Ilmestykseni Venäjän karhusta

Niinpäniin

23

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eyjyju

      Mielenkiintoista.

    • Nyt juuri

      Kuuntelin ilmestyksen. Kuvaa juuri tätä aikaa, mitä nyt elämme.

    • ---

      Kannattaa kuunnella.

    • SoffiXiina

      En viitti kuunnella Mellerin juttuja.

      Mutta itse ennustaisin, en profetoi, että mikäli Se aikoo tulla, tänään olis hyvä hetki, heillä kun pitäisi ne rajantakaiset harjoitukset omien sanojensa mukaan tänään päättyä, eli kerätä koneistonsa pois rajalta.

      Huhheijaa. Ostakaa tänään kaupasta hernepurkkia ja vessapaperihylly tyhjäksi. Näillä elää hädäntullen ja säästäen puolikin vuotta.

      • zekattu

        Ei hätää. Morsian lähtee.

        1Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

        Ilm. 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

        http://www.raptureready.com/rr-pre-trib-rapture.html

        Tule Herra Jeesus!
        http://www.youtube.com/watch?v=7ZnKeMiXInc

    • 2597wtrujh

      Valitan. Eivät kerää mitään mistää pois. Ovat siellä kuten satelliittikuvat näyttäneet aiemmin ja näyttävät vastakin. Koko raja aseistettu, eikä ihan miten vaan, vaan hyvin voimakkaasti. Osta muuten mitä haluat ja mistä haluat.
      Jeesus käski ostaa elävää vettä, rahatta.

      • Vares.

        Vai että satelliittikuvat ovat näyttäneet.....ja höpö höpö eli siis olet nykäissyt koko jutun ihan omasta hihastasi.

        Teitkö näin siksi että näin menetellen haluat vahvistaa omia kuvitelmiasi?

        Sitä paitsi nuo näyt ja ilmestykset Venäjän karhusta sekä muistakin karhuista ovat näiden palstojen lähes vakiotavaraa.

        Ennustelu varisten,niiden epäpyhien lintujen,avulla taasen on jäänyt paitsioon.

    • Ihmettelen vaan

      Ei sitten ole tullut katsottua kuvia ip. lehdistä. Oikein on nähtävissä ja lueteltunakin aseistus rajanpinnassa. Outoa nyt alkaa puppua puhumaan kun ihan julkinen juttu. Kun tämä Putinen korkea -arvoinen "kernaali" männä vuosina piipahti varoittamasta Suomea, että sotaharjoituksia pidämme liian lähellä itärajaa, oli luettelo aseistuksestakin. Ihan männä aikoina myös satelliittikuva lehdissä. Nyt joulun jälkeen vallan. Kuinka joku voi olla tietämätön todellisuudesta?

      • SoffiXiina

        Heitähä linkki, missä niitä aseita voisi nähdä.

        Vielä kuukausi sitten jopa lukemattomat suomalaiset, itse mukaan lukien, veisasimme Venäjän ihmeellisyyttä. Ootteko panneet merkille, että enää ei tätä ylistysvirttä juurikaan kuule?

        Putiini on tehnyt pahan virheen, joka ei äkkiä korjaannukaan. Suomalaiset kun ovat varsin hyvämuistista kansaa. Tuollainen aseiden kanssa temppuilu yhteisellä rajallamme ja puheet, että hän haluaa Suomen osaksi Venäjää... njie harashoo. Plörinäks meni pitkäaikainen rauhantyö ja luottamus. Rauha parempi ois. Siltikin: Venäjään ei enää luoteta.
        http://www.youtube.com/watch?v=lp16CjG2gtc
        Miksi te petitte ystävänne?

      • Hiljaisuus ja rauha
        SoffiXiina kirjoitti:

        Iteppähän aloittivat.
        http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=2nPIeoeWmKk

      • Joldankajärven jää

      • SoffiXiina

    • Oho'

      Voi hyvänen aika. Heitähän linkki. No kuule, etsi ihan itse. Kysele ip. lehdiltä. Tämäkö pitäisi sitten joillekin aikaansa seuraamattomille todistaakin vielä uusiksi aikojen päästä.

      • SoffiXiina

        Ahaa. Nyt tajuan mitä tarkoitat. Luulin, että jossain on joitakin suuria satelliittisivustoja, joiden kautta voi vilkuilla maapallon menoa ja nähdä hetki, hetkeltä mitä rajanpinnassa tapahtuu.

        Tarkoitat ip-lehdellä iltapäivälehtiä, eli pari viikkoa sitten niissä olleita kuvia ja karttoja.

        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288660963142.html

        http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194881654170/artikkeli/venaja sijoittaa tuhansia sotilaita alakurttiin.html

        Näiden uutisten aikaan oli lehdissä myöskin karttoja Venäjän asevoimien sijainneista ja vahvuuksista.
        .

      • Unhon yö.

        Niitä "sateliittikuvia" lienevät ottaneet vain avaruudessa kiertelevät ja pasuunoihin puhaltelevat enkelit.Näitä kuvia he sitten toimittavat vain todellisille uskoville.

        Mutta uskokaa pois niin jo parin kuukauden sisällä koko homma on painunut unhon yöhön eikä Venäjän Karhu-näkyjäkään enää nähdä.

      • SoffiXiina
        Unhon yö. kirjoitti:

        Niitä "sateliittikuvia" lienevät ottaneet vain avaruudessa kiertelevät ja pasuunoihin puhaltelevat enkelit.Näitä kuvia he sitten toimittavat vain todellisille uskoville.

        Mutta uskokaa pois niin jo parin kuukauden sisällä koko homma on painunut unhon yöhön eikä Venäjän Karhu-näkyjäkään enää nähdä.

        Älä yhtään aliarvioi tiukasti viimeisiä aikoja elävien ... hmmm... lahkolaisten sielunrakennetta ja kykyä nähdä Karhu sielläkin missä se ei ole, eikä muutoin aikoisi ollakkaan, elleivät Suomen lahkolaiset nimen omaisesti niin vaatisi ja karttoja Putinille tyrkyttäisi.

        Karhu on kummitellut Suomen helluntailaisten yö- ja päiväunissa jo 103 vuotta, eikä se ota sieltä poistuakseen.
        .

      • Sixpack.

        Minä näin eilen peräti kuusi karhua!

        Niiden yhteinen nimi oli Sixpack!

        Mitä tällainen näky voi tarkoittaa?

      • Soffi Tulkitsija
        Sixpack. kirjoitti:

        Minä näin eilen peräti kuusi karhua!

        Niiden yhteinen nimi oli Sixpack!

        Mitä tällainen näky voi tarkoittaa?

        Hmmm. Näkyäsi ei voi kuvata varsinaisesti enteelliseksi, sillä näyssäsi näit kuusi karhua kuutena. Tämä ei ole vaarallista.

        Huolestuttavampaa olisi, jos olisit nähnyt ne kaikki kuusi karhua 36na karhuna, tahi, mikä vieläkin huolestuttavampaa: yhtenä. Tässä tapauksessa suosittelisin akuutisti silmälääkäriä.

        Mitä nuo kuusi karhua sitten kuvaavat? Tietenkin kahta karhuperhettä: Isä Karhu, Äiti Karhu, Pikku Karhu, Setä Karhu, Täti Karhu, sekä Serkku Karhu.

        Tulkitsen sinulla olevan taipumusta kotielämään ja suosittelenkin sinulle perheen perustamista, jolloin karhunäyt katoavat ja saat oikeaa puuhattavaa.

        Pahimmillaan näkysi saattaa ennakoida pian syttyvää kuuden valtioliiton välistä sotaa.
        .

    • Vai niin

      ."Näitä kuvia he sitten toimittavat vain todellisille uskoville."

      Kiitos. Kivetkin huutavat eli sekulaarilehdistö toimittaakin kuvia vain uskoville.
      Nyt voisi sanoa, että todistappas tuo, mutta en sano kun tiedän vastauksen.

    • KTS (Ei kirj.)

      Soffixiina on oikees täs.

    • KTS (Ei kirj.)

      Soffiinaaa... tuu parvekkeellee.... soffiinaa ... tuu parvekkeelle ... täällä huutaa kts... kato, miten viisaita kirjutin....

    • pite huuta

      On oikees kun huuta apuva,

    • ...

      Aapuuuva, aapuuuva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      94
      3553
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      5
      1869
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      7
      1640
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      31
      1401
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      54
      958
    6. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      910
    7. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      882
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      830
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      797
    10. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      784
    Aihe