Ennusuneni

Niin siinä sitten tulevaisuudessa tulee käymään, että Venäjä tulee hajoamaan yhä pienempiin osiin. Hyvä homma. Neuvostoliiton hajoaminen oli vain välivaihe, mutta niinhän näissä valtioiden tuhoissa yleensä on, että ne tapahtuvat välillä sykäyksittäin.
Putin on lähipiirineen ilmeisen peloissaan ja aloittanut viimeisen epätoivoisen yrityksen pitää valtio koossa tällä nykyisellä tragikoomisella teatterillaan.

Maailmanrauhan, talouden ja ympäristön kannalta olisi todella hyvä, että Venäjä pilkottaisiin pienempiin osiin, ja ryöstettyjen alueiden hallinto saataisiin palautettua niiden oikeille omistajille.
Venäjähän on aikojen saatossa ryöstänyt muilta kansallisuuksilta, ja ihmeelllistä miten se on pystynyt pitämään ryöstösaaliinsa näinkin pitkään hallussaan.
256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan niillä vielä rupla tilit omissa pankeissaan mutta niiden arvo koko lailla toista kuin täällä ulkomailla niiden jäädytetyt eurot ja dollarit.
Viduttaahan se Vladimirriäkin kun olisi 50 miljardia hynää mutta ei pääse käyttämään.
Vielä menee aikaa ennen kuin karu totuus paljastuu kansalle ja sitten alkaa liikehdintä.
Putinillakaan taida olla muuta turvapaikkaa kuin Valko-Venäjä ja Syyria. Kiina siinä ja siinä. Mutta jos Kiina ottaa Putinin, loppuu kaikkien kansojen kaupankäynti Kiinaan. Se on talouspakotteissa välittömästi.
Menköön Ugandaan.

Äänestä
  • Kyllähän Kiinaan ta P-Koreaan demokratia ajan kanssa rantautuu, mutta monia sukupolvia siihen menee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


308 kirjoitti:

Niin siinä sitten tulevaisuudessa tulee käymään, että Venäjä tulee hajoamaan yhä pienempiin osiin. Hyvä homma. Neuvostoliiton hajoaminen oli vain välivaihe, mutta niinhän näissä valtioiden tuhoissa yleensä on, että ne tapahtuvat välillä sykäyksittäin.
Putin on lähipiirineen ilmeisen peloissaan ja aloittanut viimeisen epätoivoisen yrityksen pitää valtio koossa tällä nykyisellä tragikoomisella teatterillaan.

Maailmanrauhan, talouden ja ympäristön kannalta olisi todella hyvä, että Venäjä pilkottaisiin pienempiin osiin, ja ryöstettyjen alueiden hallinto saataisiin palautettua niiden oikeille omistajille.
Venäjähän on aikojen saatossa ryöstänyt muilta kansallisuuksilta, ja ihmeelllistä miten se on pystynyt pitämään ryöstösaaliinsa näinkin pitkään hallussaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu