Kuinka kauan ihastuksesi yleensä ovat kestäneet, tai kauanko nykyinen ihastuksesi on kestänyt? Kerrothan myös sukupuolesi ja ikäsi (noin suurin piirtein, niin on kiinnostavampaa tehdä tilastoa)!
Minulla nykyinen ihastus on kestänyt noin vuoden päivät. Sitä edellinen kesti kolme vuotta. Tässä viimeisimmän ihastuksen aikana olin ihastunut myös toiseen mieheen, mutta se kesti vain kolmisen kuukautta, koska sain tietää, että mies on naimisissa.
Eli tyypillisesti 1-3 vuotta kestävät minun ihastukseni. Koskaan en ole saanut sitä, johon olen ollut tulisesti ihastunut :(
Olen seurustellut ja ollut tapailusuhteessa ihastuksieni aikana pari kertaa sellaisten miesten kanssa, joihin en ole ollut yhtä ihastunut kuin näihin ihastusmiehiin (mutten ole kertonut sitä heille).
Olen heteroseksuaalinen nainen, n. 30-v.
Kuinka kauan olet ollut ihastunut?
58
5864
Vastaukset
- minätäällähei
Minulla myös vuoden päivät. Tulee mieleen lähinnä silloin kun nään hänet. Edellisestä kerrasta taitaa olla peräti muutama kuukausi jo kohta. Yritän unohtaa! En ymmärrä mitä ihmeellistä siinä miehessä loppujen lopuksi on edes :(
- rakasii
n. 2-3 vuotta, jos oikein kunnolla ihastun. nyt olen tykännyt 2½ vuotta.
- 20+12
No, tämän hetkinen tapaus on kestänyt sen 2,5v. Aluksi pidin häntä ihan söpönä ja kiinnostavana, kunnes sitten yksien bileiden jälkeen tajusin olevani kyseiseen naiseen umpirakastunut. Tätä kärvistelyä sitten kesti se n. vuoden, kunnes lopulta tajusin ihastukseni yksipuolisuuden. Sen jälkeen tasaista heikentymistä, nyt mennään jo aika säästöliekillä joten eiköhän tää kohta mene ohi.
Yleensä ovat kestäneet sen 1-3 vuotta täälläkin, nopeiten ovat loppuneet silloin kun kohde onkin paljastunut varatuksi tai olen jollain ihmeen kaupalla onnistunut saamaan suuni auki (ja pakit...). Tämä viimeisin taitaa olla pahin, en muista milloin viimeksi olisin ollut jonkun naisen takia niin rikki ja sekaisin kuin silloin pahimmassa vaiheessa olin. Noh, ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, eiköhön tässä vielä joku pahempikin vastaan tule ;)
M28 - Nainen 30+
Ihastukseni kestävät vahvana yleensä n 2kk, ja sitten alkaa hiipua vaikka tunne olisi molemminpuolinen. Tähän en nyt laske seurustelua.
Nykyinen ihastus on kestänyt nyt n 3kk ja tunne voimistuu jatkuvasti. Tässä nyt mietitään että tehdäkö aloite vai ei. - just someone
Useimmat ihastukset kestää muutaman kuukauden. Silloin yleensä, kun olen päättänyt olla tekemättä asialle mitään ja henkilö on ns. täysin saavuttamaton.
Tää nykyinen ihastus on vähän poikkeava kaikessa suhteessa. Kun näin hänet ensikerran (hänen tosin tietämättä asiasta), jokainen soluni huusi "tää on niiiiiiin mun mies, muta eihän se vois kiinnostua musta, kun oon vaan tämmönen.." No, aikaa sitten meni kulumaan ja järjettömien yhteensattumien kautta päädyttiin juttelemaan ja tää mies sitten alkoi pyydellä mua tapahtumiin. Teki juttuja mun hyväksi ja tekee edelleen. Lopulta menin yhteen tapahtumaan ( noin vuoden päästä :D) ja olin niin myyty, ettei oo tosikaan.. Näin toisenkin kerran ja se oli oikeastaan vielä jäätävämpää.. Olin ihan sekaisin useamman kuukauden..
Mies meni kertomaan tossa tammikuussa, että on myös ihastunut.. Silloin se jotenkin lässähti puolin ja toisin ja tää henkilö sen mulle myönsikin.. Sanoi, ettei koe haluavansa suhdetta tällä hetkellä.. Nyt sitten painin itseni kanssa, koska huomaan, että oma ihastukseni alkoi kasvaa taas vähän aikaa sitten ja mietin, jääkö se yksipuoliseksi.. Ei sillä, tiedän itsekin, etten ole valmis suhteeseen ja haluan vain tutustua ja tän ihmisen kanssa tulee hyvä fiilis. Mut kaipa toi aika näyttää.. :) Tosin tiedän, että meidän välisessä suhteessa tulee olemaan ylipäänsä vaikeuksia siirtyä "kevyestä" suhteesta mihinkään vakavaan.. Jos niin pitää edes käydä..
Parasta tossa suhteessa on se, että jotenkin vaikka itse kiellän asioita, tää ihminen on saanut mut löytämään mun todelliset haluni. Ja vaikka oon pelännyt joitakin asioita, ne asiat on päätyneet olemaan jotain, mikä on vastannut mun todellisia toiveita. Se on tosi hämärää myös.. Se on niin villiä ja himokasta (ainakin mun päässä :D), että tuntuu kyllä jossain hemmetin syvällä.. Ihan käsittämätöntä vetoa tunnen häneen..- just someone
Ja nainen, 24(25).
- kjalskjdfljk
Kesällä tulee 3 vuotta täyteen. Vieläkin menee pää sekaisin kun hänet jossakin näen.
Mies 39v- Kaihoisa mies
Syksyllä tulee varmaan kolme(vai neljä) vuotta siitä,kun hänet näin ensi kerran.Huomasin hänet heti,erittäin sosiaalinen,hyväntuulinen ja kaunis.
Viime kesänä kiinnostukseni kasvoi,kun näin hänet pariin otteeseen.Hänen katseensa oli muuttunut jollain lailla läheisemmäksi.Syksyn ja talven aikana kiinnostukseni kasvanut yhä entisestä.Taidan olla rakastunut.Tätä juttua ei saa jättää tähän,vaikka muut seikat vastustavat tutustumistamme.Jaksan odottaa,toivottavasti hänkin. - 3 + 15
Kaihoisa mies kirjoitti:
Syksyllä tulee varmaan kolme(vai neljä) vuotta siitä,kun hänet näin ensi kerran.Huomasin hänet heti,erittäin sosiaalinen,hyväntuulinen ja kaunis.
Viime kesänä kiinnostukseni kasvoi,kun näin hänet pariin otteeseen.Hänen katseensa oli muuttunut jollain lailla läheisemmäksi.Syksyn ja talven aikana kiinnostukseni kasvanut yhä entisestä.Taidan olla rakastunut.Tätä juttua ei saa jättää tähän,vaikka muut seikat vastustavat tutustumistamme.Jaksan odottaa,toivottavasti hänkin.Mitkä muut seikat vastustaa teidän tutustumista?
- Se loppu NYT
3 + 15 kirjoitti:
Mitkä muut seikat vastustaa teidän tutustumista?
Naurettavan kauan, kun ei tämä kuitenkaan mihinkään johda. Aivan tyhmää ja lapsellista aikuiselta ihmiseltä ihastua kuin joku teini.
- 6+7
3 + 15 kirjoitti:
Mitkä muut seikat vastustaa teidän tutustumista?
Hän seurustelee
- Kaihoisa mies
3 + 15 kirjoitti:
Mitkä muut seikat vastustaa teidän tutustumista?
Olen varattu ja onneton nykyisessä liitossani.Tarttis tehdä jotain.Kahden kesken kun saisi jutella ihastuksen kanssa.
- hehkun
Kaihoisa mies kirjoitti:
Syksyllä tulee varmaan kolme(vai neljä) vuotta siitä,kun hänet näin ensi kerran.Huomasin hänet heti,erittäin sosiaalinen,hyväntuulinen ja kaunis.
Viime kesänä kiinnostukseni kasvoi,kun näin hänet pariin otteeseen.Hänen katseensa oli muuttunut jollain lailla läheisemmäksi.Syksyn ja talven aikana kiinnostukseni kasvanut yhä entisestä.Taidan olla rakastunut.Tätä juttua ei saa jättää tähän,vaikka muut seikat vastustavat tutustumistamme.Jaksan odottaa,toivottavasti hänkin.Kesällä tulee neljä vuotta siitä kun näin hänet ensimmäisen kerran ja kohta tajusin olevani ihastunut häneen. Meni reilu vuosi kun typerän väärinkäsityksen (minun puoleltani) vuoksi aloin kartella häntä ja jopa inhosin häntä ja pidin häntä raukkamaisena pelkurina. Viime kesänä kaikki muuttui kun tapasimme eräissä kesäjuhlissa ja vasta näiden juhlien jälkeen minulle paljastui koko typerä väärinkäsitys. Viime syksyn ja talven aikana tunteeni voimistuvat eikä loppua näy.
- rakkautta sinulle
Ei oo tyhmää ihastua. Tehkää kaunis tarina yhdessä. Oletko kertonut ihastuksestasi?
- Uusteini
Ihastukseni varattuun mieheen on kestänyt nyt reilun vuoden. Meillä oli pikaromanssi, jonka jälkeen tunteeni jäivät elämään omaa elämäänsä. Saavuttamattomia rakkauksia minulla on ollut viimeksi teininä joten olen hämilläni kuinka vielä tässä iässä voi olla näin tunteiden riepoteltavana. Nainen 39v.
- yksinkinpärjää
Joskus kauan aikaa sitten näin ihastukseni ensimmäisen kerran. Meni alle kuukausi ja olin umpirakastunut. Voisi kuvitella että se oli sellaista ohimenevää 15 -vuotiaan teinirakkautta mutta valitettavasti ei. Koko ajan kyseisestä henkilöstä paljastui lisää positiivisia asioita ja vahvistui käsitys siitä että kyseessä on täydellinen sielunkumppani. Kuitenkin vuoden tai parin turhan toivon elättelyn jälkeen aloin kääntää hommaa päälaelleen ja yritin alkaa unohtaa häntä. En ainakaan vielä ole onnistunut. Nyt olen 19v ikäinen ja kärsimys jatkuu.
5 vuotta umpirakastuneena tulee pian täyteen ja loppua ei näy vaikka koskaan en saanut häneltä minkäänlaista huomiota. Olisikohan meidän katseemme sen pari kertaa vahingossa kohdanneet sekunnin murto-osan ajan kun samassa koulussa oltiin. Tuokin kyllä riitti saamaan sydämen kurkkuun loppupäiväksi ja rytmihäiriöitä loppuviikoksi.
Nyt olemme jo eri paikkakunnilla ja piitkiin aikoihin, ainakaan vuoteen, en ole vilaustakaan nähnyt. Sitäkin ennen vain harvakseltaan. Toivotaan että aika parantaa, vaikka epätoivoiselta tilanne näyttääkin.
Jos uskallus riittää ja ette ole kuolemanrakastuneita niin menkää hyvät ihmiset juttelemaan ihastuksellenne. Itse en ole tästä hyvä esimerkki vaan annoin rakkauden kasvaa pakkomielteiseksi ja tässä vaiheessa alkaa olla jo aika hankkiutua pikkuhiljaa kuiville. Sama päihteiden kanssa. Liika on liikaa. - yksinkinpärjää
Jaahas... Tätä se siis on:
http://dissidentti.org/limerenssinpauloissa.html
Allekirjoitan tuon tekstin täysin paitsi niiltä osin, joissa mainitaan että jälkeenpäin ihminen ajattelee ollensa rakastunut täysin epäsopivaan henkilöön. Tiedän sen aivan varmasti että kyseinen henkilö olisi sopiva. Ja tämä on ajateltu läpi useaan otteeseen ja järkiperäinen pohja on yksi suurimmista syistä miksi olen niin suunnattoman rakastunut.
Nyt kun ongelman tarkka kuvaus on selvillä niin seuraavaksi voikin aloittaa hoidon. Artikkelissa annettiin pari hyvää vinkkiä epärakastumiseen mutta valitettavasti esim. kontaktimahdollisuuksien poisto ei toimi - niitä kun ei ole.- yksinkinpärjää
Ei saatana. Kohta 7 vuotta. Viimeiset kaksi viikkoa olleet yhtä helvettiä. Mitään muuta ei ole pyörinyt mielessä. Yrittänyt purkaa raivoa pyöräillen keskellä yötä. Musiikkiakaan en pysty itkemättä kuuntelemaan enää. En kestä enää.
Yksi aamu päätin (Sitä kylmän hien määrää kun tein päätöksen), että _vuoden_ päästä, keväällä 2017 otan yhteyttä, muuten en varmaan edes pysty jatkamaan elämääni. Sen ajan aion kuitenkin kasvaa henkisesti ja sulatella asiaa vielä. Vuosi tätä on suhteellisen lyhyt pätkä kun 7 on pian jo takana.
Oikeasti. Ei voi yksi ihminen saada analyyttisen ihmisen aivoja näin sekaisin. Menkää ihmiset ihmeessä juttelemaan kasvotusten/facebookissa/snäpissä tai jossain. Älkää antako asian kasvaa tällaiseksi möröksi, joka lopussa pilaa koko elämän.
Pitää vielä hieman harkita tuota nimimerkkiäni. Ei tämä elämä ainakaan näin kovin kummoiselta tunnu. - pärjääeipärjää
Niin pärjää itse tosin pakenen päihteisiin.
- Anonyymi
Aikamoisia yleistyksiä tuossa tekstissä. Ihan kuin kaikki rakastumiset tässä maailmassa olisivat täsmälleen samanlaisia alusta loppuun asti.
- Anonyymi
yksinkinpärjää kirjoitti:
Ei saatana. Kohta 7 vuotta. Viimeiset kaksi viikkoa olleet yhtä helvettiä. Mitään muuta ei ole pyörinyt mielessä. Yrittänyt purkaa raivoa pyöräillen keskellä yötä. Musiikkiakaan en pysty itkemättä kuuntelemaan enää. En kestä enää.
Yksi aamu päätin (Sitä kylmän hien määrää kun tein päätöksen), että _vuoden_ päästä, keväällä 2017 otan yhteyttä, muuten en varmaan edes pysty jatkamaan elämääni. Sen ajan aion kuitenkin kasvaa henkisesti ja sulatella asiaa vielä. Vuosi tätä on suhteellisen lyhyt pätkä kun 7 on pian jo takana.
Oikeasti. Ei voi yksi ihminen saada analyyttisen ihmisen aivoja näin sekaisin. Menkää ihmiset ihmeessä juttelemaan kasvotusten/facebookissa/snäpissä tai jossain. Älkää antako asian kasvaa tällaiseksi möröksi, joka lopussa pilaa koko elämän.
Pitää vielä hieman harkita tuota nimimerkkiäni. Ei tämä elämä ainakaan näin kovin kummoiselta tunnu.Tseesus!!! Voi raukkaa!😢
- 2,5
Kaksi ja puoli vuotta
- ihastunut N
Oletko mies vai nainen?
- M..... nainen
ihastunut N kirjoitti:
Oletko mies vai nainen?
Olen ollut ihastunut samaan mieheen jo n. 14 vuotta.. Hulluahan tämä on mutta ei mahda minkään... Hän vain ajatuksissani pyörii. Voi kun voitaisiin joskus jossain tavata. Ajatuskin sinusta saa sydämmen hakkaamaan!
- IhastunutS
Tuskallisen pitkä aika, olen ite myös ollut noin 14v ihastunut samaan naiseen enkä ole saanut sitä viestiä hänelle. Yhtä tuskaa olla ilman tätä naista.
- miettii hän
Oikeastaan en muista tarkalleen. Tuhosin tietoisesti muistikuvani siitä alusta, hänestä. Menin niin sekaisin omista tunteistani.
Luin koko ketjun..., että on niitäkin, jotka eivät ole paljoakaan tavanneet, silti jääneet koukkuun johonkin ihmiseen. Minä sentään näin häntä aikoinaan, vaikka en muuten tunne lainkaan.
Sitä vaan miettii, miksi toinen vaan aina mielessä, vaikka ei nykyään edes näe.
On ihmisluonto kummallinen. - unohtaaptäis
8vuotta siten näin ekakerran,en muuten nähnyt paljoakaan,mutta kaksivuotta sitten kolahti kunnolla kun päivittäin näin,mutta nyt 5x kuussa joten yritän unohtaa
Mies 49v - eikötämälopu
Noin 5 vuotta.
- Female39
Noin vuoden olen ollut ihastunut siihen mieheen.. emme näe viikoittainkaan, mutta silti hän pyörii mielessäni, enemmän tai vähemmän..
- Univalve
Minun rakkauteni kesti pidempään, kuin vaimollani, yli kymmenen vuotta ja loppui vasta ankaraan vittuiluun, kiukutteluun ja kiusaamiseen.
Uskon ikuiseen rakkauteen.
Rakastuin työkaveriini. En usko hänen alkavan kiusaamaan minua, joten rakastan häntä luultavasti elämäni loppuun. - Ihastuja
Ihastuin yhteen tyttöön kun täytin 14. Tiemme kuitenkin erosivat yläasteen jälkeen kunnes päädyimme samaan yliopistoon. 7 vuoden jälkeenkin minulla on edelleen tunteita häntä kohtaan, vaikka me molemmat olemmekin nykyään varattuja.
- Liiankovakaipaus
2,5 vuotta. Kaipaus on kova päivittäin. Työpaikkaihastus, joutui irtisanotuksi kaksi vuotta sitten, emmekä ole olleet missään yhteydessä tuon jälkeen. En pääse yli, en mitenkään :(. 41v mies itse, perheellinen ja yrittänyt kaikkeni unohtaa hänet ja keskittuä vaimoon ja lapsiin. Hänkin on nykyään varattu.
- vanhanainenn
liian kauan eikä loppua näy
- Olikoapua
1 vuosi 2kk olen ollu ihastunut ja olen vieläkin,joka kuukausi sattuu vain enemmän
täyttä paskaa elämä! Karkauspäivästä v. 2012. Saavuttamaton. Sen tunteen kanssa on vain elettävä
ja hyväksyttävä.- susssdeca
Varmaan vuoden verra... Voi olla että aiemminkin nähty mutta vuosi sitten vasta tuli johonkin sisimpään :)
- 4811
Tunnettu varmaan 15 vuotta mutta olisiko ollut viime syksynä,kun aloin huomata hakeutuvani hänen seuraansa yhä useammin..Nyt pyörii mielessä päivin öin.
Millähän tämänkin saisi loppumaan... - dgdfgdfgdfgg
pisimmät kestäneet reilun vuoden, aikaa piinaa ollut kun olen melko herkkis tyyppi ja sen verran ujopiimä etten oo sit tietenkään mennyt ottamaan asiasta selvää eli juttelemaan ihastukselle. ei oo itsetunnollekkaan tehny hyvää kun ei muuta pysty ajattelemaan ja valmiiksi jo tosi ujo luonne... pitäis vaan ottaa ja mennä moikkaamaan muttei siitä oo mitään tullu. :D Mies 26
- 562562bussinro
suunnilleen vuodesta 2010
tässä tosin kaikkea muutakin vittumaisiakin asioita matkassa ettei unohdusta taida tulla - kastanjao
Ihastuin just ensimmäistä kertaa, ja se on kestäny nyt noin 8 kuukautta, tunteet vaan voimistuu ~
Nainen, n. 15v c: - urheilijoita.aina
Kyllä mulla juurtuvat ihastukset syvälle mieleen ja säilyvät siellä varmaankin loppuelämäni loppuun saakka. Sattumalta muuten just nyt on akkojen lätkämaajoukkueessa skulailemassa mun ensi-ihastus ala-asteen ajoilta, peli näkyy jollain kanavalla.
- Näinseaikakuluu
Vuosi siitä on alkaa, kun ihastuin häneen naiseen. Emme ole nähneet missään.
- Herkkähipiäinen-tyttö
No olen 4 vuotta ollut ihastunut tähän työkaveriini eikä näy loppua ja tämä on ainoa kerta kun olen näin kauan ollut yhteen henkilöön ollut kusessa (1-4kk jos mitään ei tapahdu)... Säälittävä tarina kaikin puolin. Olisin saanut hänet heti alkuun koska hänkin oli kiinnostunut, mutta minulla on aina ollut toivottoman huono itsetunto ja mieskin on ujo joten tässä sitä edelleen ollaan. Vaikka nyt viimeisen vuoden ajan olemme yrittäneet päästä tutustumaan mutta ei ... On tullut väärinkäsityksiä, ollaan keretty loukkaantumaan, mökötetty ja puolin ja toisin tehty sovintoa. Aina kuitenkin tullut mutkia matkaan että ihan ihmetyttää miten tämä on niin vaikeaa, ja ihme että kumpikin edelleen haluaa tutustua . Mies edelleen katsoo minua kuin olisin ainoa nainen maailmassa ja minä olen sulaa vahaa joka kerta kun hän vain katsoo minuun... En vain tiedä kuinka kauan tätä voi jatkua ennen kuin jompikumpi kyllästyy..
- Anonyymi
Mulle kävi niin että tunsin rakkautta ensisilmäyksellä tunnetta heti nähtyäni ihastukseni... nyt jo yli 6 vuotta on ollut samanihastus enkä ole kyennyt solmimaan muita rakkaussuhteita koska mielessä vaan yhä aina tämä sama rakkaudenkohde... en tiedä miten tästä pääsee yli ja eteenpäin. Toisinaan tuntuu todella pahalta.
- Anonyymi
Mitä jos solmisit suhteen tämän ihastuksen kanssa?
- Anonyymi
Ihastuin koulussa opettajaan yli 20 vuotta sitten ja olen yhä ihastunut häneen, vaikka hän ei enää ole elossa tänä päivänä.
- Anonyymi
n. 16v ensimäinen katse aiheutti ihastumisen
Minun ihastukseni on kestäny lähes 3vuotta. Sinänsä surullista, että se jatkuu, jatkuu vaan. Ehkä yksipuolisesti. En oo varma.
- Anonyymi
Aiemmat 3kk-1v, nykyinen eri asteisena jo kuutisen vuotta.
- Anonyymi
Mulla vaan 5
- Anonyymi
Nykyinen kestänyt 8 vuotta. Oon nainen, 25-vuotias.
- Anonyymi
Joskus kauan, muutamia vuosia ja joskus lyhyesti vain viikkoja. En ole ihastunut nyt kehenkään.
Jasu - Anonyymi
Useita vuosia. En usko, että tämä on normaalia. Olen varmaa kirottu.
- Anonyymi
Muutaman kuukauden, vaan ei sillä ole mitään merkitystä. Hän ei varmaankaan ole kiinnostunut minusta ja elämäntilanteestani.
- Anonyymi
Miten voit sen tietää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten voit sen tietää?
Eiköhän tuo eilen selvinnyt.
- Anonyymi
Loppukesästä lähtien. ❤️
- Anonyymi
Yli kaks vuotta jo kestänyt ja kestää loppu elämän ajan. Rakastuin yhden viikonlopun aikana. Joskus vaan kolahtaa ja lujaa. Ehkä vähän liiankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185