"Jos unta ei saa tarpeeksi ja joutuu valvomaan, voi siitä aiheutua väsymystä". Näin seisoo Kjoki-lehden pääkirjoituspaikalla. Melkein sanasta sanaan saman viisauden kertoi viisivuotias tyttäreni eilen. Hän ehtisi leikkiensä lomassa hoitaa myös Kjoki-lehden pääkirjoituspalstan, eikä taso laskisi yhtään.
Kjoki-lehti rules
merianoomi
13300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suomessa koulutetaan valtavat määrät tohtoreita, kuten kauhajokinen Kari Vesala, joka tieteellisesti todisti että ´´yrittäminen on sosiaalinen tapahtuma´´. Eräs toinen väitteli aiheesta, että viidennen kerroksen asukkaat käyttävät enemmän hissiä kuin toisen kerroksen asukkaat
ja veronmaksajathan tämän pelleilyn kustantaa
Se yksi sössöttäjä Helsingissä Esa Saarinen meni jutuissaan liian pitkälle, eräs opetuslapsista teki hänelle kirurgisen operaation kadulla, huonosti steriloirulla puukoolla
tarvittiin vain 24 minuuttia ja hyvä avaus oli mitätöity älyttömällä akateemisten koulutetttujen halveksinnalla.
Merianoomin tavoin hämmästelen minäkin sitä, että lehti laittaa sen parhaalle paikalle "olen"-sanalla alkavan trivialiteetteja vilsevän subjektiivisen höpinän!
Tuntuu olevan tiettyjen toimintatapa,että kaikki positiivinen lyödään maanmatalaksi ilman sen kummempia miettimisiä.Tosi ikävää,koska tänne 24-sivuille monet haluaisivat kirjoittaa jotakin uutta ja rakentavaa.Eli tietyt kirjoittavat tänne kuin mielipuolet ilman sen kummempia järkeviä ajatuksia.Ja näin ollen kukaan ei kovin mielellään kirjoita sitten mitään.Tekstiterroristit kuriin ja nuhteeseen heti.Luulisi sen henkilön joka valvoo kirjoituksia; puuttuvan asiantilaan.
antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, jos sulla on niin hienoja ajatuksia, mitä se haittaa jos niitä me typerätkin saarahan lukia. Kirijoottakaa sillä tohtorien munkkilatinalla keskenännä niin kukaa muu ei ymmärrä mitää
joo, on se vähä haiskahtava asia että nämä veronmaksajien varoin koulutetut tyhjäntoimittaja tohtorit ja huumetehtailijat on vaatimassa miten tavalliset ihmimiset ei saisi osallistua julkiseen keskusteluun vaan pitäis panna kuriin ja nuhteeseen. Ehkä näille snobbareille pitäis perustaa oma palsta, ´´ suljettu osasto´´ jossa vain heillä olisi oikeus olla äänessä.
ilmestyi myös Tejuka, Teuvan ja Jurvan paikallislehti. Se tulee Kauhajoella myös kirjastoon. Kannattaa käydä lukemassa. Näkee kuinka paikallislehteä tehdään!
Miksette aloita kokonaan uutta Kauhajoki lehteä ? Aloittakaa osakeyhtiö ja myykää 10 000 osaketta hintaan 100 euroa
ja valitkaa minut , kauhajoelta murhauhkauksin karkoitetun päätoimittajaksi. Kokoan kovan ammattitaitoisen tiimin
global / local , paikallisen ja kansainvälisen
pääkirjoituksissa olis kirjoitusvirheitä kuten 13.07, niin kyllä taso laskis.
no onhan olemassa erikseen pilkuntarkastajien ammattikunta, minun roolini on aina ollut luonnoksen, skissin tekijä, aadee, ideanikkari. Muut ovat sitten originaalit tehneet. Molemmanlaisia ihmisiä tarvitaan mutta jos pilkunnussijat alkaa estää ulvomisellaan luovaa ajattelua, se on vaarallista
uusi kauhajoen lehti voisi aivan hyvin olla foorumi joka vie Kauhajoen suorademokratiaan, internettiä käyttäen. kaikki poliittiset puolueet , ns edustuksellinen demokratia Myllis jumnalan mukana helvettiin, kaikki turhat virat pois ja valta kansalle. Thats it .
Kyllähän se asia niin on jotta poliittiset puolueet ja edustuksellinen demokratia kuuluvat aikaan jolloin ei Suomen koulutustaso ei ollut nykyistä tasoa, eikä internetistä ollut hajuakaan. Mutta jo 70 luvulla hyvä ystäväni Jari Mäki-Rahkola, Pesmel oy n perustaja, visionääri puheli että tulee aika, jolloin Kauhajoelle syntyy ´´omalla päällä ajattelevien yhyristys´´. Se aika on nyt . Kun katson kuvia Kuja Lipastista ja hautalasta, haluamatta syyllistyä kunniankoukkauksiin SIKOJA kohtaan en sano tätä enempää
niin, että päätoimittaja tarkastaa ja korjaa pilkut sun muut ainakin avustajien kirjoituksista. Päätoimittajalla oma pilkuntarkastaja!!!!!!!!!!!