Kun nyt on selvinnyt, että Naistenlahdessa puretaan siltoja ja tehdään uusiksi sekä kaivetaan nykyiset tieväylät alemmas niin ajattelen jo kauhulla niitä tulevia liikenneruuhkia Rantaväylällä. Myöskin se kun liikenne ohjataan jossain vaiheessa enne tunnelin valmistumista pitkäksi aikaa yhdelle kaistalle.
On aika tunnettu tosiasia se että kun tulee peräänajo ja liikenne joutuu yhdelle kaistalle niin matka Mustastalahdesta keskustaan kestää n. tunnin. Tätäkö joudutaan kärsimään 2 vuotta?
On aika tunnettu tosiasia se että kun tulee peräänajo ja liikenne joutuu yhdelle kaistalle niin matka Mustastalahdesta keskustaan kestää n. tunnin. Tätäkö joudutaan kärsimään 2 vuotta?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei hätää!
Tampereella ei ole ruuhkia, ja liikenne siirtyy kehätielle.
Tulee aikamoinen kierto sitä kautta kun on töissä Tammelassa.
Tunnelia vastustavien mielestä kiertäminen oli hyvä vaihtoehto ennen kuin tunnelipäätös tehtiin. Nyt se onkin ihmeellisesti muuttumassa ongelmaksi...
=)
Kukaan muu kuin sinä ei ole väittänyt kierron olevan hyvä asia kaikille. Älä laita omiasi toisten piikkiin.
Aika vähän olet tunnelikeskustelua seurannut.
En tiedä mikä on tässä asiassa vähän ja mikä paljon mutta ilmeisesti olen seurannut aika paljon enemmän kuin sinä.
Ja siitä huolimatta et tiennyt, että moni tunnelinvastustaja halusi kieltää läpiajon rantatiellä ja siirtää valtatien linjauksen kehätielle? No, et ainakaan nettikeskusteluja ole seurannut. Lähiöbaarien tietäjien juttelua varmaan sitäkin enemmän :D
Ei ei. Minä en kulje samoissa paikoissa kuin sinä.
Tiedän. Et vaikuta ihmiseltä, joka osaa keskustella asioista, ja vieläpä ymmärtää niitä.
-----et tiennyt, että moni tunnelinvastustaja halusi kieltää läpiajon rantatiellä ja siirtää valtatien linjauksen kehätielle----
Torvi, katso mikä on tämän avauksen aihe äläkä horise omiasi. Kehätien käyttäminen ei sovi kaikille sille kaikki eivät länneltä ole menossa Teiskoon tai Jyväskylään. Jos on töissä keskustassa tms. niin on järkyttävä kierto lähteä Lentävänniemestä etelän ja Lakalaivan kautta kiertämään tai jostain Pirkkalan rampilta.
Aivan, kehän kautta kiertäminen ei sovi kaikille. Hassusti vaan tästä tuli joillekin ongelma vasta tunnelin rakentamisen myötä, kun sitä ennen se oli mahtavan hyvä vaihtoehto tunnelille...
Jos tämä ei päde juuri sinuun, niin älä suotta hermostu. Jos pätee, niin koitapa avata tuota logiikkaa.
Mielestäni logiikka oli se, että jos osakin Rantaväylän käyttäjistä olisi siirtynyt ajamaan etelän kautta niin lopuilla liikenne olisikin jo sujunut mainiosti.
Tosin enemmän kai tunnelin vastustajat vetosivat kuitenkin kannen puolesta. Se oli aika kummaa kun asemalle käy kansi, Hämeenlinnaan käy kansi ja Naistenlahdesta itäänpäin suunnitellaan pitkää kantta täyttä päätä. Ainoastaan Ranta-Tampellan kohta oli jostain selittämättömästä syystä ainoa paikka koko Suomessa mihin kantta ei voinut ajatellakaan. Syytä siihenhän ei ole koskaan kerrottu julki, joten jokaisen täytyy sitä vain arvailla. Auttaisi paljon jo sekin jos joku satraappi sanoisi julki edes sen verran, että kannen mahdottomuuden perusteluja tuolle välille ei julkaista, ne ovat salaiset vähintäin 125 vuotta.
Ja nyt siis osa käyttäjistä siirtyy ajamaan etelän kautta...
Kansi on hyvä ratkaisu Hämeenlinnaan, Naistenlahden itäpäähän ja asemanseudulle. Kun on käynyt noissa paikoissa ja tietää, mihin tarkoitukseen kannet on, niin ymmärtää tämän. Yhdistelmä lyhyt tunneli kansi oli rantaväylälle se toiseksi parhaaksi todettu vaihtoehto - ja se on kerrottu julkisuuteen perusteluineen - mutta älä anna tämän häiritä katkeruuttasi.
Mitenhän muuten tunnelin vastustajat ja kannen kannattajat olivat ajatelleet kannen rakennettavan rantaväylän päälle? Ilmeisesti se olisi yhtenä yönä siihen vain ilmestynyt, kun ei sen rakentamisen aiheuttamat haitat liikenteelle tunnu huolettavan yhtään =)
Mustalahdesta kannattaa ajaa keskustaan Amurin kautta, eikä Naistenlahden. Tuohan kiertää.
Joo-o, kunhan vai aamulla ensin pääsee länneltä Mustaanlahteen ja illalla siitä kotionsa. Syksyllä oli joku kolari Rantaväylällä ja tuttu kertoi miten heillä matka M-lahdesta Lielahteen kesti 50 minsaa.
Tuolloinhan voi käyttää vaihtoehtoisia reittejä, Pirkankatua tai Pyynikinrantaa. Lisäksi 50 minuuttia kolarin vuoksi odottaminen on todella pieni aika.
Pirkankatu menee välittömästi tukkoon myöskin kun kaikki suuntaa sinne.
Olipa yksi kaista tukossa kolarin tai tietyön takia, sama asia. Eikä ole enää pikku juttu sitten kun tuo 50 minsaa toistuu kahdesti päivässä eli aamuin illoin, lähes 2 v ajan. Se kyllä alkaa jo kyrsimään.
Naistenlahdessa puretaan 3 siltaa. Kävelysilta Tamm.puistokadun päästä, Rauhaniementien siltä Kekkosen tien yli sekä Naistenlahden ratapihan ylittävistä silloista eteläinen. Kaksi ensinmainittua rakennetaan uudestaan. Lisäksi tietä kaivetaan metrikaupalla alemmas.
Että kyllä ruuhkia tulee olemaan. Santalahdessakin liikenne siirretään pysyvästi yhdelle kaistalle ennen tunnelin valmistumista.
Siinä ennakkotietoja, että ruuhkiin kannattanee varautua.
Mutta tämä kaikki on vain autoilijoiden parhaaksi, joten mitä kovemmat ruuhkat nyt, sitä ihanampaa on ajaminen sitten joskus tulevaisuudessa.
Tämä kaikki ei ole autolijoiden parhaaksi vaan YIT:n parhaaksi!
Naistelahden ratapihan ylittävistä silloista puretaan se eteläisempi ja liikenne ohjataan yhdelle sillalle eli voimalaitoksen puolelle. Taitanee tulla ruuhkaa siitäkin vaikka ehkä sillalla oleva kevytväylä suljetaan ja annetaan autoille. Mutta tulee varmasti ainakin nopeusrajoitus.
Kyllä kestämistä on monta vuotta.