Masennuin aikalailla

Televiossa tuli dokumentti elämästä kuoleman jälkeen.
Yhtenä suuntauksena oli mahdollisuus, että kuoleman jälkeen ihminen jatkaa ajatuksiltaan samalla tavalla, kuin tässä nykyisessä maailmassa on ajatellut, tai laitettu ajattelemaan.
Jehovan todistaja jatkaisi ajatteluaan kuolemansa jälkeen samoin kuin nytkin, eikä siis viisastuisi ollenkaan. Ei siis edes silloin huomaisi mitä on saanut aikaiseksi. Ajatus on hivittävän traakinen.
683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kuolemassa ihminen lakkaa olemasta. kun tietokoneesta katkaisee virrat, ei siitä mikään sielu mihinkään lennä sen enempää kuin ihmisen päästä.

koska ihminen kuolee, on uskonnoille syntynyt suuret markinat koska ihmien ei tahdo hyväksyä kohtaloaan. sitten uskotaan kaikkiin sieluihin ja ikuiseen elämään.

Äänestä

Raamatun mukaan ei jatka.Ihminen kliinisesti kuolleena voi kyllä tuntea hyvää tai pahaa.Ihminen on kuolevainen,EI KUOLEMATON.Jos näin olisi,niin saatana puhuisi totta.Saatanahan sanoi:ETTE SUINKAAN KUOLE.1.Moos.3:4..Jumala Jahve taas sanoo:SINUN ON KUOLEMALLA KUOLTAVA.1.Moos.2:17..Kumpi valehtelee?Raamatun mukaan saatana on valheen isä,joten joka haluaa uskoa saatanaa,uskokoot,mutta joka haluaa uskoa Jumalan lähettämään Poikaansa Jeesukseen,joka on Totuus,uskokoot häntä..Joh.8:44.,.Joh.6:37-40.,5.Moos.18:18-19..

Äänestä

Niih, onhan sitä joissakii uskonnois olemas KYLMÄ h.elvettikin.

Suomalaisena, monta krt viikossa saunassa kuumuuteen karaistuneena
VAADIN että pääsen kuoltuani kuumaan h.elvettiin,
se on oikeestaan ihan mukavakin ajatus,
kuumuutta läpi ikuisuuden,hyr-hyr-hyr--

Äänestä

Ei voi olla totta!31.3.2014 17:26
Jehovan todistaja jatkaisi ajatteluaan kuolemansa jälkeen samoin kuin nytkin, eikä siis viisastuisi ollenkaan. Ei siis edes silloin huomaisi mitä on saanut aikaiseksi. Ajatus on hivittävän traakinen.****************

Kovasti sua surettaa todistajien mahdollinen jatkuva kuolemanjälkeinen tyhmyys?

Mua surettaa enempi SINUN nyt ihan reaaliajassa ilmenevä tyhmyys .
Karmaisevan traakinen ajatus on, että

olet varmaan liikenteessäkin
haihatteleva Hörhö joka miettii sielun lentoa
liikennevalon värin sijasta.

Äänestä
  • Mutta nyt sisko kiivastuu aivan suotta ja nimitteleekin vielä, niinkuin luopioherjassa käsketään!

    Äänestä

Uskon kyllä, että tuomitseminen kostautuu jehovalaisillekin, emmemmin tai myöhemmin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei voi olla totta! kirjoitti:

Televiossa tuli dokumentti elämästä kuoleman jälkeen.
Yhtenä suuntauksena oli mahdollisuus, että kuoleman jälkeen ihminen jatkaa ajatuksiltaan samalla tavalla, kuin tässä nykyisessä maailmassa on ajatellut, tai laitettu ajattelemaan.
Jehovan todistaja jatkaisi ajatteluaan kuolemansa jälkeen samoin kuin nytkin, eikä siis viisastuisi ollenkaan. Ei siis edes silloin huomaisi mitä on saanut aikaiseksi. Ajatus on hivittävän traakinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu