8.4.2014 on surupäivä

Hyvästi jää XP

Laitan lipun ainakin puoleensalkoon, ajattelee naapurit mitä lystää. XP oli kaikkein paras käyttis mitä Windows on koskaan tehnyt tai tulee tekemään :( Kaikki hyvä loppuu aikanaa ja nyt sitten on 8.4.2014 hautajaisten aika.....puheet on pidetty ja suku nähnyt, kansi kiinni....

57

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tappakaa vista

      Kyllä on microsoftilta törkeä temppu. Lopettaisi moisten tiiliperkeleiden kehittelyn ja käyttäisi tämän työvoiman vaikkapa XP / server 2003 päivitysten jatkamiseen. Vistankin voisi tappaa mielummin kuin XP.

      Eihän vistaa käytetä juurikaan kun XPhen verrataan, sen tappaminen ei olisi kovin paha juttu.

    • Mielestäni oikea päätös. Kyseinen käyttis alkaa olemaan jo sen verran vanha ettei sitä kannata pahemmin enää tukea.

      Tai jos sen tukea olisi jatkettu niin sitä olisi pitänyt päivittää aika paljon vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Se kun ei välttämättä enää toimi uusissa koneissa.

      • tappakaa vista

        Olisi pitänyt tehdä iso sp4 päivitys joka olisi laittanut pinnan alle uutta verta mutta pitänyt käyttöliittymän ja käyttökokemuksen entisellään.

        Tai sitten kokonaan XPv2 joka olisi entinen XP vaikkapa Windows 7 tai 8 "tekniikalla". Mutta samalla ulkoasulla jne. jotta ei huomaisi eroa.

      • 6+11
        tappakaa vista kirjoitti:

        Olisi pitänyt tehdä iso sp4 päivitys joka olisi laittanut pinnan alle uutta verta mutta pitänyt käyttöliittymän ja käyttökokemuksen entisellään.

        Tai sitten kokonaan XPv2 joka olisi entinen XP vaikkapa Windows 7 tai 8 "tekniikalla". Mutta samalla ulkoasulla jne. jotta ei huomaisi eroa.

        No miksei voi käyttää vaikkapa Windows 7 sitten? Saa siihenkin ulkoasuksi vaikka Macista tutun käyttöliittymän, jos se niin tärkeetä on.
        Sitäpaitti 7:n käyttöliittymä on monin osin parempi kuin XP:n.

      • Multippeli_$kleroosi
        6+11 kirjoitti:

        No miksei voi käyttää vaikkapa Windows 7 sitten? Saa siihenkin ulkoasuksi vaikka Macista tutun käyttöliittymän, jos se niin tärkeetä on.
        Sitäpaitti 7:n käyttöliittymä on monin osin parempi kuin XP:n.

        > No miksei voi käyttää vaikkapa Windows 7 sitten?

        Voi ällö ...
        "Mitä opimme tästä? Opimme että emme ikinä opi mitään"

        Muutaman vuoden kuluttua halutaan uudet itkiäiset seiskan tuen loppuessa?
        Menkää nyt edes kasiin ja muokatkaa sen ulkoasua.
        Kasi on nopeampi ja tuki jatkuu vähän pitempään

        Jos te lampaan nyt jatkuvasti haluatte Microsoftin lypsettävänä juosta...

      • Multippeli_$kleroosi kirjoitti:

        6 vuotta aikaa käyttää Seiskaa, että ei ne "itkiäiset" ihan heti ole tulossa ja toi on jo melko pitkä aika käyttikselle kuten myös raudallekin suorituskyvyllisesti.

    • :) oodi ilolle

      Ei vaan ilonpäivä!
      MS lopettaa sonaan tunkemisen XP:hen.

    • juhnilitra

      Surullista on, Windows XP on paras Windows ikinä. Toivottavasti Windows 8.1 Update saa Käynnistys-valikon vielä takaisin tai ihmiset ymmärtävät, että on olemassa Classic Shell. Itse hyvästelin XP:n viikko sitten. Vielä kun Windows-kauppa vaihtuisi Google Playhyn ja tiiliruutu korvattaisiin Käynnistä-valikolla.

      Mielestäni olisi järkevämpää tappaa Vista kuin XP, kuka edes Vistaa käyttää, sehän on yhtä huono kuin iki-ihana Windows ME, jossa BSOD tuli automaattisesti tietokoneen käynnisti.

      Kyllä tietotekniikkamaailma tulee kokemaan surullisen kevään kun XP on kuollut. Pelkään itsekin sitä, vaikka XP:n olenkin hylännyt. Mutta kun monet sitä hylkää ja se onkin se pahin. Turha on odottaa erikoismuutosta jossa Vistan tuki loppuu tuona päivänä XP:n sijaan. Vista ja ME vasta turhimpia käyttöjärjestelmiä ovat.

      R.I.P Windows XP 2001-2014-FOREVER

      • 2+2

        Windows XP ei todellakaan ole paras Windows ikinä, pitkäikäisin ehkä ja aika kultaa muistot. Perusteluita?
        Kyllä se tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että se paras on Windows 7 kaikilla mittareilla. Muistinhallinta, vakaus, käyttöliittymä, turvallisuus, bittisyys ja valmiit ominaisuudet selkeästi puoltaa tätä.

        Vista itsessään alussa oli mitä oli, mutta hyvää siinä on mm. muistinhallinta ja uusi kernel yms, jota kautta pikku korjailuilla päästiin Windows 7:kaan, joka on käytännössä päivitetty ja korjattu Vista. Huomattavasti XP:tä parempi kaikilla mittareilla.

        Ei ollut hinkua vaihtaa 98SE:stä XP:hen ja XP:tä oli pakko käyttöö pelien yms takia. Kaikki muu käyttö menikin muilla käyttiksillä aikanaan. Kyllä oli onnen päivä kun Windows 7 tuli ja sai ne pelinäpertelytkin siirrettyä XP:stä pois.

      • mac@ubuntu
        2+2 kirjoitti:

        Kyllä kaikki Windowsin 8.11 versioon asti on susirumia p*skoja räkättirastaan pe rsiä, käytettävyyskin on niin ana alista, töks tökkii aina vaikka mikä tehohirmu olisi koneena, sitä ei vain tiedä jos on ikänsä vain Windowsieja käyttänyt.

      • mac@ubuntu kirjoitti:

        Kyllä siitä Seiskasta ja XP:stä saa muokattua ihan minkä tahansa näköisen lisäpalikoilla ja käytettävyys on Seiskalla juuri sellainen kuin pitääkin olla, joskin tiedostoselaimesta puuttuu edelleen välilehdet.
        Ei ole merkittävästi tökkinyt.

        Ja olen käyttänyt Linux-distroja noin 10 vuotta.

      • XP pyörii vaan
        2+2 kirjoitti:

        Windows XP ei todellakaan ole paras Windows ikinä, pitkäikäisin ehkä ja aika kultaa muistot. Perusteluita?
        Kyllä se tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että se paras on Windows 7 kaikilla mittareilla. Muistinhallinta, vakaus, käyttöliittymä, turvallisuus, bittisyys ja valmiit ominaisuudet selkeästi puoltaa tätä.

        Vista itsessään alussa oli mitä oli, mutta hyvää siinä on mm. muistinhallinta ja uusi kernel yms, jota kautta pikku korjailuilla päästiin Windows 7:kaan, joka on käytännössä päivitetty ja korjattu Vista. Huomattavasti XP:tä parempi kaikilla mittareilla.

        Ei ollut hinkua vaihtaa 98SE:stä XP:hen ja XP:tä oli pakko käyttöö pelien yms takia. Kaikki muu käyttö menikin muilla käyttiksillä aikanaan. Kyllä oli onnen päivä kun Windows 7 tuli ja sai ne pelinäpertelytkin siirrettyä XP:stä pois.

        Windows XP on paras käytettävyydeltään ja ulkoasultaan. Windows 7 käyttöliittymä on huonompi kuin Windows XP:n. En voi oikein sietää sitä.

      • XP pyörii vaan kirjoitti:

        Ei pidä paikkansa. Totesin jo aikasemmin, että ulkoasua voi muuttaa miten lystää ja Windows 7 käyttöliittymä ei ole huonompi, siinä on monia pieniä parannuksia - esim. samantyyppisten ohjelmaikkunoiden niputus, tiedostonimeä muokatessa valikoituu pelkkä nimi eikä tiedostopääte yms.

    • Mutta saahan Windows 7 käyttöliittymän ainakin osittain XP näköiseksi.

      • XP pyörii vaan

        Saa kyllä säätämällä ja erinäisillä softilla mutta ei silti yllä aidon XP:n tasolle.

        XPssä ei tiedostopääte muokkaudu jos se ei erikseen ole asetettu näkyville, XP osaa niputtaa samantyyppiset ohjelmaikkunat taskbariin jne. ei nämä ole mitään seiskassa tulleita ominaisuuksia.

        Lisäksi XP vaan toimii paremmin kuin seiska, varsinkin jos on vähän hitaampi rauta alla. Nopeassakin raudassa XP on parempi.

        Nopeudessa XP voittaa Windows 7 ainakin vanhemmissa koneissa. Se johtuu siitä että kun XP tehtiin niin siihenaikaan koneet eivät olleet läheskään niin tehokkaita kuin nyt.

      • XP pyörii vaan kirjoitti:

        Saa kyllä säätämällä ja erinäisillä softilla mutta ei silti yllä aidon XP:n tasolle.

        XPssä ei tiedostopääte muokkaudu jos se ei erikseen ole asetettu näkyville, XP osaa niputtaa samantyyppiset ohjelmaikkunat taskbariin jne. ei nämä ole mitään seiskassa tulleita ominaisuuksia.

        Lisäksi XP vaan toimii paremmin kuin seiska, varsinkin jos on vähän hitaampi rauta alla. Nopeassakin raudassa XP on parempi.

        No kuka jättää tiedostopäätteen piilotetuksi? Sepä se, että sen pitää olla näkyvillä ja tiedostonimeä muokatessa sen ei pidä valikoitua mukaan.
        Kyllä ne miljoona resurssinhallintaikkunaa erikseen ovat XP:llä.

        XP ei ole mitenkään parempi kun siinä on muistinhallinta aivan lapsen kengissä ja rekisteri pirstuoutuu herkästi hidastaen laitetta.

        Aivan naurettavaa vedota nopeuteen esimerkkinä lähes 15v vanha käyttis. DOS on vielä nopeampi. Parempi siis kuin XP.

        Seiskan tärkeimmät ominaisuudet XP:hen verrattuna on parempi muistinhallinta, paremmin kasassa pysyvä rekisteri, parempi tietoturva, 64 bit (äläkä vaan ehdota sitä XP Pro 64 bit, sillä sen toimimattomampaa viritystä saa hakea), DirectX 10 tuki jne.

        Niihin 10v vanhoihin mopokoneisiin voi sitten asentaa Linuxin.

      • huononnuksia
        timekillerx kirjoitti:

        Seiskan Explorerissa ja etsinnässä on vittumaisia huononnuksia xp:hen ja 2k nähden, jos haluat käyttää vain näppistä.

        miten seiskassa osoiterivin saa aktiiviseksi alt d ? joudut painamaan ensin f6 ja sitten enter.

        miksi win f painaminen avaa rampan etsi-ikkunan, joka ei etsi yhtään mistään mitään?

        tietyllä aikavälillä (erit. jos väliä useampi kuukausi/vuosi) muokattujen tiedostojen etsintä on kustu pahiten, aiemmin oli hyvin selkeä, nyt ei tahdo saada päivämääriä kohdilleen mitenkään.

        etsi-toiminto ei myöskään löydä mitään käyttäjäprofiilin alla olevista kansioista ja on siinä tiettyä epäluetettavuutta muutenkin system-tiedostoista etsittäessä, vaikka ominaisuuksista on otettu pois ruksit, millä ne oletuksena piilotetaan. xp:ssä ja 2k:ssahan oli erikseen täpät, jos halusi etsiä piilotetuista järjestelmätiedostoista.

        seiskasta puuttuu perinteinen käyttäjävalikko, jonka ohjelmat sai auki win ja h (tai p). tässä pitää painaa win, nuoli ylös, nuoli sivulle, että saa saman. ei voi käsittää. classic shell auttaa pahimpiin hieman, mutta tuo etsi-toiminnon rampauttaminen harmittaa eniten.

      • huononnuksia kirjoitti:

        Totta, että osoiterivi ei aktivoidu, jos hiirellä jaksaa kliksutella niin seiskaan on tehty noi "kirjastot" johon voi liittää useampia kohteita ja tarkastella niitä yhtenä, sinällään vähentää sitä etsimistä ja siirtymistä jos on eri paikkoihin samantyyppisiä filuja tallennettu.

        Kyllä se etsi- toiminto ihan toimii, oletko ottanut sen pois käytöstä?
        Mulla on kyllä ihan selkeästi näkyvissä päivämäärät, se mitä näytetään ja millä tapaa on muokattavissa ihan kansiokohtaisesti.

        Nyt kun kokeilin niin ei tosiaan käyttäjäprofiilista hakenut.
        Käynnistävalikko nyt on pienin murhe, samalla tavalla ne XP:ssäkin on siellä Ohjelmat- välilehden alla. Ei ole niin iso vaiva.

      • XP is it

        "...seiskaan on tehty noi "kirjastot"..."

        Kirjastot aivan peestä. XP:n Windows Explorer on selkeämpi samoin kansiotehtävät näppärät "Oma tietokone" ja "Omat tiedostot" -näkymissä.

      • XP is it kirjoitti:

        Eivät ne kirjastot mun mielestäni ole perseestä.
        Jos haluan vaikka selata kaikkia leffoja, jotka ovat 3 eri kovolla voin liittää ne "yhdeksi" kansioksi kirjaston alle.
        Mieluummin näin kuin- että selaisin kolmea kansiosta erikseen.

        Ihan samalla tavalla se oma tietokone ja tiedostotkin on seiskassa.

        "Eivät ne kirjastot mun mielestäni ole **********.

        Mieluummin näin kuin- että selaisin kolmea kansiosta erikseen."

        No, eipä ole moista tarvetta ollut. Jos poistaa jonkun filmin, niin tietääkö miltä kovolta se poistui.

        "Ihan samalla tavalla se oma tietokone ja tiedostotkin on seiskassa."

        Ei todellakaan ole.

        "No, eipä ole moista tarvetta ollut. Jos poistaa jonkun filmin, niin tietääkö miltä kovolta se poistui."

        Ei mullakaan varsinaista "tarvetta" tolle enää ole kun olen järjestäny tiedostot niin ettei moista sotkua ole, mutta esimerkki toiminnallisuudesta.
        Mitenkäs se poistaa jos ei tiedä mistä poistaa? Siinä näkymässä näkyy kyllä "fyysisesti" väliviivan muodossa se, missä kohtaa ko. ryhmä tiedostoja on.

        Siis onhan siellä vasemmalla tietokone ja ne omat kohteet ja sinne voi lisätä aivan mitä tahansa kohteita haluaa osoittamaan aivan mihin tahansa.

        Saako tiedostoja siirrettyä esim. digikamerasta?

      • XP is it kirjoitti:

        Saako tiedostoja siirrettyä esim. digikamerasta?

        .... että mitä?

      • XP is it
        timekillerx kirjoitti:

        .... että mitä?

        Ymmärrän ihmettelysi mutta ei se kysymys niin hassu ole kuin äkkiseltään tuntuu.

        XP:n "Omatietokone" -kuvakkeesta kun klikkaa ja avaa kameran kuvakansion, niin vasemalla on mielestäni kansiotehtävät paljon pätevämmin kuin Seiskassa. Sieltä löytyy mm. "Siirrä tämä tiedosto". En löydä Seiskasta vastaavaa, mutta tosin olen sitä vain kokeillut, kun on lähinnä muiden perheenjäsenten käytössä se kone.

        Hmm, moista en ole edes miettinyt. Kun laitan kameran kiinni tulee ponnahdusikkuna mitä tehdään (niinkuin nyt oletuksena kun laitat minkä tahansa median - cd/dvd, usb-tikku) ja siitä selaan kansioista ne kuvat jotka haluan paikkaan johon haluan.

        Joo, mutta minua taas pännii koko ikkuna. En pidä siitä että kone ehdottelee liikoja. Samoin nyppii valmiit kansiot "My music" ym. tarpeeton sotku, tosin vaivaa XP:ssäkin, mutta pahemmin seiskassa.

        Siirto on sinänsä kätevä kun yhdellä klikkauksella ovat tallessa ja kamerasta pois tieltä.

        Sen automaattisen käynnistyksen saa kyllä pois - ihan XP:ssäkin ja Seiskassakin tai määritettyä mitä se jatkossa tekee automaattisesti tietyntyyppisen/sisällöisen median tullessa koneeseen.

        Noita valmiita my music, videos etc, kansiota en käytä, C: asema ei ole mitään varastointia varten vaan järjestelmätiedostoja ja asennettuja ohjelmia.
        Sillä olenkin siihen sivuun laittanut niitä kirjastoja, ei tarvitse XP:n tyyliin kliksutella tietylle kovolle ja siitä tiettyyn kansioon ja siitä vasta selaamaan vaikkapa leffoja.

      • huononnuksia
        XP is it kirjoitti:

        Ymmärrän ihmettelysi mutta ei se kysymys niin hassu ole kuin äkkiseltään tuntuu.

        XP:n "Omatietokone" -kuvakkeesta kun klikkaa ja avaa kameran kuvakansion, niin vasemalla on mielestäni kansiotehtävät paljon pätevämmin kuin Seiskassa. Sieltä löytyy mm. "Siirrä tämä tiedosto". En löydä Seiskasta vastaavaa, mutta tosin olen sitä vain kokeillut, kun on lähinnä muiden perheenjäsenten käytössä se kone.

        Kansiotehtäviin liittyen muuten, yksi asia, mikä myös paskannettiin, oli tuon webcamin esikatselun hävittäminen. Eipä oo Seiskassa. Vaatii kolmannen osapuolen ohjelman.

        Että ei siinä aina kehitytä, vaan takapakkia mennään ja välillä aika kovaakin. Miksi nämä kaikki ominaisuudet piti hävittää?

        Kameran esikatselusta en tiedä kun en webbikameroita käytä. Taino vähän aikaa sitten kyllä tein yhdestä IR-seurantalaitteen simuja varten (ei huvita maksaa 80-150€ laitteesta, jonka tekemiseen menee 15min ja 5€), mutta en moista ole XP koneisiin tökännyt.

        Joutuuhan siihen yhteydenpitoon tai kuvaamiseen kuitenkin käyttämään kolmannen osapuolen softaa niinniin..

      • XP is it
        timekillerx kirjoitti:

        Sen automaattisen käynnistyksen saa kyllä pois - ihan XP:ssäkin ja Seiskassakin tai määritettyä mitä se jatkossa tekee automaattisesti tietyntyyppisen/sisällöisen median tullessa koneeseen.

        Noita valmiita my music, videos etc, kansiota en käytä, C: asema ei ole mitään varastointia varten vaan järjestelmätiedostoja ja asennettuja ohjelmia.
        Sillä olenkin siihen sivuun laittanut niitä kirjastoja, ei tarvitse XP:n tyyliin kliksutella tietylle kovolle ja siitä tiettyyn kansioon ja siitä vasta selaamaan vaikkapa leffoja.

        "Sen automaattisen käynnistyksen saa kyllä pois - ihan XP:ssäkin ja Seiskassakin tai määritettyä mitä se jatkossa tekee automaattisesti tietyntyyppisen/sisällöisen median tullessa koneeseen."

        Pannaan mieleen, Seiskan ottanen käyttöön, vaikka tässä XP:llä kirjoittelen vielä.

        "Noita valmiita my music, videos etc, kansiota en käytä, C: asema ei ole mitään varastointia varten vaan järjestelmätiedostoja ja asennettuja ohjelmia."

        Sitähän minäkin. Olen aina tehnyt asennuksessa myös D-osion.

        "Sillä olenkin siihen sivuun laittanut niitä kirjastoja, ei tarvitse XP:n tyyliin kliksutella tietylle kovolle ja siitä tiettyyn kansioon ja siitä vasta selaamaan vaikkapa leffoja."

        Minulla on se yksi kovo ja D-osiossa kansiot ja sinne kliksuttelen minne haluan. Ennen käytin lähinnä Windows Exploreria, mutta siinä XP:n "Oma tietokone" -kuvakkeen takana on ihan hyvät kansiotoiminnat.

        Työmaalla vain on hankalampaa kun juuri vimetingassa saimme korjaamolle Win7 -koneen. Siinä joutuu sitten käyttelemään sitä tiedostot-juttua C-asemalla. Kone on toimialueessa ja ne omat tiedostot kopioituvat jonnekin palvelimelle. Siinä kun yrittää poistaa Seiskasta "My music" ja muuta turhaa kansioita, niin se änkee ne takaisin vielä paljon helpommin kuin XP.

      • XP is it
        timekillerx kirjoitti:

        Kameran esikatselusta en tiedä kun en webbikameroita käytä. Taino vähän aikaa sitten kyllä tein yhdestä IR-seurantalaitteen simuja varten (ei huvita maksaa 80-150€ laitteesta, jonka tekemiseen menee 15min ja 5€), mutta en moista ole XP koneisiin tökännyt.

        Joutuuhan siihen yhteydenpitoon tai kuvaamiseen kuitenkin käyttämään kolmannen osapuolen softaa niinniin..

        Kyllä huononnus on tapahtunut. Web-kamera ei näkynyt vain esikatselussa, vaan myös Movie Maker osasi hyödyntää sitä. Tallentelin noilla XP:n peruskaluilla työmaalla tiettyjä koneiden toimintoja, ettei tarvinnut kytätä silmä kovana pitkiä aikoja koneen ääressä. Movie Makerillä sai sitten katsottua jonkun kriittisen kohdan kuva kuvalta, ainakin melkein.

        Nyt tarvitaan taas jotain ylimääräisiä asennuksia.

    • tositarina

      Ei ole surupäivä vaan ilonpäivä, microsoft lopettaa XP käyttöjärjestelmän lihottamisen hidastavilla päivityksillä. Sääli heitä joilla on esim Windows Vista joka syö järjettömästi kapasiteettia ja jonka päivitykset kestävät pienen ikuisuuden. XP rules, XP:tä varten et tarvitse monen sadan euron hintaista tietokonetta, vaan yksiytiminen 10 vuotias tietokone 10 euron muistilisäyksellä pyörittää XP:tä kiitettävästi.

    • 20 + 1

      En oikein tajua, mikä surun päivä 8.4. on. Tarkistin XP:ni päivitykset, eikä niitä ole tainnut tulla viime viikkoina yhtään. Muutenkin päivityksiä on tullut XP:hen erittäin vähän esim. Windows 8:n verrattuna.

      Kun ostaa tänä päivänä Windows 8:n, siihen joutuu asentamaan heti yli 90 päivitystä ja sen jälkeen suositellaan vielä Windows 8.1:n asentamista. Siis ihan hirveä rumba! Kun uudelleenasentaa Windows XP:n vuodelta 2006, asentamista on suunnilleen sama määrä kuin kasissa, ja jos Windows XP:ssä on jo Service pack 3 valmiina (vuodelta 2009 tai uudempi), asennus on valmis noin 130:n päivityksen asennuksen jälkeen. Eikä kaatuile, kuten Windows 8.

      • Aina sitä voi tehdä sellaisia asennuspaketteja, joissa on kaikki päivitykset, niin ei tarvitse heti latailla vanhoja päivityksiä.

      • SP kunniaan

        Niitä päivityksiä ei tule viikoittain vaan kerran kuukaudessa. XP:hen Officeen ja .NET frameworkiin jne. on n. 200 päivitystä SP3:n jälkeen.

        Windows 7:n on suunnilleen saman verran päivityksiä, ehkä hieman vähemmän, en nyt muista tarkalleen. Mutta Windows 7 ei ole vielä edes elinkaarensa puolivälissä ja päivityksiä on nyt jo tuon verran.

        Jos Microsoft ei julkaise uusia Service Packeja niin viiden vuoden päästä joutuu lataamaan 500 päivitystä uuteen asennuspakettiin.

      • SP kunniaan kirjoitti:

        Niinno sama kai se on, kunhan aina asentaa uusimmalta asennusmedialta johon päivitykset on integroitu. Lähes kuukausittainhan noita julkastaankin ellei itse jaksa tehdä.

      • SP kunniaan
        timekillerx kirjoitti:

        Niinno sama kai se on, kunhan aina asentaa uusimmalta asennusmedialta johon päivitykset on integroitu. Lähes kuukausittainhan noita julkastaankin ellei itse jaksa tehdä.

        Ärsyttäviä vaan ne päivitykset kun asennus menee puoleen tuntiin mutta sitten päivityksiä monta tuntia tulee. Välillä pitää käynnistää uudelleen ja taas tulee lisää, taas pitää käynnistää ja vielä vaan tulee.

        Viimein kun ne on loppu niin se ei jää siihen vaan lähes poikkeuksetta jonkin ajan kuluttua taas näyttäisi olevan päivityksiä tarjolla. Voi olla että vielä seuraavana päivänäkin tulee.

        Puhumattakaan kaikista ohjelmistoista mitkä aina haluaa että käynnistetään uudelleen asennuksen jälkeen. Varmaan kymmenen kertaa saa käynnistää uudelleen asennuksen jälkeen ennenkuin kaikki on laitettu ja aikaa menee tolkuttomasti.

        Enkö jo sanonut, että siksi kannattaa asentaa uusimmalta asennusmedialta johon on integroitu päivitykset niin vältyt tuolta.

    • 8.4. tulkoon!

      Minä en ainakaan hyvästele XPtäni ensi tiistaina. Pitelen siitä vaan jatkossa entistä parempaa huolta. :)

    • Ms:n käyttäjäystävällisin windows. 10 vuotta toiminut hyvin ja tulen käyttämään vielä seuraavatkin 10 vuotta.

      • No ei ole millään tavoin käyttäjäystävällinen. Taas näitä kun ei ole mitään perusteluitakaan.

        Vaatii huomattavasti enemmän ylläpitoa kuin uudemmat Windowsit (rekisterin pirstaloituminen, tiedon kirjoittaminen hajanaisesti kovolle, huono muistinhallinta) ja täten jatkuvat uudelleenasennukset.
        Lisäkseen vähemmän yleisiä ajureita ja tietoturvaa kuin uudemmissa.

      • timekillerx kirjoitti:

        No ei ole millään tavoin käyttäjäystävällinen. Taas näitä kun ei ole mitään perusteluitakaan.

        Vaatii huomattavasti enemmän ylläpitoa kuin uudemmat Windowsit (rekisterin pirstaloituminen, tiedon kirjoittaminen hajanaisesti kovolle, huono muistinhallinta) ja täten jatkuvat uudelleenasennukset.
        Lisäkseen vähemmän yleisiä ajureita ja tietoturvaa kuin uudemmissa.

        Olet oikeassa siinä, että vaati enemmän ylläpitoa. Päivitykset ajan saatossa ovat tupanneet tahmaaman xp:tä.

        Tarkoitin käyttäjäystävällisellä enemmänkin käyttöliittymää. Mielestäni asettelu, ulkoasu ym. ovat minun silmälleni täydelliset, sillä ammatiohjelmia ajaessa en tarvitse mitään turhaa silmäkarkkia. Seiskassakin saa classic themen, mutta kyllä xp asettelunsa puolesta on minulle parempi.

        http://aijaa.com/OjLHJQ

      • näin joo
        wenge kirjoitti:

        "Seiskassakin saa classic themen, mutta kyllä xp asettelunsa puolesta on minulle parempi"

        Tätä ei voi kiistää. Lisäksi ne huononnukset Seiskan Explorerissa ja etsinnässä, mistä ylempänä mainitsin.

        Minä ainakin jatkan käyttöä niissä koneissa missä se on, normaaliin tapaan - lässyttäkööt nämä ilman konkreettista näyttöä pelottelevat propagandan uhrit täällä mitä tahansa.

      • XP Pro - 8.1 Pro
        näin joo kirjoitti:

        "Seiskassakin saa classic themen, mutta kyllä xp asettelunsa puolesta on minulle parempi"

        Tätä ei voi kiistää. Lisäksi ne huononnukset Seiskan Explorerissa ja etsinnässä, mistä ylempänä mainitsin.

        Minä ainakin jatkan käyttöä niissä koneissa missä se on, normaaliin tapaan - lässyttäkööt nämä ilman konkreettista näyttöä pelottelevat propagandan uhrit täällä mitä tahansa.

        XP:n käyttöliittymä myös toimii huomattavasti livakammin kuin Vistan, seiskan tai kasin vastaavat. Esim. E8400-tuplaydinkoneella ja tavallisella HDD:llä XP suorastaan lentää. Sen sijaan uudemmista järjestelmistä lähimmäs olen päässyt vain yhdistelmällä W8.1 ja SSD (siis samassa koneessa).

        Uusissa koneissa tilanne varmasti muuttuu, mutta ne ovat muutenkin uudempien järjestelmien temmellyskenttää.

      • XP Pro - 8.1 Pro kirjoitti:

        Onko toi nyt jotenkin ihmeellinen asia, että ikivanha käyttis lentää uudemmissa koneissa ja uudemmat käyttikset ei lennä samanikäisissä koneissa?

        10 vuoden päästä se Win 7 suorastaan lentää, kyllä se on paras.

      • E8400

        Ei E8400 kovin uusi ole: vastaava tilanne seiskan ja uuden prosessorin välillä tulee eteen jo parin vuoden päästä.

        Lisäksi E8400-alustalle on asennettu käyttikseksi niin XP:tä, Vistaa kuin joissakin tapauksissa myös seiskaa (ja kasin päivitysversioita). Joten vertailu ei jää pelkän teorian varaan, vaan sitä voi soveltaa ihan käytännössä.

        Sen sijaan esim. seiska Pentium 2 (tai 3) ja XP uudehko i7 kuuluvat lähinnä kivojen kokeilujen sarjaan.

      • E8400 kirjoitti:

        Eihän se kovin uusi ole jos katsotaan julkistusvuotta - kuten ei varsinkaan sitä vanhemmat C2D:t, mutta uutuudella tarkoitin sitä, että onhan toi tänä päivänä edelleen moderni (okei taitaa siitä SSE4 puuttua) ja tehokas prossu. (kaikki on suhteellista)

        Ei kehitys mene samalla tavalla kuin 10v sitten, että on käytännössä pakko parin vuoden välein uusia laitteisto jos mielii tehdä jotain raskaampaa, saatika pelata.

        Nykyään kun peruskäyttöön kelpaa kohta 10v vanha kone, raskaaseen käyttöön useamman vuoden vanha kone ja pelikäyttöönkin riittää useamman kuin pari vuotta vanha kone.

        Jos siihen on XP:n laittanut Vista-vastaisuuttaan, niin eiköhän se ole Win 7:ään vaihtunut heti kun se on julkistettu ja todettu toimivaksi. Jos taasen valmiskoneen ostanut, niin Vistallahan se on ollut.

        Toi on noita rajatapauksia, mutta en kyllä sanois yhtäkään C2D prossua "XP-aikaiseksi" tai, että siihen tosissaan XP:tä kannattaisi asentaa.

      • tämä näin

        Tämä pitää paikkansa.

        x64 Seiska pyörii kohtuullisesti jopa v 2007 hankitussa Thinkpadissani.

        Toi E8400 prossu on niiltä ajoilta kans, voi olla hitusen uudempi.

    • not_sad

      en jää kaipaamaan XPtä, se on NIIN 2001. Mutta. XPssä on muutama ominaisuus minkä vuoksi jouduin jättämään sen yhteen läppäriin. Esimerkiksi XP Mediaplayerissa albumin kuvituksen pystyy liittämään tiedostoon niin että se näkyy isona ja selkeänä myös kotiteatterini näytöllä. Uudemmissa ei pysty tekemään näin vaan kuva näkyy postimerkin kokoisena suhruna.

      • zxz

        Onko tuo WMP11 ominaisuus (tai 9 tai 10) ? Seiskassa ja uudemmissa on versio 12.

        xp ei ole vuodelta 2001, mikäli sp3 on asennettu, joka julkaisteen keväällä 2008. sen myötä, samoin kuin sp2:n mukana, tuli uusia tekniikoita ja tukea.

      • zxz kirjoitti:

        Kannattais ehkä muutenkin käyttää jotain muuta kuin Windows Media Playeria. Kotiteatterikäyttöön on omat distronsa.

      • not_sad
        timekillerx kirjoitti:

        Kannattais ehkä muutenkin käyttää jotain muuta kuin Windows Media Playeria. Kotiteatterikäyttöön on omat distronsa.

        Käytänkin, mutta pointtini oli kuvituksen liittämisestä äänitiedostoon, mikä XPn WMP11 (muistaakseni) versiossa toimii hyvin. Varmaan sen voi tehdä muillakin sovelluksilla mutta minulla aikaa ottaa näistä selvää.

    • On se vuodelta 2001.

      • v. 2008

        SERVICE PACK on tullut sen jälkeen moneen kertaan mikä on viimeisin versio.

    • Historiaa ei voi muuttaa. XP julkaistiin vuonna 2001 ja sen jälkeen tuli SP päivitykset. Tätä lähinnä tarkoitin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      76
      2691
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      276
      1539
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1341
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1301
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      385
      1246
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      997
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      889
    9. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      812
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      316
      805
    Aihe