISEN VÄÄRIN.Jos siis heität ne roskiin niin varaudu siihen että tämä sun entinen narsistis alottaa vuosisadan saarnan siitä kuinka hirveä ihminen olet kun teet jotain tuollaista ja odotappa vaan kun hän pääsee värittämään tuota tarinaa kaikille muille...hah hah tulee omat kulta ajat entisen hulluni kanssa ihan mieleen :D
Pysy vahvana!
voi kun on tuttu juttu.
lähes puoli vuotta omanikin "säilösi" minun luona.
ja arvasihan sen kun tuli noutamaan niin virsi oli sama kun joskus muinoin ennenkin.
silloin tajusin ja sanotaanko että asiat aukeaa pikkuhiljaa sisälläni kun olen lopullisen eron päässäni tehnyt ja päätöksen silloin joskus vuosi sitten.
narsisti on taitava ja osaa pelikenttänsä hoitaa kyllä.
ja me uhrit ollaan siinä vain pelinappuloita joita siirrellään joten olkaa vahvoja ihmiset!
on paras oman selviytymisen kannalta se ettei ole missään tekemisissä ja ajattelee tämän menneisyyden ihmisen ihan ilmana itselleen.
sillain siitä pääsee eroon! nimimerkillä kokemus kertoo..
NOUDATA TARKASTI SÄÄNTÖJA - JOS FUSKAAT, TÄMÄ EI TOIMI
JA TOIVOT ETTÄ ET OLISI KOSKAAN TEHNYT SITÄ!!!
Vain 3 minuuttia ja tulet
hämmästymään! Henkilö, joka lähetti minulle tämän
kertoi,että hänen
toiveensa toteutui jo 10 minuutin kuluttua. MUTTA ÄLÄ
FUSKAA!!!
Älä lue etukäteen, noudata vain sääntöjä järjestyksessä.
Ota esille kynä ja paperia:
Kun sinua pyydetään valitsemaan nimi,
valitse sellaisten henkilöiden nimiä, jota oikeasti tunnet
ja laita mitä tulee ensimmäisenä mieleen!
1. Kirjoita ensin numerot 1-11 allekkain.
2. Kirjoita numeroiden 1 ja 2 viereen ihan mitkä
tahansa luvut mitä päähän pälkähtää.
3. Kirjoita numeroiden 3 ja 7 viereen kahden
vastakkaisen sukupuolen henkilön nimeä.
4. Kirjoita numeroiden 4, 5 ja 6 viereen kenen tahansa
nimet(esim.ystävät, perhe jne.).
5. Kirjoita neljän musiikkikappaleen nimet numeroiden
8, 9,10 ja 11viereen.
6. Ja nyt, toivo jotain.
Tulokset tulossa!
Tässä avain tähän kaikkeen:
1. Sinun pitää kertoa tästä viestistä niin monelle
henkilölle kuin kohdassa 2 lukee.
2. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 3, on se jota
rakastat.
3. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 7 on joku josta
pidät kovasti mutta et
oikein ota hänestä selvää
4. Se kenestä välität eniten on kohdassa 4.
5. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 5 tuntee sinut
erittäin hyvin.
6. Henkilö, jonka nimi on kohdassa! 6 tuo sinulle
onnea.
7. Kohdan 8 melodia kuuluu yhteen kohdan 3 henkilön
kanssa.
8. Kohdan 9 melodia taas on henkilölle kohdassa 7.
9. Melodia kohdassa 10 kertoo luonteestasi ja
ajatuksistasi.
10. Ja kohdan 11 melodia on se joka kertoo asenteestasi
elämään.
Lähetä tämä viesti eteenpäin 10 henkilölle tunnin
kuluessa siitä, kun
olet sen itse lukenut. Silloin toiveesi toteutuu. Ellet
lähetä käy päinvastoin kuin mitä toivoit.
Erittäin merkillistä,
mutta se tuntuu
toimivan!!!
"Tajusinpa juuri,että tämä peli ei olekkaan vielä loppunut entisen narsisti mieheni kanssa."
Pelaat itsekin peliä. Jos et pelaisi, ajattelisit ilman muuta, että ilmoitat tekstiviestillä hänelle tavaroista. Sano että jos ei ota niitä, niin heität ne pois. Jos siellä on vanha hammasharja yms. voit ne jättää laskuista, mutta vähänkään relevantti, niin tarjoudut palauttamaan ne vaikka muovikassissa jossain ulkona ohimennen. Älä laita enempää tunnetta ja tarinaa tapahtumaan.
Jos ne tavarat ovat niin suuria että hänen on ne noudettava vaikka autolla, niin toteuta noutaminen ulkotiloissa. Suhtaudu häneen luontevasti mutta välinpitämättömästi, siis vain muodollisen ystävällisesti, mistä ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että olet häneen samanlaisessa suhteessa kuin kuka tahansa kadullakulkija.
Asia tuli lopullisesti seväksi. Tämä peli on perseestä ja kauheaa vedätysta. Olen juu pelannut pelejä ja kaikki on ollut sekavaa ja perseestä. En enään jatka sain lopullisesti tarpeekseni teistä kaikista ja tää meni liian paksuksi. Ei saisi leikkiä tuolla tavalla ihmisillä. Haluaisin nyt rauhan. Tolla tavalla hajotetaan ihmisiä lopullisesti.