Muun muassa ruotsalaisethan jo kutsuvat maatamme Länsi-Venäjäksi, sillä nyky-Suomessa on yhä vallalla tsaarinaikainen byrokratia, raskasmielinen luterilaisuus ja herranpelko (auktoriteettejen sokeas kunnioitus). Auktoriteetit vaativat, että heille pokataan ja heitä kumarretaan. Presidentti Niinistö on hyvä esimerkki tästä länsivenäläisestä perinteestä. Myös presidentit Paasikivi ja Kekkonen edustavat tätä samaa.
Länsivenäjälle eli siis Suomeen voisi perustaa "Yhtenäinen Venäjä" puolueen, johon voisi liittää samalla viisi suomenkielistä hallituspuoluetta sekä Keskustan ja jättää RKP ikuiseksi oppositiopuolueeksi. Kokoomushan on jo valmiiksi tiiviissä yhteistyössä sen veljespuolue Yhtenäisen Venäjän kanssa.
Yhtenäisen Venäjän noustessa Suomen suurimmaksi puolueeksi, se olisi samalla viesti suomalaisten toiveesta liittyä osaksi suurta ja mahtavaa Venäjää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannatettava ajatus. Silloinhan olisi mahdollista lähetää keljumaiset kansalaiset Siperiaan uudelleenkoulutusleireille.
Olet taas syönyt sieniä?
Ja sinulla sen sijaan taas näyttää olevan nyt vain pelkkä todella sontainen peräsuoli pienten aivojesi tilalla.
Sillä aikamoista sontaa olet suoltanut tälle palstalle jo vuositolkulla.