Minulla ei ole kavereita

yli 20v elämäkokemus

Ainoa kaverit ovat ala-aste ja ylä-aste ajoilta ja heitä keneen pidän yhteyttä on vain muutama. Useimmin heidänkin kanssa näen vain kuosaamisen merkeissä. Käytän runsaasti alkoholia ja joskus huumeita. Käytin usemman vuoden säännöllisesti kannabista. Lopetin, koska aloin saamaan paniikkikohtauksia ja ahdistus lisääntyi käytönaikana. Terveys reistailee. Enkä liiku tarpeeksi. Olen myös työtön olut jo kohta 5,5 vuotta vain lyhyitä työharjoitteluja välillä.
Koen elämässä suureksi kynnykseksi juuri sosiaalisuuden ja parisuhteet joiden luontia tarvitaan koulu ja työelämässä, ne ei ole hyvä vaan oikeastaa vaade, jos aikoo saada joskus jotain vakituista työsuhdetta.
Sosiaalitoimista ja kela/työkkäri painostaa, vielä lisää ja olen ollut ongelmissa heidän kanssaan ja oli vuosien karenssi.
Kaikenlaista ongelmaa josta ei vaan tunnu pääsevän. Alan olemaan iässä jossa niillä harvoilla tuilla on jo kumppanit ja lapset. Minä, kun en osaa rakentaa edes kaverisuhteita, siksi tunnen etten kykene mihinkää läheisempään rakkaus-suhteeseen, koska en uskalla tai kykene olemaan sellainen kuin pitäisi ja normit sanelee.
Käytän elämästä suurimmman osan tietokoneella oloon ja juomiseen, sen kautta hölmöilyyn ja mokailuun. Krapulamorkkiksia ja tyhjiä pullonkorkkeja.

Minulla on ollut elämän aikana paljon ongelmia ja kiusaamista. Tunne tulee väkisin ettei ole yhteiskuntakelponen. Turhautuu ja masentuu. Lihoo ja sairastuu ja tulee vielä isompi taakka veronmaksajille.
Koenkin, että elin parhaat ajat jo, vaikka en ole edes 30v. Pakoilen vain todellisuutta kaikenlaiseen netinjuttuihin, koitan täten paeta omia ongelmia.
En ole enkä tule muuttumaan. Siksi tuntuu, että olisiko parempi olla kuollut, kuin herjattu syrjitty syrjäytyny?

Minut voidaan luokitella jo syrjäytyneeksi tai syrjäytytetyksi.

9

752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Sä olet tässä kuvannut monta elämäsi ongelmaa. Ainakin olet rehellinen itsellesi. Pitää varmaan paikkansa, että sinut on syrjäytetty, kiusaaminen viittaa siihen. Kuvaat, kuinka ongelmat ovat kasaantuneet vuosien aikana – ehkä tervehtymiseenkin menee vuosia. Mutta haluaisin uskoa, että parhaat vuodet ovat edessäpäin. Mistä voisi alkaa sellainen hyvän kehityksen kierre?

      Kerrot, että sosiaalitoimisto ja kela/työkkäri painostaa… Voisitko kuitenkin ajatella, että jos he sittenkin ovat puolellasi?

      On ehkä asioita, joita voit tehdä elämänmuutoksen aikaansaamiseksi. Entä jos aloitat ulkoilusta. Kävelylenkki joka päivä? Miltä kuulostaa?

      Kerrot, että koetat paeta omia ongelmiasi. Miten voisit kohdata ne ja selvittää? Sinulla on kuitenkin muutama kaveri kouluajoilta. Voisivatko he olla tukenasi kun haluat muuttaa elämäsi suuntaa? Kukaan meistä ei selviä yksin, tarvitsemme jokainen toisia ihmisiä.

      Haluatko muutosta alkoholinkäyttöösi? Netti ja juominen eivät ehkä edistä kavereiden saamista. Mistä voisit saada rohkeutta lähteä ihmisten pariin, tutustumaan tai harrastamaan?

      Älä luovuta, siunausta elämääsi.
      Päivi-pappi Hämeestä

      • yli 20v elämäkokemus

        Kiitos.

        Sanotaanko näin, että ehkä pahinta oli tiedostaa mistä kiikastaa. Olen nykyään todella usein vaan aivan liian huonolal tuulella, että myrkytän ilmapiirin lähes joka paikassa.

        Armeija aikoina tämä sosiaalisien kykyjen vajaavuus tuli esille, kuin märkä rätti. Juuri nämä verbaalinen heikkous on paha joka rajoitta ja karttaa minua ihmisistä.

        En minä itseä ole tappamassa. Sen tekee joku muu tai elämä itse. Olen myös joskus huomannut olevani lievästi uskollinen ja muistan jo nuorempana huonoina iltoina rukoilevan, jotain...


    • Hei,

      Ehkä oletkin jo päässyt pahimman yli kun olet voinut rehellisesti katsoa sitä, mikä on vialla. Viime kädessä ihmissuhteissa ratkaisee se, mitä ihmiset ovat ja mitä he tekevät, ei se, mitä sanotaan. Siksi ajattelen, että verbaalinen heikkous ei ole olennaisinta ihmissuhteissa. Mutta tutustumisessa ja ystävystymisessä tarvitaan puhetta. Ehkä et oikeasti ole niin avuton kuin ajattelet olevasi? Rohkeutta!

      Joskus voi myös päättää sanovansa jotain kannustavaa ja positiivista – niin että ei myrkytä ilmapiiriä, vaikka oma fiilis ei olisi paras mahdollinen.

      Siunausta edelleenkin, rukous muuttaa maailmaa ja elämää.

      Päivi-pappi Hämeestä

      • yli 20v elämäkokemus

        Itseilmaisu onkin huomattavasti parempaa, näin kirjoittamalla, kuin puhumalla. Väärinymmärretään aina. Luin tossa just papereita ja sellasta diipadaapaa jopa ammattilaiselta, että aivan tyhjää.... Varmaan rahan takia koko työssä.


      • yli 20v elämäkokemus kirjoitti:

        Itseilmaisu onkin huomattavasti parempaa, näin kirjoittamalla, kuin puhumalla. Väärinymmärretään aina. Luin tossa just papereita ja sellasta diipadaapaa jopa ammattilaiselta, että aivan tyhjää.... Varmaan rahan takia koko työssä.

        Hei.

        Luin mitä sanoit Itseilmaisussa ja kirjoittamisesta. Siitä tuli mieleen, että on olemassa ns. kirjallisuusterapia-ryhmiä. Niitä ei löydy kaikkialta, mutta jaksaisitko netistä tutkia, kun siellä koneella kuitenkin olet. Sellainen ryhmä, jossa kirjoittamalla käydään läpi oman elämän menneitä asioita, pulmia ja vaikeita juttuja, tuo joskus mukanaan yllättäviäkin ratkaisu- tai selviytymismalleja.

        Hyvä juttu on se, että olet kyllästynyt nykyiseen tilanteeseen ja kaipaat muutosta. Silloin muutos on mahdollinen! Luota siihen ja itseesi. Kannattaisiko etsiä joku sellainen henkilö, jonka kanssa voisit asioitasi miettiä, joku ulkopuolinen, joka valaisi sinuun rohkeutta. Muista myös, että ympärillämme elää paljon kaltaisiasi, sosiaalisesti arkoja.

        Kaikkea hyvää sinulle,
        Pirkko-pappi


    • 21.n ja puolet

      En osaa toivottaa kuin paljon onnea matkaan elämässäsi ketjun aloittanut.. itse olen aika samassa tilanteessa itsekkin, että en ole oikein oikea henkilö sanomaan varmaan mitään neuvoa ainakaan.. :/

    • sinunkaltaisen äiti

      Tsemppiä sinulle. Kuvaus on suunnilleen sama kuin elämäntilanne pojallani. Ja me sentään ollaan olevinaan "hyvästä perheestä". Olen neuvoton, en tiedä ,miten poikaani / sinua voisi auttaa. Kommunikointi on vaikeaa, poika (aikuinen 20 v. ) sanoo ; no niin, en halua keskustella enempää...Kaikki neuvot ja ohjeet vaan ärsyttävät. Taustalla hänellä on koulukiusausta, itsetunnon puutetta, huonoa sosiaalista kanssakäymistä, kavereiden puutetta itsemurhayritys. Jos hän olisi alaikäinen, olisi enemmän sananvaltaa. Mutta mitä voi tehdä aikuisen puolesta. Rukoilla! En tiedä kenen ottaa yhteyttä.

      Aloittajalle sanoisin; aloita kuntoilu, jätä päihteet. Yritä päästä vaikka siivoamaan. Se olisi ihan hyvä homma. Tulisi päivärytmi, kunto nousee, tapaat uusia ihmisiä. Keskustele muiden kanssa vaikka väkisin.
      Enkeleitä sinulle.

    • Kuinkas muuten

      Useimiten syrjäytymisen syyt löytyy viranomais menttelyistä sieltä löytyy moni osaaja porukkaa joka pitää huolen, että syrjätymiseen johtva kiere vie mukanaan..jokainen voi jos kykenee miettiä omallakin kohdallaan reheliseti tätä mitä kirjoitan..
      -suomessa on jo liian iso joukko virkaihmisiä jotka tekee itsensä tarpeelliseksi ja tekemistä varten on säädetty monia lakeja...
      ja sagtio keskeinen ajattelu malli takaa.kansalisen kyykkyttämisen..

    • Anonyymi

      Ajattele asiaa positiivisesti.
      On paljon parempi, että on muutama hyvä ystävä kuin se että
      on paljon ns. ystäviä.
      Muutaman ystävän kanssa on paljon helpompi sopia tarvittavat asiat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9317
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      58
      4833
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4531
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      56
      2851
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1566
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      44
      1254
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1164
    Aihe