Tanskan voisi historiallisin perustein vaikka

Liittää Saksaan.
1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ehkä niin. Isompaa valtiota on kumminkin aina vaikeampi johtaa kuin pienempää, eli parempi kun on erillisiä.

Äänestä
  • Kyllä se on ihan parempi päästä siihen Suur-Saksaan.

    Äänestä

Itse asiassa historiallisin perustein nykyisen Saksan voisi liittää Tanskaan. Opiskele sinä historiaa.

Äänestä
  • Oliko Luther sitten juutti. Ilman Saksaa juutti naiset nuolisi italiaanojen karvaisia palleja muulloinkin kuin kesälomalla.

    Äänestä

Historiallisin perustein Suomen voisi liittää Venäjään. 1800-luku oli Suomessa rauhallista vankan kehityksen aikaa eikä miehiä viety tykin ruuaksi kuten Ruotsin renkinä oltaessa.

Äänestä
  • Historiallisin perustein suuren osan Englantia voisi liittää Tanskaan (Knut Suuri).

    Äänestä

  • Tätähän Venäjä yritti 1939 ja epäonnistui siinä. Hitler valtasi Tanskan alle vuorokaudessa. Ei ihme ettei nössö Magnussen pärjää suomalaisten ja saksalaisten keskuudessa formuloissa.

    Äänestä

Miten sen nyt ottaa, Tanska on tuhat vuotta vanha valtio ja Saksa vähän yli sata vuotta vanha.

Äänestä
  • Ja valovuosien päässä Saksasta kaikessa. Tanska on Saksalle sitä mitä Viro Suomelle.

    Äänestä

MIKSI pitäisi? Molemmat ovat mukavia maita ominaan!

Äänestä
  • Saksalaiset ikääntyvät yli-ihmiset tarvitsevat tulevaisuudessa hoitajia ja ilmaisia virkityspaikkoja.

    Äänestä

  • Lebensraum kirjoitti:

    Saksalaiset ikääntyvät yli-ihmiset tarvitsevat tulevaisuudessa hoitajia ja ilmaisia virkityspaikkoja.

    Ja miten se liittyy Tanskan? Myös Tanskassa on elinodote korkea?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ramusseeni kirjoitti:

Liittää Saksaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu