Eurovaalien lähestyessä ehdokkaat ja potentiaaliset mukaan pyrkijät esittävät mitä kummallisimpia luonnehdintoja paikasta, jonne ovat pyrkimässä. Viimeisimpiä lennokkaita ilmauksia on Euroopan unioni arvoyhteisönä. Ilmaus, joka on niin tukevasti kuvitteellinen, ettei sille löydy juuria reaalimaailmasta. Toisin sanoen todellisuudesta.
Voiko yhteisö jotenkin erityisesti olla nimenomaan arvoyhteisö? Siis ikään kuin jonkinlainen arvotehdas, joka päätyökseen sorvaa arvoiksi kutsuttuja asioita? Ei niin mitenkään! Korkeintaan kysymys voi olla direktiiviautomaatista, joka suoltaa päätyökseen jäsenvaltioita sitovia määräyksiä, joilla ei ole arvojen kanssa juuri muuta tekemistä kuin se, että ne maksavat. Tästä näkökulmasta Euroopan unioni saattaa olla eräänlainen rahamitallisten arvojen yhteisö, mutta tässäkin suhteessa unioni on ollut viimeaikoina lähinnä miinusmerkkinen valuvikaa muistuttavine talouskriiseineen.
Arvojen ollakseen arvoja pitäisi olla ihmisen tärkeinä pitämiä asioita, jotka ohjaavat hänen valintojaan, käyttäytymistään. Raha on tässä tietysti keskeinen väline, mutta Euroopan unionin pitäminen rahamittaisten arvojen unionilta kuulostaa lähinnä kornilta. Sairaalta huumorilta. Tosin kyllähän Suomessakin erityisesti porvarit kalkattivat aikoinaan kuin aisakello siitä, mitä kaikkea taloudellista hyötyä unionin jäsenyydestä seuraisi, jos vain siihen liittyisimme. Nyt sitten olemme maksaneet lähinnä valuvikojen aiheuttamista ongelmista muiden ongelmien lisäksi.
Jos tarkastellaan sitten sitä, onko eurooppalaisilla valtioilla jotakin yhteistä keskenään, niin havaitaan, että vaihtelu on suurta. Saksalle ja Ranskalle on ollut yhteistä pyrkimys maailmanherruuteen, jopa järjen rajat ylittävään maailman valtaan. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun näiden valtioiden silmissä kiiluvat Ukrainan vilja-aitat. Eikä Englanti jää tästä juuri jälkeen. Entinen maailmanvalta ja yksi kolonialismiksi kutsutun politiikan johtotähti. Osaltaan myös Ruotsi kuuluu tähän kategoriaan. Onhan Ruotsikin aikoinaan ollut eräänlainen suurvalta alusmaanaan sitkeä Itä-Ruotsi, jota sittemmin on ryhdytty kutsumaan Suomeksi. Finland. Oma lukunsa on sitten Kalmarin unioni ja se, minkä maan piikkiin tämä laajentumispyrkimys laitettaisiin. Unionillahan taisi olla tanskalainen johtomies, tai nainen, jos haluaa ilmaista asian totuudenmukaisesti.
Kun sitten huomio käännetään Euroopan unioniin nähdään, että mukana edustettuna on suurin osa tätä perinteistä maailmanvaltapyrkimystä. Toisaalta pyrkimystä laajenemiseen ja toisaalta pyrkimystä alusmaa- tai siirtomaapolitiikkaan. Erityisen hupaisa ilmaus on nimenomaan siirtomaa, koska sehän merkitsee sitä, että siirtomaista juuri siirretään rahanarvoista tavaraa emämaahan. Viimeksi mittavat määrät tukirahaa oikein pakettien muodossa, jotta isäntämaat pystyisivät edelleenkin jatkamaan ekspansiivista politiikkaansa ja laajentumisarvojensa pullistamista maksimaaliseen täyteyteensä. Siinä sitten alusmaat pyörivät mukana kuin pässit liekanarun päässä villantappurat ilmassa sinkoillen.
Jos taas Euroopan unionia katsotaan yksittäisten henkilöiden tasolla ja europarlamenttia erityisesti, niin on vaikea kuvitella, mitä arvoyhteisyyttä moisesta kirjosta erilaisia parlamentaarikkoja mahtaisi löytyä. Joukko on suorastaan umpiheterogeeninen. Eikä unionikaan ole juuri koskaan löytänyt mitään yhteistä johtoajatusta, vaan tehdyt päätökset ovat olleet pääsääntöisesti niin sanottuja hätälaskuja pikemminkin kuin selkeiden arvojen pohjalta tehtyjä hallittuja päätöksiä. Siksi puhe Euroopan unionista arvoyhteisönä on äärimmilleen vietyä liioittelua.
Voiko yhteisö jotenkin erityisesti olla nimenomaan arvoyhteisö? Siis ikään kuin jonkinlainen arvotehdas, joka päätyökseen sorvaa arvoiksi kutsuttuja asioita? Ei niin mitenkään! Korkeintaan kysymys voi olla direktiiviautomaatista, joka suoltaa päätyökseen jäsenvaltioita sitovia määräyksiä, joilla ei ole arvojen kanssa juuri muuta tekemistä kuin se, että ne maksavat. Tästä näkökulmasta Euroopan unioni saattaa olla eräänlainen rahamitallisten arvojen yhteisö, mutta tässäkin suhteessa unioni on ollut viimeaikoina lähinnä miinusmerkkinen valuvikaa muistuttavine talouskriiseineen.
Arvojen ollakseen arvoja pitäisi olla ihmisen tärkeinä pitämiä asioita, jotka ohjaavat hänen valintojaan, käyttäytymistään. Raha on tässä tietysti keskeinen väline, mutta Euroopan unionin pitäminen rahamittaisten arvojen unionilta kuulostaa lähinnä kornilta. Sairaalta huumorilta. Tosin kyllähän Suomessakin erityisesti porvarit kalkattivat aikoinaan kuin aisakello siitä, mitä kaikkea taloudellista hyötyä unionin jäsenyydestä seuraisi, jos vain siihen liittyisimme. Nyt sitten olemme maksaneet lähinnä valuvikojen aiheuttamista ongelmista muiden ongelmien lisäksi.
Jos tarkastellaan sitten sitä, onko eurooppalaisilla valtioilla jotakin yhteistä keskenään, niin havaitaan, että vaihtelu on suurta. Saksalle ja Ranskalle on ollut yhteistä pyrkimys maailmanherruuteen, jopa järjen rajat ylittävään maailman valtaan. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun näiden valtioiden silmissä kiiluvat Ukrainan vilja-aitat. Eikä Englanti jää tästä juuri jälkeen. Entinen maailmanvalta ja yksi kolonialismiksi kutsutun politiikan johtotähti. Osaltaan myös Ruotsi kuuluu tähän kategoriaan. Onhan Ruotsikin aikoinaan ollut eräänlainen suurvalta alusmaanaan sitkeä Itä-Ruotsi, jota sittemmin on ryhdytty kutsumaan Suomeksi. Finland. Oma lukunsa on sitten Kalmarin unioni ja se, minkä maan piikkiin tämä laajentumispyrkimys laitettaisiin. Unionillahan taisi olla tanskalainen johtomies, tai nainen, jos haluaa ilmaista asian totuudenmukaisesti.
Kun sitten huomio käännetään Euroopan unioniin nähdään, että mukana edustettuna on suurin osa tätä perinteistä maailmanvaltapyrkimystä. Toisaalta pyrkimystä laajenemiseen ja toisaalta pyrkimystä alusmaa- tai siirtomaapolitiikkaan. Erityisen hupaisa ilmaus on nimenomaan siirtomaa, koska sehän merkitsee sitä, että siirtomaista juuri siirretään rahanarvoista tavaraa emämaahan. Viimeksi mittavat määrät tukirahaa oikein pakettien muodossa, jotta isäntämaat pystyisivät edelleenkin jatkamaan ekspansiivista politiikkaansa ja laajentumisarvojensa pullistamista maksimaaliseen täyteyteensä. Siinä sitten alusmaat pyörivät mukana kuin pässit liekanarun päässä villantappurat ilmassa sinkoillen.
Jos taas Euroopan unionia katsotaan yksittäisten henkilöiden tasolla ja europarlamenttia erityisesti, niin on vaikea kuvitella, mitä arvoyhteisyyttä moisesta kirjosta erilaisia parlamentaarikkoja mahtaisi löytyä. Joukko on suorastaan umpiheterogeeninen. Eikä unionikaan ole juuri koskaan löytänyt mitään yhteistä johtoajatusta, vaan tehdyt päätökset ovat olleet pääsääntöisesti niin sanottuja hätälaskuja pikemminkin kuin selkeiden arvojen pohjalta tehtyjä hallittuja päätöksiä. Siksi puhe Euroopan unionista arvoyhteisönä on äärimmilleen vietyä liioittelua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tosi hienosti tuot taas kerran realismin esiin. Sinulle kiitos siitä!
Älämölöö on toki tosi suuri kun puhutaan ruotsinkieleen pesiytyneestä sanasta "helikoptermamma".
Ainakin eräälle kepuLOISELLE :)))
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12102425
Ahistaako?
Kyllä ahistaa!
Arvot muovaavat identiteettiä hyvinkin voimakkaasti-
Keskustaa lähellä olevana arvostan kovasti elementaaristen suhteiden toimivuutta kaikkien näkökulmasta.
Rohkeus esittää omia näkemyksiä on myös Keskustan keskeisten periaatteiden mukaista. Kansallinen typeryys vain pyrkii joskus vaimentamaan sen.
Moni näkyy kuitenkin pitävän esimerkiksi sensaatioita peräti arvoina. Eipä olisi ihme, vaikka nykymenolla joku vaatisi pinkin juhlapuvun värin kirjaamista perustuslakiin kansalaisia velvoittavana tapana pukeutua erilaisiin juhlatilaisuuksiin.