olikohan herrasta

olen saanut kolmesta eri onnettomuudesta enne unen ennen kyseisten kohddalleni sattuneita onnettomuuksia
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Etköhän sinä osaa sen parhaiten kertoa.

Äänestä

"Tulevaiset Hän teille julistaa"

Joh 16:13 "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."

Äänestä

Nimimerkkisi perusteella olet uskova, Jeesuksen seuraaja. Voin lähteä siitä olettamuksesta, että tiedät Jumalan voivan puhua ns. enneunienkin kautta. Niillä on tällöin jokin hyvä ja Jumalan tahdon mukainen tarkoitus.

Miten kyseiset unet vaikuttivat sinuun ja mitä niistä seurasi? Ahdistivatko ne sinua vai saatoitko kiittää Jumalaa siitä, että hän varoitti sinua etukäteen? Toivotko, että Jumala jatkossakin puhuisi sinulle enneunien kautta? Varjeliko Jumala sinua enneunien kautta tulleella tiedolla ja näin ollen onnettomuuksien seuraukset eivät olleet kohdallasi tuhoisat? Koitko, että Jumala on minulle niin hyvä, että Hän varoittaa minua jopa tulevista onnettomuuksista vai säikähditkö, että taas minulle tapahtuu jotain pahaa?

Otsikkosi on "olikohan Herrasta?" Mikä saa sinut kysymään asiaa täältä, mitkä asiat saavat sinut epäilemään, että enneunet eivät välttämättä olleetkaan Herrasta? Tiedämme hyvin Raamatusta, että tulevaisuuden ennustamiseen on olemassa muitakin hengen lähteitä kuin meidän Taivaallinen Isämme.

Voisin kuvitella, että enneunien näkeminen onnettomuuksista, jotka sitten myös tapahtuvat, ahdistaisi. Jos on niin, älä jää asian kanssa yksin. On varmaan hyvä rukoilla Jeesusta, että olisit vapaa kaikesta ahdistuksesta ja epäselvyydestä tämän asian suhteen - on mahdollista myös pyytää, että Jumala varjelisi sinua niin, että enneunet lakkaisivat ja Hän varjelisi sinua kaikelta pahalta ja onnettomuuksilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskova1971 kirjoitti:

olen saanut kolmesta eri onnettomuudesta enne unen ennen kyseisten kohddalleni sattuneita onnettomuuksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu