Vuoden 1701 virsikirja 391-413
391
1. Juur' hartaast' mailmast' tästä / Pois halaan luopua, / Ja kaikest' pahast' päästä, /
Ain' iloon joutua; / Mä tahdon tykös tulla, / Ja menoo riemullist' /
Tykönäs taivaas' kuulla, / Jo joudu, Jesu Christ'!
2. Sä verelläs pyhäll' ostit / Mun kuollost' kuollesas, / Kanss' kuopast' syväst' nostit, /
Sun suurest' armostas; / En pelkää kuollon surmaa, / Enk' julmuutt' saatanan, /
Sun tykönäs on turva, / O Jesu, ainian.
3. Tääll' ihan' ompi olla, / Kyll' monen mielestä, / On kuitenk' paramp' kuolla, /
Ja päästä synnistä; / Mä elon toisen tiedän / Juur' taivaas' olevan, /
Sinn' sielun' viimein viedään, / Saan voiton kuollesan'.
4. Vaikk' ruumis maahan lyödään, / Ja hautaan lasketaan, /
Madoilt' kanss' siell' syödään; / Niin kuitenk' kunniaan / Sen Herra jällens' vienee, /
Ja taivaas' kirkastaa, / Ei vahinkota liene, / Kosk' kuolen Herrasa.
5. Vaikka mailma minun halun', / Tääll' vielä viipymään, / Ja katoovaiseen kaluun /
Kyll' pyytää mieltymään, / En kuitenk' huoli niistä, / Kuin pian katoovat; /
Sill' taivais' iloo pistää, / Ja riemuu lakkaamat'.
6. Vaikk' suurell' surull' jätän / Tääll' hyvät ystävän', / Niin taivais' kuitenk' tiedän /
Jäll' ilos' löytävän': / Siell' saamme toinen toisem', / Ratk' riemus' rauhaises', /
Tykönä Herran pöydän, / Juur' menos' suloises'.
7. Vaikk' täytyy orvoiks' jättää / Mun lapsen' haikiast',/ Ja itkull' päivän' päättää, /
Valittain vaikiast'; / En kuitenk' epäil' sitä, / Vaan uskon lujasti, /
Heist' Herra murheen pitää, / Heill' tulee turvaksi.
8. Viel', orvot, teitä kerran / Mä kiellän suremast':/ Vaan turvatkaat te Herraan, /
Ain' uskoll' kiintiäst'; / Hän ompi orvoin Isä / Ja leskein holhoja, /
Teill' lohdutusta lisää / Se armias auttaja.
9. Siis siunaa, Herra, aina / Mun rakkaat omaisen', / Ja älä salli painaa /
Heit' syvään murheeseen: / Kyll' pian yhteen tulem', / Juur' suurest' riemuiten, /
Ja ynnä kunniaan kuljem', / Sitt' iloon ijäiseen.
10. Nyt viimein itsen' käännän / Sun puolees, Jesu Christ'! /
Tul' avuks' koskan näännyn, / Suo loppuu autuaallist'; / Ain' sinuun luotan totta, /
Laske rauhaan menemään, / Ann' enkelis sielun' ottaa / Ijäiseen elämään.
11. Äl' ann' mun vilpistellä / Pois sinust', Jesu Christ'! / Vaan vahvist' uskoon vielä, /
Kiinnit' sinuus kiintiäst'; / Ett' sotii vahvast' taidan, / Mua kätes tuetkoon; /
Sitt' iloll' veisat' mahdan: / Jo nyt kaikk' täytett' on.
391
1. Juur' hartaast' mailmast' tästä / Pois halaan luopua, / Ja kaikest' pahast' päästä, /
Ain' iloon joutua; / Mä tahdon tykös tulla, / Ja menoo riemullist' /
Tykönäs taivaas' kuulla, / Jo joudu, Jesu Christ'!
2. Sä verelläs pyhäll' ostit / Mun kuollost' kuollesas, / Kanss' kuopast' syväst' nostit, /
Sun suurest' armostas; / En pelkää kuollon surmaa, / Enk' julmuutt' saatanan, /
Sun tykönäs on turva, / O Jesu, ainian.
3. Tääll' ihan' ompi olla, / Kyll' monen mielestä, / On kuitenk' paramp' kuolla, /
Ja päästä synnistä; / Mä elon toisen tiedän / Juur' taivaas' olevan, /
Sinn' sielun' viimein viedään, / Saan voiton kuollesan'.
4. Vaikk' ruumis maahan lyödään, / Ja hautaan lasketaan, /
Madoilt' kanss' siell' syödään; / Niin kuitenk' kunniaan / Sen Herra jällens' vienee, /
Ja taivaas' kirkastaa, / Ei vahinkota liene, / Kosk' kuolen Herrasa.
5. Vaikka mailma minun halun', / Tääll' vielä viipymään, / Ja katoovaiseen kaluun /
Kyll' pyytää mieltymään, / En kuitenk' huoli niistä, / Kuin pian katoovat; /
Sill' taivais' iloo pistää, / Ja riemuu lakkaamat'.
6. Vaikk' suurell' surull' jätän / Tääll' hyvät ystävän', / Niin taivais' kuitenk' tiedän /
Jäll' ilos' löytävän': / Siell' saamme toinen toisem', / Ratk' riemus' rauhaises', /
Tykönä Herran pöydän, / Juur' menos' suloises'.
7. Vaikk' täytyy orvoiks' jättää / Mun lapsen' haikiast',/ Ja itkull' päivän' päättää, /
Valittain vaikiast'; / En kuitenk' epäil' sitä, / Vaan uskon lujasti, /
Heist' Herra murheen pitää, / Heill' tulee turvaksi.
8. Viel', orvot, teitä kerran / Mä kiellän suremast':/ Vaan turvatkaat te Herraan, /
Ain' uskoll' kiintiäst'; / Hän ompi orvoin Isä / Ja leskein holhoja, /
Teill' lohdutusta lisää / Se armias auttaja.
9. Siis siunaa, Herra, aina / Mun rakkaat omaisen', / Ja älä salli painaa /
Heit' syvään murheeseen: / Kyll' pian yhteen tulem', / Juur' suurest' riemuiten, /
Ja ynnä kunniaan kuljem', / Sitt' iloon ijäiseen.
10. Nyt viimein itsen' käännän / Sun puolees, Jesu Christ'! /
Tul' avuks' koskan näännyn, / Suo loppuu autuaallist'; / Ain' sinuun luotan totta, /
Laske rauhaan menemään, / Ann' enkelis sielun' ottaa / Ijäiseen elämään.
11. Äl' ann' mun vilpistellä / Pois sinust', Jesu Christ'! / Vaan vahvist' uskoon vielä, /
Kiinnit' sinuus kiintiäst'; / Ett' sotii vahvast' taidan, / Mua kätes tuetkoon; /
Sitt' iloll' veisat' mahdan: / Jo nyt kaikk' täytett' on.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sun suurest' armostas; / En pelkää kuollon surmaa, / Enk' julmuutt' saatanan, /
Sun tykönäs on turva, / O Jesu, ainian.
...
Hän ompi orvoin Isä / Ja leskein holhoja, /
Teill' lohdutusta lisää / Se armias auttaja.
Olipa siinä virressä sanomaa, toisin, kuin nykyisissä muutaman sanan jympytyksissä!
...
Totta. Nämä vanhat virret ovat kuin laulettua Raamatun sanaa.
...
Miksihän nykyisin musiiki vain samojen sanojen toistamista? Myös hengellinen musiikkikin suurelta osin sellaista.
Saarnasta käy virretkin.