finnit haittaavat nuoren tytön elämää, apua!

Hei,

Olen 13-vuotias tyttö, jonka elämää finnit ovat haitanneet jo puolitoista vuotta. Ja finnit tosiaankin haittaavat ja häiritsevät minua todella paljon. Häpeän naamaani, enkä kehtaa kulkea ilman meikkiä ja pidän lähes aina hiuksiani otsalla. Minusta on tosi kurjaa katsella miten muiden ikäisteni ihot ovat terveitä ja sileitä ja oma otsani on finnien peitossa. Otsani on täynnä pieniä finnejä ja lisäksi on aina muutama isompi tulehtunut finni. Välillä on niin pahasti tulehtunut finni, että se saattaa vaivata parikin viikkoa jonka jälkeen jää iholle ruma arpi. Poskeni ovat suht hyvät, mutta pientä näppyä niissäkin on. Lisäksi toisella poskella on punainen läikkäarpi. Ja leuassa muutama vaalea arpi ja mustapäitä.

Pesen ihon aamulla vedellä jonka jälkeen levitän puuterin iholle. Koulun jälkeen pesen yleen puuterin pois mutta illemmalla laitan puuteria uudestaan harjoituksiin. Illalla pesen dermosilin pesuaineella puuterin pois ja laitan kosteusvoiteen. Aamulla iho on rasvainen.

Syön terveellisesti perus kotiruokaa; kasviksia, salaattia, vihanneksia, hedelmiä, leipää, puuroa, marjoja, jugurttia, perunaa, lihaa, kalaa, riisiä, makaronia, pastaa jne. En syö roskaruokaa lähes ollenkaan, en muista koska viimeksi olen syönyt pizzeriassa tai hesessä. Normaalisti syön kerran viikossa (lauantaina) esim. Karkkia tai jäätelöä. Enkä silloinkaan kohtuuttomia määriä vaan ihan esim. Pussi karkkia tai viipale jäätelöä. Olin koko syksyn herkkulakossa ja gluteenittomalla ruokavaliolla. (noin 4kk) mutten huomannut iholla juuri mitään muutosta.
Olen alipainoinen (170cm, 45-46kg), joten ei voi ainakaan ylipainosta johtua. Ja lisäksi liikun 5-7 kertaa viikossa kilpaurheilu tasolla. Tiedän että liittyy tähän ikään mutta tämä on todella kiusallinen ongelma ja haluan päästä siitä eroon tai edes lievittää tätä ongelmaa.

Kiitos jos saan apua tai neuvoja!
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

finnit_pois_13 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu