Etenkin murrosikäisiä riivaa yhdenmukaisuuden paine. Kaverien hyväksynnän paine. "Täykkäri" - he kommentoivat toisiaan sosiaalisessa mediassa, kun laittavat sinne jatkuvasti kuvia itsestään.
Ei ennen itseä kuvattu jatkuvasti, mutta tänään se on sitä.
Ja murrosikäisten pitäisi koulussakin olla aina reippaita ja sosiaalisia, iloisia, osallistuvia "helppoja" tyyppejä. Vaikka persoonallisuus on herkässä vaiheessa ja tällaista sietämättömän kevyttä "käyttöpersoonaa" ei ole muodostunut - mikä on vain ja yksinomaan terve merkki, ainakin tässä vaiheessa elämää.
Kouluarvostelu perustuu myös keskenkasvuisten kohdalla tunnilla viittaamiseen ja sosiaaliseen "small talk"-taitoon.
Mielestäni tässä vaiheessa, murrosiän ravistaessa pahimmin, tällainen ihmiskuvan vaatiminen ja tyrkyttäminen on VAHINGOLLISTA. Etenkin nämä vaatimukset kohdistetaan tyttöihin, jotka eivät täytä tätä perustytön sosiaalista höpöttäjän mittaa. Poikia ymmärretään tässä kohtaa kyllä hieman paremmin.
Ymmärretään nuorten keskeneräisyyttä ja ei rakenneta niitä ahdasmielisiä yhdenmukaisuuden kuvia. Nuoret itse kyllä rakentavat niitä liikaakin ja helposti takertuvat niihin, jolloin persoonallisuus ei pääse kehittymään vahvaksi. Kasvattajina meidän tulee pikemminkin rikkoa niitä ja osoittaa, että erilaisuutta suvaitaan ja nuorta kunnioitetaan kun maailma ja mieli myllertää.
Ei tämä maailma kuitenkaan sillä pyöri, että me vaan mielistellään toisiamme joka tilanteessa ja jotkut sitten ottaa vallan ohjata tätä epäitsenäistä ja yhdenmukaista laumaa omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Eikä sillä, että torjutaan se, että joskus tekee kipeää, joskus menee negatiivisen puolelle. Joskus pitää luovuttaa, joskus surra, joskus näyttää vihansa ja hämmennyksensä, joskus kääntyä sisäänpäin ja mennä syvälle kipeisiin asioihin itsessään ja muissa.
Kun tässä maailmassa ei mikään etene siten, että mennään vain eteenpäin suorinta ja jonkun valmiiksi osoittamaa tietä. Kaikella on kääntöpuolensa ja mitään vahvaa ei synny jos se kääntöpuoli jätetään tutkimatta ja käsittelemättä.
Ei ennen itseä kuvattu jatkuvasti, mutta tänään se on sitä.
Ja murrosikäisten pitäisi koulussakin olla aina reippaita ja sosiaalisia, iloisia, osallistuvia "helppoja" tyyppejä. Vaikka persoonallisuus on herkässä vaiheessa ja tällaista sietämättömän kevyttä "käyttöpersoonaa" ei ole muodostunut - mikä on vain ja yksinomaan terve merkki, ainakin tässä vaiheessa elämää.
Kouluarvostelu perustuu myös keskenkasvuisten kohdalla tunnilla viittaamiseen ja sosiaaliseen "small talk"-taitoon.
Mielestäni tässä vaiheessa, murrosiän ravistaessa pahimmin, tällainen ihmiskuvan vaatiminen ja tyrkyttäminen on VAHINGOLLISTA. Etenkin nämä vaatimukset kohdistetaan tyttöihin, jotka eivät täytä tätä perustytön sosiaalista höpöttäjän mittaa. Poikia ymmärretään tässä kohtaa kyllä hieman paremmin.
Ymmärretään nuorten keskeneräisyyttä ja ei rakenneta niitä ahdasmielisiä yhdenmukaisuuden kuvia. Nuoret itse kyllä rakentavat niitä liikaakin ja helposti takertuvat niihin, jolloin persoonallisuus ei pääse kehittymään vahvaksi. Kasvattajina meidän tulee pikemminkin rikkoa niitä ja osoittaa, että erilaisuutta suvaitaan ja nuorta kunnioitetaan kun maailma ja mieli myllertää.
Ei tämä maailma kuitenkaan sillä pyöri, että me vaan mielistellään toisiamme joka tilanteessa ja jotkut sitten ottaa vallan ohjata tätä epäitsenäistä ja yhdenmukaista laumaa omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Eikä sillä, että torjutaan se, että joskus tekee kipeää, joskus menee negatiivisen puolelle. Joskus pitää luovuttaa, joskus surra, joskus näyttää vihansa ja hämmennyksensä, joskus kääntyä sisäänpäin ja mennä syvälle kipeisiin asioihin itsessään ja muissa.
Kun tässä maailmassa ei mikään etene siten, että mennään vain eteenpäin suorinta ja jonkun valmiiksi osoittamaa tietä. Kaikella on kääntöpuolensa ja mitään vahvaa ei synny jos se kääntöpuoli jätetään tutkimatta ja käsittelemättä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.